Homma meni niin, että saimme kaikki tietyn kohderyhmän jolle tietty tuote, radio tai espressokone, piti muotoilla. Meidän kohderyhmämme oli 35-vuotias koneinsinööri, aviomies, kahden lapsen isä ja intohimoinen folkbåt-purjehtija.
Näistä lähtökohdista lähdimme sitten tekemään imageboardeja, jolla kuvasimme kohderyhmän intohimoja ja arkielämää. Meidän piti etsiä myös kuvia esineistä ja tuotteista, joita meidän inssi-iskällä todennäköisesti voisi olla. Mahtavaa hommaa sinänsä.
Parasta oli kuitenkin itse muotoilu ja mallien teko. Kun olimme mielestämme loihtineet elegantin, mutta yksinkertaisen ulkomuodon folkbåt-radiolle, oli tositoimien aika. Ensin rakensimme kapa-levystä paperimallin ja siitä sitten lähdimme parantelemaan varsinaiseen puumalliin.
Kurssi oli laajuudeltaan 7,5 opintopistettä eikä tenttiä ollut ollenkaan. Tämän takia olimme koko viime viikon, joka oli tenttiviikko, prototyplabbetissa tekemässä puukäsitöitä. Jotenkin tuntuu, jotta nekin sujuu nyt paljon paremmin, kun kuntaliitoksen myötä saimme muutettua jurvalaisen käsityöperinteen itä-kurikkalaiseksi käsityöperinteeksi. Eipä tunnu velat missään, kun kehtolavitta syntyy kädenkäänteessä. Radio oli vain namupala meille. Niin ja sen verran näppärästi sujui puutyöt, että viisi kaljaakin pystyn vielä tilaamaan nostamalla oluiden lukumäärää vastaavan sormimäärän pystyyn. Olen kuullut, jotta itä-kurikkalaisten vannesahurien pikkujouluissa tarjoilijoilla on täysi työ arvailla, montaako olutta ollaan vailla, kun sahurin kaikki sormet ovat pystyssä.
Totta puhuakseni olen ollut ilmeisesti liian kaukana kotikonnuilta kuntaliitoksen jälkeen, koska idea radion ulkomuodosta ei ihan täysin muuttunut paperilta puuksi. Pirun vaikeaa oli viimeistellä radio haluttavaksi. Apu löytyy kuitenkin automaattisesta tietojen käsittelystä. Pari tuntia photoshoppausta ja jo kelpaa kuvia näytellä. Se siitä käsityöperinteestä sitten.
Joka tapauksessa oli pirun mielenkiintoista sorvata, jyrsiä, porata, hioa, maalata, paklata, lakata ja penkoa roskiksista antenneja ja kaiuttimia. Tälläisiä kursseja pitäisi olla paljon enemmän. Seitsemänkymppiseltä emeritusprofessorilta pääsi melkein ruotsalainen poru tänään, kun hän ilmoitti, että enää ensi vuonna ei kurssia olla järjestämässä. Syykin oli mielenkiintoinen. Proffan ääni ei enää kestä luennointia eikä kuulokoje riitä heikon kuulon korvaamiseen. Vanhuus ei tule yksin. Uskon nimittäin, että kuulo on heikentynyt iän myötä eikä juoksuhaudoissa tykistökeskityksessä. Tähän liittyen näytin myös kurssin ohjaajille "Meanwhile in Sweden" -pätkän youtubesta.
Hieno ajatus on sekin, että yhden miehen väistyessä myös kurssi väistyy. Per-Olofilla on todennäiköisesti ajatusmaailma kohdillaan. Eihän niistä sotien jälkeen syntyneistä valkohampaista ole mihinkään. Miehistä, joille Caterpillar ja Diesel ovat ennen muuta pukinemerkkejä.
-Jaakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti