perjantai 27. helmikuuta 2009

Kuulumisia

Nyt kun on viikon ajan ahkerasti kirjoitellut blogia, niin on paikallaan reilun viikon tauko;) Muutaman tunnin päästä pääsen tapaamaan Saksan maalla YKHS-kavereita Oulusta, joiden kanssa vietetään reilu viikko Sveitsissä lasketellen ja naatiskellen. Lunta näyttäisi tulevan säätiedotuksen mukaan, toivottavasti myös aurinkoa. Katsellaampa sitten reissun jälkeen lisää.

Hyvää teille.

-Jaakko

torstai 19. helmikuuta 2009

Mummeli Fysikenillä

Ylioppilaskunnan omistaman kuntokeskuksen aulassa on pihkuinen kahvila, jota pyörittää vanha nainen. Olen antanut itseni ymmärtää, jotta mummeli on jäänyt jo kauan sitten eläkkeelle oikeasta leipätyöstä ja jäähdyttelee nyt sitten kahviloitsijana ennen varsinaisia vapaarouvan vuosia.

Ensikohtaaminen tämän yrittäjän kanssa tapahtui noin kuukausi sitten, kun olin rankan reenin jälkeen vailla banaania. Tiedustelin, että voiko maksaa kortilla, johon mummo vastasi, että periaatteessa. Visa ei kelvannut, mutta kuntokeskuksen avainkortti kylläkin. Hän otti kortista numerosarjan ylös nuhjuiseen vihkoon ja näin olin ottanut 5 kruunua korotonta velkaa banaania varten. Oudon hyvää palvelua.

Toinen kohtaaminen tapahtui, kun odottelin Fysikenin aulassa sulkkiskaveriani, Hemmoa. Istuin siinä sitten kahvilan pöytään ja aloin lukea lehteä, kun mummeli ilmeistyi lehteni takaa ja kysyi hyvin topakasti, että mitä saisi olla. Hämmennyin hieman pöytäpalvelua, mutta sain kuitenkin sanotuksi, että en tarvitse nyt mitään, odottelen vain kaveria. Mummeli tokaisi, jotta tuolit ja pöydät ovat tarkoitettu kahvilan asiakkaille, eikä siellä saa muuten vain istuskella ostamatta mitään. Ihmettelin mummelin tokaisua, koska koko kahvila oli tyhjä, olihan kello jo varttia vaille yhdeksän arki-iltana. Kahvila menee muuten kiinni ysiltä. Mummeli jatkoi kuitenkin kysymyksellä ennenkuin ehdin tuolista nousta. Hän kysyi, että olenko ollut hänen asiakkaansa. Kerroin ostaneeni edellisellä viikolla banaanin velaksi ja se riitti hänelle. Sain luvan jatkaa istumista, kun vielä lupasin olla hänen asiakkaansa jatkossakin.

Banaania olin vailla myös toissaviikolla, kun Fysikenille lähdin ja koska en kauppaan ehtinyt, otin 5 kruunua rahaa ja ajattelin ostavani banaanin mummelilta ennen reeniä. Painoin soittokelloa ja otin jo banaanin kulhosta ja ojensin rahaa, kun mummeli sanoin, että banaani maksaa 6 kruunua. Ihmettelin mummelille, että vielä pari viikkoa sitten banaani maksoi 5 kruunua. Mummeli tokaisi takaisin, että kyllä kyllä, mutta sun kädessä oleva banaani on niin iso, että se maksaa 6 kruunua. Sanoin, että minulla on vain 5 kruunua rahaa ja niinpä mummeli kollasi minulle kulhon pohjalta pienen ja kurttuisen 5 kruunun baanaanin. Ajattelin, jotta huh huh.

Tänään kohtasimme jälleen banaanikaupoilla. Olin nyt varautunut 10 kruunun kolikolla, koska ajattelin oikeen trossata ja ostaa isoimman ja kauneimman banaanin, jonka rahalla vain saa. Otin alfa-yksilön kulhosta ja löin rahan tiskiin, kun muori käski topakasti, että nosta nuo limsakorit tuosta lattialta tähän tiskille. Hämmennyin taas hetkeksi, mutta tein työtä käskettyä. Muori näki, että minulla on painava reppu ja antoi armoa. Hän sanoi, että riittää kun nostan vain yhden korin. Ajattelin kuitenkin näyttää mistä kanaa kusoo ja nostin näytösluontoisesti kaikki 4 koria tiskille. Olin täysin ihmeissäni, muorin käskytyksestä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, hän lupasi tarjota banaanini.

