Haloo Milano!

Reissu Italiaan meni hyvin ja lämmintäkin oli sen verran, että shortseissa ja t-paidassa tarkeni. Ajoimme Milanoon Sveitsin läpi pääosin moottoriteitä pitkin. Alpit siis lävistimme 17 kilometriä pitkää tunnelia pitkin. Täytyy sanoa, jotta vaikka tunnelissa pitkä aika oltiinkin, niin nähtävää riitti silti molemmin puolin vuoristoa, varsinkin Sveitsin puolella. Rajalta ei ollut enää kuin noin 80 kilsaa Milanoon, joten aika kauan saimme ajaa Sveitsin puolella ja enemmän järkevässä liikenteessä.



Matkalle mahtui toki pari navigaattorin antamaa plussaa ja bonusta. Se nimittäin ohjasi meidät jostain syystä Zürichin keskustaan. Oli siinä taas Hondalla ihmettelemistä. Kaksi tai kolme kertaa ajoin harhaan, enkä edes huomannut missä. Eipähän tartte keskustan nähtävyyksiä enää kiertää potnapekalla.



Toinen oikku sattui pian Zürichin jälkeen. Navigaattori ohjasi meidät jonnekin ihan pikkuisille maalaisteille. Lehmät tallusteli kellot kaulassa siinä tienvarsien rinnepelloilla ja aurinko paistoi. Nätin näköistä.



Pastat lämmitimme trangialla jonkun järven rannalla. Alhaalla järvellä risteili laiva ja turkoosin sinisestä vedestä nousi yhdellä sivulla lumihuippuiset vuoret. Eipä ole ennemmin tullu sellaistakaan nähtyä.





Milanossa Luigi oli hostellin ovella vastassa, niinkuin olimme tekstiviestillä sopineet. Meillä kävi huoneiston kanssa kyllä ihan hyvä munkki, koska saimme ylennyksen isompaan huoneistoon. Meillä oli käytössä kaksi huonetta, kuusi sänkyä sekä täysiveriset keittiö ja kylpyhuone ammeineen. Turhaan siis murehdimme majoitusta.

Italiassa ollaan kehityksen kärjessä. Tapasimme pitkästä aikaa kuivauskaapin.


Mannermainen aamiainen. Puuroa ja kiisseliä kertakäyttölautasista sekä tuore baguet.

Huolta aiheutti aluksi vain Luigille antamamme luottokorttitiedot. Varauksen yhteydessä meille ilmoitettiin, että huoneistosta peritään pantti, mikä on tietenkin normaalia. Panttina piti olla 100 euroa käteistä, mutta avainten luovutuksen yhteydessä Luigi halusikin takuuksi luottokorttitiedot. No, se oli meidän molempien mielestä kätevämpi tapa, mutta epäilyt heräsi, kun Luigi oli poistunut. Mielenrauhan saamiseksi soitimme jopa luottokuntaan, jotta mitä pitäisi tehdä, onko meitä huijattu? Paikka vaikutti aluksi jotenkin epäilyttävältä, koska siellä ei ollut mitään respaa ja hostellin nimikin tuli vastaan ekan kerran huoneistossa sisällä. Rakennuksen ulkopuolella ei hostellista nimittäin ollut mainintaakaan. Luottokunnasta kuitenkin rauhoiteltiin ja annettiin ymmärtää, että menettely on täysin normaali. Näin olikin eikä me tultu huijatuksi. Sitä on vain niin epäluuloinen ulkomailla, kaikkialla on taskuvarkaita ja huijareita;) Hostelli tai oikeammin huoneistohotelli oli kyllä hintansa arvoinen (35 eur/yö/henk.) ja keskeinen sijainti mahdollisti kaupunkiin tutustumisen kävellen. Autopaikoitusta lukuunottamatta asuminen oli ehkä parasta Milanossa. Voimme kyllä suositella Luigin residence aramista. Täytyy käydä antamassa hyvä palaute hostelworldin nettisivuille.



Italialaisten englannin kielitaidosta on hyvä esimerkki huoneistossa ollut ohje. Meille ei selvinnyt, että mitä tarkoittaa ohjeissa oleva -black out-. Täytyy muistaa, että Luigi oli kuitenkin yksi parhaista englannin puhujista, keneen matkalla törmäsimme.



Keskiviikkona meillä oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin. Käppäilimme ihan keskustaan ja kävimme Duomossa sisällä ja kiipesimme parisataa porrasta Duomon katolle. Duomo on joku iso vaalea katedraali ihan keskellä Milanoa. Ei nyt mikään erikoinen paikka, mutta tulipahan oltua turisti ja otettua kuvia. Kiinnostavinta ainakin minun mielestäni oli katedraalin vuosia kestänyt kunnostus, missä kaikki katolla ja sisällä olevat patsaat ja muut ulokkeet on otettu irti, puhdistettu ja laitettu takaisin paikoilleen. Lisäksi kaikkien patsaiden viereen oli istutettu "kukkakeppi" pitämään patsaat paikoillaan. On siinä ollut hommaa. Patsaita ei nimittäin ollut ihan vaan kymmeniä, vaan satoja ellei jopa tuhansia. Rakennustelineillä oli nytkin miehiä irrottamassa jotakin patsasta.





Lisäksi kiertelimme vaatekauppoja. Valikoimaa kyllä riitti, mutta ei Italiasta varmaan mitään kannata halpojen hintojen takia lähteä hakemaan. Tulipahan nyt jotakin kuitenkin ostettua. Saapahan sitten sanoa, jotta kyllä, Milanosta ostin;) Oli siellä toki sellaisiakin boutiqueja mihin ei ihan härmäläinen perusjuntti uskaltanut astua sisään. Liekö olisi päästettykään.



Liikennekulttuuri oli aika hektistä, ohjenuorana tuntui olevan, että vain nopeat elävät. Sehän tietenkin sopi hiace-mallin civicille kuin naula päähän;) Skootterit puikkelehtivat autojen seassa ja varsinkin valottomat pyöräilijät olivat varsinaisia kamikatze-kuskeja hämärtyvässä Milanossa. Liikennevaloja onneksi siellä kuitenkin kunnioitettiin. Helvetin kallista vain on pitää autoa Milanossa. Meitä rokotettiin neljälläkymmenellä eurolla kahden vuorokauden pysäköimisestä! Vaikka ystävällinen italiaano antoi special pricen vain meille ja sanoi: "You can pay half price, no problem". Eihän se voi olla kallista, jos puoleen hintaan saa. Eipä.





Tottakai, kun kerta Italiassa olimme, täytyi maistaa paikallista pitsaa. Kävelimme Duomolta ehkä kilometrin ja näimme sopivan pitserian. Sivuhuomautuksena täytyy todeta, että Duomolta lähtee tiet ainakin kahdeksaan eri suuntaan ja kilometrin matkallakin pitserioita on useita. Niin siinä kuitenkin kävi, aivan kuten Oslossakin, että samaan ravintolaan tuli kohta kaksi suomalaista seuruetta. Toisen niistä olimme tavanneet hetkeä aiemmin Duomon katolla. Käsittämätöntä. Pitsat olivat kuitenkin huippuja.



Taitaa näin lokakuussa Italian turistisesonki kuitenkin olla jo lopussa, koska ei missään mitään älytöntä väenpaljoutta ollut. Jopa tälläisiä, lähes tyhjiä aukioita ja katuja, oli ihan keskustan tuntumassa.





-Jaakko