Medicinarspexet

Eilen olimme lääkiksen speksin nypremiärissä. Speksi on saanut ensi-iltansa eli premiärinsä maaliskuussa ja sen tiimoilta on esitetty muutama esitys silloin keväällä. Näin lokakuussa on sitten täysin saman esityksen nypremiär ja sen tiimoilta muutama esitys. Erittäin omituista.

Medicinarspexetillä ei ollut helppoa astua lavalle, meidän odotukset olivat nimittäin kovat. Olemmehan nyt kuitenkin speksien kotimaassa ja perinteitä speksin tekemisessä löytyy. Tälläkin lääkiksen versiolla perinteet ulottuvat vuoteen 1954, jolloin heidän ensimmäinen speksi on esitetty.

Luulin meidän tulleen myöhässä konserthusetille, kun muita ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Kello oli 17.45 ja speksin piti alkaa tasalta. Speksi alkoi ajallaan, mutta ihmisiä oli uskomattoman vähän. En tiedä onko kevään ensi-ilta ollut suositumpi, mutta olisiko nyt paikalla ollut 30-50 ihmistä. Se on todella vähän, verrattuna esim. Ouluun, jossa teekkareiden speksejä on aina ollut seuraamassa noin 500 ihmistä. Vaikka konserthusetin sali oli teatterimainen ja näyttävä toisen kerroksen lehtereiden ansiosta, ei sinne olisi edes sitä Oulusta tuttua väen paljoutta mahtunut.



Meidän istumapaikat olivat rivillä 3. Rivillä yksi ei mahtunut istumaan, koska bändi, tai paremminkin oskesteri, oli levittäytynyt lavan eteen. Olimme kauhuissamme, että voiko meidänkään paikoilla istua, kun muusikot on niin lähellä möykkäämässä. Suomessa se ei olisi onnistunut.



Orkesterista sen verran, jotta siellä ei juurikaan ollut sellaista "latinki löysässä" -meininkiä. Oli huilisteja, viulisteja, torvisoittajia, rumpalisti ja tietenkin basisti, mutta esimerkiksi sähkökitaraa ei soittanut kukaan. Ja koska kyseessä oli orkesteri, oli orkesterilla tietenkin myös johtaja eli kapellimestari.



Varmasti suuri heikentävä vaikutus speksielämykseen oli silläkin, jotta vuorosanoja ei monestakaan kohtaa ymmärtänyt ja kokonaiskuva jäi sumeaksi. Pääpiirteet kuitenkin ymmärsin, eikä kielitaidottomuus tehnyt speksin seuraamisesta mahdotonta. Vaikka olisin kaiken ymmärtänyt, niin uskallan väittää, että speksi ei olisi vastannut odotuksia. Ensinnäkin yleisön vuorovaikutus oli lähes olematonta. Tasan kerran näyttelijä taputettiin tekemään jokin kohtaus uudelleen. Silloinkaan yleisöstä ei kuulunut taputuksien yli kuuluvaa naurua, saatika omstart-huutoja. Näyttelijöiden ei siis tarvinnut improvisoida, muuta kuin siinä tapauksessa, jotta oli kirjoitetut vuorosanat päässeet unohtumaan. Yleisön vuorovaikutus on kuitenkin speksin parasta antia ja kun se nyt puuttui, niin voidaanko edes puhua speksistä?



Outoa oli myös se, että varsinaisia tanssijoita ei ollut ollenkaan. Speksin kuusi näyttelijää tanssivat mitä tanssivat aina kun tuli laulukohtaus, mutta teekareiden spekseistä tuttuja hienoa koreografioita, puvustuksia ja ylipäänsä tanssiryhmää ei lavalla nähty. Kolmas iso asia liittyy sekin lauluihin. Laulun päätyttyä yleisö taputti kapellimestarin uudelleen ohjaamaan orkesteria. Encore tuli aika usein, mutta se oli aina katkelma samasta biisistä, samoilla sanoilla. Aiemmissa spekseissä olen tottunut siihen, että myös encoreen ja encoren encoreen on panostettu ja ne vedetään uusilla sanoilla ja uusiin sävelmiin. Laulujen sanat olivat varmasti nokkelia ja hauskoja, mutta niistä pitää kysyä tarkemmin joltakin, joka niistä jotakin ymmärsi.



Pohjankartanon spekseissä on tyypillisesti aina aivan mielettömät jonot, tietysti naisten vessaan, mutta myös miesten vessaan ja kaljan myyntipisteeseen. Täällä asia oli hoidettu niin, että konserthusetin kanttiini oli pantu kiinni ja meille tarjottiin termarikahvit näyttämön takana, jossakin katakombissa. Kahvi oli hyvää, mutta olutkin olisi maistunut. Naisten vessaan ei ollut jonoa ja minä kävin väliajalla tyhjässä miesten vessassa. Edes matkalla vessaan lavan takaa en nähnyt ketään.



Tulipahan käytyä medicinarspexissä, mutta odotuksiin se ei vastannut. Tämä speksi vierailee joka vuosi myös Suomessa. Ihmettelin, jotta miksi, mutta syy selvisi illan edetessä. Lääkisopiskelijoiden hulppeassa villa Medicinissä, jossa speksin jälkeen pidettiin Spexkalaset. Siellä on kuulemma huone, jonka seiniä koristaa Pargasvägen - Paraistentie -kylttejä noin kolmekymmentä kappaletta, vanhimmat jostain seitsemänkymmentäluvulta asti.



Marraskuussa uudestaan. Silloin lavalle nousee Göteborgin massiivisin speksi eli Chalmersspexet. Saa nähdä pääseekö jo silloin jonottamaan miesten vessaan.

Lääkiksen speksistä lisää: http://www.medicinarspexet.com/

-Jaakko