En tiedä onko mummelin tyyli huonoa vai hyvää asiakaspalvelua. Se on ainakin saletti, että tavanomaista se ei ainakaan minua kohtaan ole ollut. Uusia kohtaamisia odotellessa.

-Jaakko

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Vastaus Nooralle

Kun Noora tuolla "Krävöötä" -tekstin kommenteissa kysyi tänään mitä arvosanataistelulle kuuluu, päätin vastata ihan kokonaisella uudella tekstillä. Tässä siis kenttäpostia rintamalta:

Prosessi on vielä kesken eikä vielä ole luovutettu, mutta kyllä nyt vähän on pakitettu ja nostettu kaasua. Löydettiin nimittäin kurssin kotisivulta tiedotus, jossa kerrottiin, että tenttien yhteisarvosana määrittyy yhteispisteiden avulla eikä suoraan tenttiarvosanojen keskiarvona.

Mutta kuten todettua, prosessi on kesken ja olemme lähettäneet e-postilla uutta krävöötä. Perusteluina vääryyden oikaisemiselle olemme käyttäneet nimenomaan Kurs-PM:n tekstejä. Mielestämme se on kurssin ohjesääntö, jonka mukaan mennään. Siellä nimittäin sanotaan, että lopullinen tenttiarvosana määräytyy suoraan tenttitulosten perusteella. Nimenomaan tulosten, ei pisteiden.

-Jaakko

maanantai 16. helmikuuta 2009

Studiebesök

Kaikkea sitä voi design-konttorissakin tapahtua. Yksi tarina tämänpäiväiseltä yritysvierailulta.

Meille esiteltiin kuvin ja kerrottiin sanoin, kuinka yritys oli saanut toimeksiannon kehittää hevosystävällisempi satula. Satulaa oli työstetty piirustuslaudalla ja kun ensimmäinen havaintomalli uudesta satulasta oli olemassa, päättivät konttorin pojat pistää hulinaksi. He kilpailivat erilaisin asuin siitä, kuka heistä oli sopivin hevoseksi. Kun voittaja oli selvillä, kävi hän kumaraan ja satula sidottiin hänen selkäänsä. Toimiston ylin johto eli toimitusjohtaja sai sitten luvan olla ratsastaja ja hän kiipesi ratsuksi pukeutuneen miehen selkään. Esittelijä totesi vain, että kannattaa pyrkiä toimitusjohtajaksi.

Ahdasmielistähän tästä olisi vetää johtopäätöksiä seksuaalisuuteen. Sitäpaitsi olehan minä itsekin ollut aasin takaosa ala-asteella. Silloin sitä sanottiin joulunäytelmäksi. Vanhemmalla iällä sitä kutsutaan luovuudeksi.

-Jaakko

Alla hjärtans dags brunch

Tyttöjen mahtavasta päähänpistosta saimme nauttia erittäin kattavan lauantaibrunssin ystävänpäivänä. Paikaksi oli valittu Åvägenin opiskelijakämppien yhteiskeittiö, jonka isolta terassilta, muuten pisimmät saattavat nähdä Ullevin stadionin nurmikolle asti. Keittiö voi olla kovalla käytöllä juhannuksen tienoilla.



Brunssin idea oli, jotta sisäänpääsylippuna keittiöön kaikkien piti tuoda pullo kuplajuomaa ja lisäksi jotakin syötävää. Tavoite täyttyi hyvin enkä usko, että kenenkään tarvitsi lähteä brunssilta nakkikopin kautta matkaansa jatkamaan.



Tarjolla oli kaikkea pestopastasalaatista kääretortun kautta mansikoihin. Niin ja kuten todettu, myös kurikkalaasta, omin jaloon tehtyä kropsua oli kipollinen. Joku ranskalainen tyttö yritti luultavasti vahingossa astua varpailleni, kun oli tehnyt jotakin hyvin vastaavaa hänen kotikaupunkinsa perinneherkkua. (Näin meidän kesken voin todeta, jotta se oli aivan pirun paljon parempaa kuin mun tekemät roiskeläpät.)

