Esimerkkinä loisteliaasta ylläpidosta toimii tämä baijerilainen aamiainen. Se koostuu Weisswurstista, makeasta sinapista ja kovasta suolarinkilästä eli bretzelistä. Ruokajuomaksi oli tarjolla tietenkin olutta, mutta siitä kieltäydyin. Olihan kyseessä aamupala. (No ei tämä nyt tainnut olla ihan normaali aamiainen tässä perheessä, mutta paikallinen tapa kuitenkin.)
Eilen ajoimme siis pisimmän etapin tällä reissulla, kööpenhaminasta tänne Frankfurt Am Mainin tietämille. Navigaattori näytti lähtiessä etapin pituudeksi 836 kilometriä. Matka meni yllättävän kivuttomasti.
Näin paluumatkan jälkeen voi sanoa, että sunnuntai oli ihanteellinen päivä ajella. Liikenne oli huomattavasti joustavampaa kuin muina päivinä, koska rekkoja oli huomattavasti vähemmän. Alapuolella olevan kuvanmukaisia kolmikaistaisia autobahneja oli yllättävän vähän meidän reitillämme. Suurin osa oli pelkästään kaksikaistaisia, joista toinen kaista on tietenkin aina varattu rekoille. Se ei vielä sinänsä ole ongelma, mutta kun rekka lähtee ohittamaan rekkaa, niin alkaa raskaasta liikenteestä tulla riesa. Muistan kyllä hyvin itsekin kuinka kiva oli ajaa massikalla zetorin ohi, kun huomasi, että oma traktori kulkee 3 km/h lujempaa kuin edellä ajava. Silloin oltiin kuitenkin Panttilassa eikä liikenteen tukkimisesta ollut vaaraa. Järki käteen.
Pidimme reilusti taukoja ja otimme myös päiväunet Hannoverin kohdilla. Tässä lämpiää eväspitsat Trangialla taukopaikalla.
Tänään kävimme tutustumassa lähimpään kaupunkiin eli Miltenbergiin. Nätti ja niin keski-eurooppalaisen näköinen pikkukaupunki. Tai siis Kurikan kokoinen, idyllinen maalaispitäjä. Rakennukset ja maisemat ovat vain kovin erilaisia.
Sieltä tullessa piipahdimme myös Engelbergin fransiskaanisessa luostarissa. Tarkoitus oli nauttia luostarin kuuluisaa tummaa olutta, mutta nunnat olivat levolla sunnuntain messupäivän jäljiltä. Ehkä perjantaina uudestaan. Illalla olemme vielä lähdössä Liisan ja Jurgenin Raimo-pojan kanssa Saksan vanhimpaa kestikievariin kaljalle. Kuva siitä alla.
Riesen-kestikievarilla oli myös oma panimo, jonka tuotteita pääsimme illalla maistelemaan. Leena tilasikin koko repertuaarin. Tarjolla oli ainakin vahvaa bockia ja vehnäolutta. Muita en muista nimeltä. Maulta en niitäkään. Paikasta sen verran, että vieraita oli käynyt ihan Ruotsin kuninkaasta lähtien ja laadun tuntua oli myös vessassa, kun tarpeensa sai tehdä Villeroy&Bochin posliinipisuaariin. Vau.
Myös tälläistä olutta joimme sinä iltana. Mikäli nyt saksaa yhtään osaan, niin mielestäni oluen mainoslause on huomiota herättävä: "Paneminen on meidän käsityötä".
Huomenna lähdemme siis aamuvarhain kohti Italiaa. Päätimme tänään Raimon suosituksesta matkata sinne autolla. Auto on nopeampi ja halvempi kuin juna. Jatkamme kirjoittelua, kun nettiin seuraavan kerran pääsemme. Jännä nähdä mitä Milanossa meitä odottaa..
Auf wiedersehen
-Jaakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti