Talon sisustuksessa oli kunnioitettu vanhaa perinnettä: huoneet oli varustettu vanhoilla huonekaluilla. Alakerran saunatiloihin emme valitettavasti tällä kertaa päässeet tutustumaan, sillä speksinäyttelijät olivat siellä peseytymässä. Mukana olleiden muiden suomalaisten mukaan sauna on mahtava. Talosta löytyi myös kaksi baaritiskiä sekä iso sali sitsien tms. juhlien pitoa varten.
Kohtuullista lisäkorvausta vastaan (speksilipun lisäksi siis) saimme liittyä iloiseen ja äänekkääseen sitsiseurueeseen. Alkumaljaksi tarjottiin itsetehtyä lonkeroa. Ruokasaliin pääsyä saimme odottaa jonkin tovin, kunnes seremoniamestari eli spexmästare juhlavasti toivotti meidät kaikki tervetulleiksi sanoin, ”Kära spexare! Kära vänner! Och alla andra.” Sen jälkeen alkoi mieletön ryntäys ruokasaliin. Siinä meinasi mistäänmitääntietämättömät suomalaiset jäädä jalkoihin. Istumajärjestys syntyi siis mielivaltaisesti.
Sali ja kattaus oli laitettu hienoksi, eikä kai sellaista illallista, mitä saimme syödä, olisi voinutkaan kertakäyttöastioilta nauttia. Kokki oli loihtinut alkuruuaksi kermaista metsäsienikeittoa, pääruuaksi rosmariini-valkosipulilampaankylkeä ja jälkiruuaksi kahvin tai teen kanssa valkosuklaajuustokakkua – nam!!! Viinin sijasta ruokajuomana oli olutta ja kyytipoikina neljä kappaletta vapaavalintaisia snapseja. Vettä tarjoiltiin vasta noiden neljän snapsin jälkeen :D Ruokailussa oli erona suomalaiseen perinteeseen ainakin se, että syödä sai vaikka mestari puhui. Teekkarisitseiltä tuttuja rangaistuksia ei siis jaettu.
Snapsikulttuurista täytyy kyllä erikseen mainita. Ensinnäkin, aluksi meille oli kerrottu, että snapseja saa illallisella kaksi lasia. No, snapsien määrä tuplaantui, kun joukossa olleet vanhat konkarit päättivät lahjoittaa pari uutta kierrosta. Snapsien tarjoilu oli uusi kokemus sekin: Keittiön suunnalta alkoi kuulua töminää ja saliin rymisteli muutamapäinen tarjoilija-avustajien lauma. Jokaisella oli 1-2 aukinaista pulloa käsissään, joissa oli erilaisia maustettuja viinaksia. Korostan, maustettuja, ei tavallista vodkaa lainkaan. Tarjoilijat huutelivat ja kaupittelivat omia pullojaan ja yleisö huuteli sitä mitä halusi lasiinsa kaadettavan. Aivan järkyttävä metelihän siitä syntyi ja itse sai kuppiinsa ihanmitävaan-merkkistä juomaa, kun ei yhtään tiennyt merkkien päälle. Tietenkin snapsille aina laulettiin ja skåålattiin (oikealle, vasemmalle, eteen – ryyppy – eteen, vasemmalle, oikealle. Tämä oli tarkempaa kuin Suomessa.). Snapsia ei vedetty huiviin pohjanmaan kautta, vaan kolmessa erässä ja siis kolmen laulun säestämänä.
Laulantaa ja puheenpitoa (siis speksimestari lähinnä) harjoitettiin omasta mielestäni paaaaljon enemmän kuin niillä suomalaisilla sitseillä, joilla olen itse ollut. Koko sali oli täynnä laulunlahjoilla siunattuja ruotsalaisia, joista varmaankin suurin osa oli ollut spekseissä mukana. MFG:n punakantisen laulukirjan antia käytiin läpi moniäänisesti. Suurin osa biiseistä oli outoja, osa sävelistä oli tuttuja. Joukossa oli myös vanhoja speksilauluja, joista jotkut vain esitettiin meille, muut saivat olla hiljaa. Wau, sanon mä. Ehkä kuitenkin illan kohokohta laulujen osalta oli osittain suomeksi laulettu Minnet.
Illallinen loppui siihen, kun letka ihmisiä lähti kiertämään Villaa laulaen mukaansatempaavaa Nelson Mandela –renkutusta. Yhtäkkiä sali oli tyhjennetty tuoleista ja pöydistä ja juhlijat siirtyivät baaritiskin puolelle vaatimaan lisää kielenkostuketta ahvenanamaalaiselta baarimikolta. Siinä vaiheessa juomista alettiin veloittaa. Kyllä siinä oli väsymykselläkin osaa, kun lähdimme kahden aikaan kotiin.
-Leena
3 kommenttia:
Ai niin ja yks jännä juttu oli se, että joillain todellisilla speksikonkareilla oli jonkinlainen karvakaulus?!
-Leena-
Osasko ne laulaa sitä Minnetiä suomeksi? Vai tekö veditte?
Hyvin ne veti suomea ääntämyksellisestikin. Mutta oli ne varmaan muutaman kerran sitä jo harjotellukki.. Tuskin me oltiin ekat suomalaiset niiden sitseillä :)
Lähetä kommentti