Yritin syödä hänen täyteläistä, mutta silti sisältäkin kypsää vuokaherkkua niin paljon kuin mahdollista, jotta hänelle ei vahingossakaan tulisi paha mieli siitä, että kurikkalaanen eväs loppuu ennen patonkimaan herkkua. Ranskahan tunnetaan pitkien perinteiden kulinaristisesta gastronomiasta, mutta ainakin minulle tuli hieman yllätyksenä, että juuri perinteisimmät syötävät ja vaalituimmat resptit ovat kopioitu Kurikan kropsukievareista, kenties itse hirvi-Heikin vaimolta.

Odottelen innolla, koska Karijoen susiluolan nuolenpääkirjoituksista tulkitaan, että jo muinaiset karijokilaaset ovat popsineet perunasta veisteltyjä ja puhvelin rasvassa uppopaistettuja suikaleita. Näin vedettäisiin pohja pois myös toiselta kuuluisalta baskeripäiden herkulta.

Sahatakseni oman oksani, muistin juuri, että itseasiassa ranskanperuna taisi ollakin englantilainen keksintö? Oli tai ei. Mutta jos on, niin susiluolallahan on mahdollisuus koko Euroopan ruokavallankumoukseen. Jos minulta kysytään, niin nyt olisi loistava aika ostaa Karijoen keskustan kaikki vapaana olevat liikehuoneistot ja aloittaa varmuuden vuoksi myös muutama uusi hotelli- ja ravintolarakennusprojekti. Tarjolla on juuri nyt hyvää ja edullista työvoimaa ja ennenkaikkea, kun massaturismi alkaa, karijoenperunan (ent. ranskanperuna) alkulähteillä pitää olla rasvakeittimet kuumana.

-Jaakko

Ps. Lähes naapuripitäjässä eli Kaskisissa olisi muuten pirun hyvä ja massaturismin vaatimukset täyttävä rasvakeitinaihio pian käyttämättömänä.

Reningsborgin kirppari

Lauantaiaamuna ennen ruotsalaisen sian pieremää (eli aikaerosta johtuen vähän myöhemmin kuin aamun ensimmäinen suomalainen sikapieru) otimme ruotsinsuomalaisen naisen neuvoista vaarin ja suunnistimme kohti jotakin Frölunda torgin lähellä olevaa kirpparia. Meillä ei siis ollut selvää muistikuvaa paikan nimestä, mutta lähellä olevan mäkkärin avulla osasimme perille. Kirpparin nimen näimme ensimmäistä kertaa hallin pihalla olevasta kyltistä.



Ruotsinsuomalainen nainen hehkutti siis viikko ennemmin paikkaa usein ylisanoin ja toi toki jo silloin ilmi, että lauantaisin on kirpparille pyrkimässä muitakin. Ehkä juuri siksi, että kirppari on auki vain 3 tuntia viikossa. Niinpä mekin päätimme olla paikanpäällä jo ennen aukeamisaikaa.



Reningsborgin kirppari oli perinteinen hyväntekeväisyyskierrätyskeskus. Ihmiset saavat siis pitkin viikkoa tuoda tarpeettomaksi käynyttä tavaraa hallille, jossa sitten vapaaehtoistyöntekijät laittavat tavarat kivasti näytille lauantain hulabaloota varten. Hulabaloosta todellakin voidaan puhua, koska kun me tulimme hallin pihaan noin 10 minuttia ennen ovien aukeamista, saimme pysähtyä 150 metriä ennen ulko-ovea, jonon päähän. Silmiinpistävää oli se, että tienvarret olivat täynnä normaalien ihmisten normaaleja ruotsalaisia kartanoautoja. Mistään maahanmuuttajien eloonjäämistavaroiden hamstraamisesta ei ollut siis kyse. Jonossa ja myöhemmin sisälläkin kaikunut puheensorina oli tavallista riikinruotsia, kebabkieltä ei kuulunut, mutta suomea sitäkin enemmän.

Kun ovet aukesivat, oli ihmisten reaktio kuten hulluilla päivillä. Jono eteni todella liukkaasti joten olen varma, että ensimmäisten jonossaolijoiden täytyi juosta sisään penkomaan parhaat päältä.

Mistä lähtien Karhun sukset ovat ollet made in sweden, vai onko kyseessä halvat kopiot?

Hyvää tavaraa kirpparilla olikin. Tarjolla oli iso halli täynnä erittäin siistejä ja hyvin lajiteltuja käyttötavaroita. Oli astioita, taidelasia, vaatteita, huonekaluja, cd- ja dvd-levyjä, auto- tai siis volvovaraosia, rakennustarvikkeita, kirjoja, leluja jne. Siis vaikka ja mitä. Hinnatkin, niissä esineissä joissa hinta oli, olivat kohtuullisia. Tätä paikka voisi hyvin suositella tänne muuttaville, joiden kämppä ei ole valmiiksi kalustettu ja jotka haluavat hyvää käyttötavaraa edukkaasti.

Tämän ikikalenterin tekstin järkeistämiseen ei meidän suomen kielen taito riittänyt.

Paikka oli siis hyvä, mutta mitään minkä takia olisi kannattanut jonottaa, emme edes ihmisten koreissa nähneet. Ihmisillä oli korit täynnä milloin mitäkin posliinisiä kukkoja ja valurautapannuja, mutta meidän keräilyesinetietämys ei riittänyt niiden esineiden takia jonottamista ymmärtämään. Paikka ei siis ainakaan vielä ensimmäisellä kerralla kattanut naisen ylisanoja. Ehkä 150 metriä etumatkaa oli liikaa. Ostokoriini päätyi vain kaksi ruotsalaista karaokelevyä.

-Jaakko

perjantai 13. helmikuuta 2009

Normipäivä

Näin se on taas puoli päivää mukavasti vierähtänyt. Nukuttiin pitkästä aikaa vähän pitempään, ennenkuin joku koputti meidän oveen. Ramaasi niin, jottei kumpikaa kuitenkaa jaksanu mennä avaamahan.

Leena on tehny koko päivän jotaki hemtenttania ja mä olen ollut kerrankin kotiäitinä, kun ei oo kerta kouluakaan ollu. Aamulla kävin kaupassa, sitten keitin perheelle puuron ja nyt on toinen kropsu uunissa;) Kropsu ei suinkaan ole mitään perinteistä perjantairuokaa, vaan syy sen paistamiseen on ystävänpäivässä. Huomenna on nimittäin ystävänpäiväbrunssi. Mietimme mikä sopisi parhaiten kuoharin ja mansikoiden kanssa. Vastaus löytyi aika nopeasti, kropsu tietysti.

Aurinko paistaa, niin jotta jalaat hikoaa, kun tässä vasta-aurinkoon istuu koneella. Mehukin lämpiää kupis alta aikayksikön.

Meirän ikkunasta äsköön

Pari tuntia vielä after workkiin. Sitten saa toivottavasti mahan täyteen. Kuten erään kaverini isä on todennut: "Iso maha on ruma tyhjänä".

-Jaakko

Ps. Kropsu on aivan hel*#*in hyvää.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Fysikenillä ryhmäliikkumassa

Kun kerran tuo meidän perheen voimamieskin on kertonut kokemuksensa Fysiken-liikuntakeskuksesta, teen sen myös omalta osaltani.

Olen päässyt nauttimaan Fysikenin Gibraltargatanin toimipisteen liikunnallisesta annista jo syksystä lähtien. Silloin hankin kolmeksi kuukaudeksi sellaisen kortin, jolla pystyi osallistumaan sekä ryhmäliikuntaan että käymään salilla, spinningissä ja uimassa, kummassakin Fysikenin toimipisteessä. Kertaakaan en salilla, spinnaamassa, uimassa tai Kasentorgetin Fysikenillä käynyt, joten täksi kevääksi hankin kortin, jolla on oikeus käydä kolmen kuukauden ajan ryhmäliikuntatunneilla Gibraltargatanilla. Hintaero näiden kahden kortin välillä on n. 30 euroa. Hinnoittelu on mielestäni kohdillaan, ja myös opiskelija-alennusta saa. Uusille vaihto-opiskelijoille on myös tarjolla ilmainen tutustumisliikuntaelämys vihreää kuponkia vastaan.



Ryhmäliikuntatarjonta Fysikenillä on kuin Hukassa tai Teknopalatsissa ikään! Noh, puitteet eivät välttämättä ole niin prameat ja siistit, mutta siis kaikenlaista ohjelmaa löytyy aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Tarjonnan joukkoon mahtuu myös paljon sellaisia tunteja, joille en ole toista kertaa menossa ja pari ihan ehdotonta juttua.

Esimerkiksi medelgympa tuntui ensimmäisellä kerralla ihan hauskalta idealta, mutta alkoi pidemmän päälle ärsyttää lapsellisuudessaan. Täällä Ruotsissa on kummallinen tapa jumpata ympyrässä, tarkoitan niin, että ohjaaja on keskellä. Liikkeiden suunnilla ei ole väliä, eikä hommassa ole aina logiikkaakaan, tehdään vaan mitä sattuu. Medelgympassa myös juostaan välillä salia ympäri. Yhtäkkiä kuuluu ohjaajan kiekaisu ”hu-huuu” ja tehdään taas jotain muuta. Ai niin, joskus juostaan yhdessä ympyrän keskiötä kohti ja takaisin, samalla tietenkin tehdään käsillä aaltomainen liike. Suoraan kuin ala- tai yläasteen liikuntatunneilta! Tehokasta, joo, mutta ei kivaa.

Samaan ei-niin-kiva -kategoriaan kuuluvat myös basic aerobic ja dans mix. Dans mixissä nimensä mukaisesti käytiin jumpanomaisesti läpi kaikenlaisia tanssityylejä hiphopista sambaan. Ideana ihan hyvä, mutta eihän siinä mitään muuveja oppinut, turhautti vaan. Juu, ja riverdance tuntuu olevan jokaisen tanssahtavan jumppatunnin kohokohta! Äh, tunti oli omalta osalta sellaista räpellystä. En ollut yhtään niin hyväntuulinen kuin ohjaaja.

Lisätietoahan löytyy aina netistä

Mutta sitten niihin suositeltaviin tapauksiin. Styrkeyoga on tehokas, mutta rauhallinen tunti, jossa itseään saa haastaa ihan just niin paljon kuin haluaa. Vaikka hiki ei valukaan tunnin jälkeen, niin seuraavana päivänä kyllä tuntee tehneensä jotain! Tuntien ajankohdat eivät kuitenkaan ole mitä parhaat, sillä illalla klo 21 ei aina houkuta lähteä kotoa mihinkään, varsinkaan kun pitää vaihtaa bussia. Mutta onhan noita aamu- ja aamupäivätuntejakin. Vähän samaan kategoriaan kuin jooga kuuluu myös pilates, jossa en ole intoutunut käymään niin paljoa. Syynä lienee ehkä se, että pilateksessa käytettävät hengitystekniikat eivät ihan mene yksiin äänikurssilla oppimamme kanssa…

Toinen ehdoton suosikkini on afro powerdance. Tunti koostuu laajoista afrikkalaistyyppisistä tanssiliikkeistä. Hiki tulee ja hauskaa on! Keskivartalokontrolli on tunnilla kaiken a ja o, muuten selkään alkaa sattua, sillä tanssiessa tehdään paljon eteen-, taakse- ja sivulletaivutuksia. Lisäksi sarjoissa tömistellään ja hypitään paljon, mikä on aina hyvä juttu osteoporoosin ehkäisemisen kannalta ;) Askelsarjat on helpohkoja, muuten en tunneilla kävisikään! Nyt täytyy vain löytää jotain vastaavaa Oulusta, NIIN hauskaa on afrotanssi!

-Leena

Puolueeton messuarvostelu: CHARM-09

Koululla oli tänään ja eilen työmarkkinapäivät eli tämän oppilaitoksen kopio PESTI-päivistä. Ajattelin, että mitäs minä nyt siellä teen, mutta kävimme tänään kuitenkin kojut kiertämässä.



Ensivaikutelma oli sekava. Yrityksien ständejä oli kolmessa eri kerroksessa ja kahdessa täysin toisistaan erillään olevassa rakennuksessa. Yrityksiä oli mukana varmaan suunnilleen samanverran kuin Oulussakin, mutta yleisöä eli opiskelijoita oli huomattavasti vähemmän. Täällä olisi ruokajunan kuskikin päässyt rakennuksen päästä päähän tööttiä painamatta ja nyrkkiä puimatta. Ohjelmanumero sinänsä sekin.

Esillä oli myös paljon vahvasti suomalaistaustaisia yrityksiä. Oli Metso, Ruukki ja Fortum, mutta ehdottomasti eniten esillä oli kuitenkin Fazer. Tämän huomasin, koska minulle suurin anti markkinoista olivat makeiset. Niistä hieman tarkemmin seuraavissa jakeissa.

On huolimatonta ja lähes kohdeyleisön aliarvioimista tuoda omalle ständilleen halvimpia mahdollisia hedelmätoffeemakeisia. Minulle tulee niistä ainakin mieleen penkkarit, kun piti ostaa mahdollisimman paljon karkkia mahdollisimman halvalla. Ehkä vielä kirkkaammin tulee kuitenkin mieleen penkkarit, kun olin ala-asteella. Yksi vuoden kohokohdista oli nimittäin penkkarirekkojen vierailu koulun ympäristössä. Keräsimme kilpaa kaikki karkit joita lavalta lensi. Karkkeja etsittiin vielä rekkojen lähdettyäkin teiltä ja teiden varsilta. Ei silloin haitannut jos nyt yksi akseli oli toffeekarkin yli jyrännyt. Hyvää se oli silloin, mutta nyt, kun yrityksen ständillä tulee mieleen ala-asteen ojissa hyppimiset, ei yritys jää mieleen kirkkaimmassa kohdevalossa. Mieleen se ei jää oikeastaan ollenkaan, koska niin moni tarjosi tänäänkin halvinta kuraa, mitä tukusta löytyy. Osa makeisista on kuivunut koviksi, osa taas kuin purukumia.

Toiset riman alittajat ovat ehdottomasti yritykset, jotka tarjoavat ständillään karkkeja ilman paperipäällistä. Se on ehkä ekologista, mutta ei kovin hygienistä. Ihmiset tulevat kylmästä talvi-ilmasta sisälle, ottavat hikiset kädet lapasista ja pyyhkäisevät nenästä valuvan nokon etusormeensa ja eikun karkkikipolle kollaamaan. Meilläkun ei ole sitä käytäntöä, että oikealla syödään ja vasemmalla pyyhitään. Onkohan taas niin, että kilo irtokarkkeja on ollut halvempaa kuin vastaava määrä marianneja tai muita yksittäispakattuja.

Kolmanteen, pykälää edellisiä parempaan, kategoriaan kuuluvat yritykset, joilla on tarjolla karkkeja yrityksen omilla kääreillä. Se on hieno ajatus, mutta valitettavan usein karkit itsessään ovat juuri sitä samaa halvinta valkoista hedelmätoffeeta tai sitten niitä kovia ruskeita imeskelytabletteja. Idea hyvä, mutta toteutus välttävä. Ilokseni voin todeta, että tänään yllätyksen tarjosi eräs ruotsalaislähtöinen maailmanlaajuiseksi tavarataloksi paisunut korporaatio, jonka sinikeltaisista kääreistä irrottautui helposti erittäin maukas ja sopivan kova makeinen. Jätän kuitenkin konsernin untuvatuotteet toistaiseksi ostamatta.

Messujen voittaja oli, kuten todettu, supisuomalainen Fazerin Kalle. Suutari pysyköön lestissään eli tehkäämme sitä mitä parhaiten osaamme ja Kallehan osaa suklaat. Todella moni fiksu yritys oli keskittynyt oman liiketoimintansa esittelemiseen ja jättänyt makeispuolen sen osaajalle. Ilo oli napata kulhoista erivärisiä dumleja, marianneja ja ihan perinteisiä käärekonvehteja. Tästä voitte siis tulevat suurjohtajat ja key-account-managerit ottaa opiksenne. Toki tämä on vain yhden opiskelijan kannanotto.

Lordi on muuten täällä maaliskuun lopulla

Lopuksi vielä muita epäolennaisia huomioita. Sen verran olen perinteiden kunnioittaja, että ständillä on hyvä olla aina tarjolla karkkeja ja kyniä. Muu on joksenkin turhaa. Tänään näimme jaossa muun muassa frisbeetä, kuusen taimia, vaaleanpunaisia partahöyliä, lompakkoja, juomapulloja ja karkkien korvikkeina muun muassa päärynöitä, omenoita ja kirsikkatomaatteja. Ei näin. Minunkin Leenalle tuoma joulukuusen alku päätyy todennäköisesti sekajäteroskikseen, eikä se poista yhtään hiilidioksidia maapallolta, kuten hieno ajatus oli. Mainoskynissä sen sijaan on sitä jotakin. Moni niitä kerää ja kaikkihan nyt kyniä tarvitsee. Mainoskynillä minäkin olen kirjoittanut kaikki tenttini ja muistiinpanoni tässä viimeisen viiden vuoden aikana. Lyijyä on vain pitänyt ostaa lisää paperikaupasta. Kaikenlaiset messut kunniaan.

-Jaakko

Ps. Odottelen koska joku keksii jakaa paskapaperia messuilla, se tulisi tietääkseni ainakin länsimaissa kaikille tarpeeseen ja saattaisi yrityksen logokin jäädä mieleen, jos hyvin pyyhkisi.

Kirpparikierros

Viime lauantaina teimme Hemmon kanssa pikku tourneen paikalliseen kirpparimaailmaan. Netistä etsimme kirppareiden osoitteita, jotka sitten laitoimme navigaattoriin talteen ja lähdimme ratikalla uniikki-ohjelman hengessä tekemään "löytöjä". Kaverimme suosituksesta aloitimme kierroksen Kvibergin myymäläalueelta. Kyseessä oli joka viikonloppuiset krääsämarkkinat, jotka eivät meitä vakuuttaneet. Aluella ei juurikaan ruotsia kuulunut, vaan lähes kaikki puheensorina oli jotakin eksoottisempaa kebab-kieltä. Myyjiä oli Kvibergissä paljon, mutta tarjolla oli lähes ainoastaan leivonnaisia, uusia krääsävaatteita ja varastetun näköisiä tietokoneita, autoradioita ja työkaluja. Ihmiset myivät tavaraa sisätiloissa ja pihalla, autojensa peräkonteista. Tilaa ja myyjiä oli, mutta muuten epärehellisen oloinen krääsäkirppari kaikenkaikkiaan.

Kvibergin markkinatunnelmaa

Kvibergistä siirryimme yhden ratikkapysäkin keskustaa kohti. Löysimme Bellevuesta vanhan varastohallin, jossa oli noin parikymmentä kojua myyjineen. Tavara näytti kiinnostavalta ja myyjät olivat puheliaita. Paikka vaikutti hyvältä. Kiertelimme ja ihastelimme. Löysimme paljon mielenkiintoisia säilytysesineitä, kauniita huonekaluja 50-luvulta ja esimerkiksi erittäin hienon, punaisen käsikäyttöisen tehosekoittimen. Niin ikään vankkumaton Oliver Backman -fani, Hemmo, bongasi yhdeltä kojulta myös tusinan arabian ruokalautasia. Myyjä kuitenkin pyysi 60-70 -lukujen taitteesta olevasta Kosmos-sarjasta vähän turhan paljon ja lautaset jäivät odottamaan ostajaansa. Muutakin arabiaa oli kojuissa tarjolla. Tarjonta oli ehkä päivän antiikkimaisinta. Mitään turtleseita tai ikean huonekaluja ei ollut näytillä.

Kirppariromantiikkaa parhaimmillaan

Bellevuesta siirryimme keskustan toiselle puolelle todelliseen kirpparitaloon. Kyseessä oli joka puolelta graffitien peitossa oleva halli. Sisällä huomasimme katon olevan paikka paikoin kevytpeitettä, mutta sisällä oli kuitenkin noin 40 myyjää erilaisine myyntipöytineen. Tarjolla oli kaikkea, aivan laidasta laitaan. Timo Sarpanevan kynttilänjaloista, rullaluistimien kautta aina he-man -tarroihin asti. Myyjät olivat ainakin osittain normaaleja ihmisiä, mutta selvästi muutamia trokareitakin oli tekemässä bisnestä. Saara Hopeaa emme löytäneet ja käsityön ystävien ryijytkin loistivat poissaolollaan, mutta viikon päästä voi olla jo toinen tilanne. Käymisen arvoinen paikka.

Rehellistä kirpparimeinikiä

Järntorgetin ja Masthuggstorgetin ympäristössä kävimme vielä kolmessa tai neljässä eri paikassa. Yksi oli kliininen pelastusarmeija putiikki, yksi tunnelmallinen pikkuputiikki ammuttuna täyteen kaikkea käytettyä hatuista keittiötavaraan. Lisäksi yksi Göteborgin suosituimmista second-hand -kaupoista eli Myrorna, tuli myös kierrettyä. Niistä nyt vain ei ole oikein mitään erityistä mainittavaa.

Päivän oma saalis. Tingitty hinta 180 kruunua.

Kummallista oli törmätä ruotsinsuomalaisiin tai oikeisiin suomalaisiin lähes joka kirpparilla. En tiedä ovatko suomalaiset täällä sittenkin heikommassa taloudellisessa asemassa ja joutuvat täten turvautumaan kirppareiden palveluihin hankinnoissaan vaan ovatko suomalaiset vain niin hyviä tekemään kirpparilöytöjä, että he näissä paikoissa ovat tottuneet käymään. Yhtä kaikki, vaikuttaisi siltä, että kirpparit ovat jotenkin suomalaisten omaksuma juttu, vähän niinkuin karaoke ja kahvikin. Kaikki ovat tulleet kaukaa, mutta kasvattaneet juurensa syvälle biolanin mustaan multaan. Juttelimme päivän aikona neljän ventovieraan suomea puhuvan henkilön kanssa ja lisäksi kahdessa muussa paikassa kuulimme suomea. Se on hyvä saldo, vaikka täällä toki meitä kieltäpuhuvia onkin paljon.

Yksi ruotsinsuomalainen nainen hehkutti meille sinä aamuna tekemiään löytöjä. Hän kertoi ostaneensa neljä Oiva Toikan lasilintua satasella jostakin Frölunda torgin lähellä olevasta kirpparista, johon kuulemma kaikki rikkaat göteborgilaiset kantavat villojensa nurkista poissiivoamansa esineet. Hän suositteli paikkaa ja kertoi muun muassa hankkineensa rahat lastensa joululahjoihin myymällä netissä kirppareilta ostamiansa design-tuotteita. Vierastan vähän tätä bisneksentekotyyliä. Minusta kirpparit ovat enemmän tai vähemmän tavaroiden kierrättämista, tarpeettomien tavaroiden myymistä ja tarpeellisten tavaroiden ostamista.

Tuskin olisin kuitenkaan lituja jättänyt ostamatta, mutta taatusti jättäisin ne kyllä myymättä. No, katsotaan mitä kyseisellä kirpparilla on ensi lauantaina tarjolla. Sitten nähdään ovatko kirpparivaleet pahempia kuin kalavaleet.

-Jaakko

torstai 5. helmikuuta 2009

Krävöötä

Tuossa jossakin tekstissä jo viittasinkin, että valitusprosessi Maskinkonstruktion-kurssin arvosanasta on vielä kesken. Ajattelin nyt vähän valottaa tilannetta, jos tässä tuomioistuimeen asti mennään. Jossain vaiheessa media kuitenkin kiinnostuu aiheesta ja tämä tietopaketti palvelkoon myös heitä;) Valitettavasti kirjoitan nyt vain suomeksi, vaikka uskon, että kohu meidän arvosanakiistasta nousee kuitenkin ensin täällä ja sitten vasta muualla euroopassa.

Taustalla on siis kolmen hengen ryhmää koskettava vääryys, minä kuulun tähän ryhmään. Saimme kyseisen kurssin molemmista osakokeista arvosanaksi kolmosen. Näin ollen kokeiden keskiarvoarvosanaksi tuli kiistatta kolmonen. Itse projektista saimme kaikki vitosen. Nämä ovat siis faktoja. Kurssin ensimmäisessä tilaisuudessa saimme kurs PM:n, jossa kerrotaan että kurssin loppuarvosanaan vaikuttavat sekä kokeiden arvosana että projektista saatu arvosana siten, että kokeiden arvosanan painoarvo on 25% ja projektin painoarvo taasen 75%.

Tällä laskuopilla meidän loppuarvosana on 4,5 joka pyöristyy luonnollisesti seuraavan tasalukuun eli vitoseen. Saimme kurssista kuitenkin nelosen ja sen takia nyt kapinoimme. Meidän ryhmän pää-äänenkäytäjänä toimiva Niklas otti ensin yhteyttä kurssin tentaattoriin eli tuote- ja tuotekehityslaitoksen johtajaan, siis itse herra professoriin. Professori pallotti asian assarille ja kävimme hänen juttusillaan. Hän selitti jotakin jo vuosia käytössä olleesta laskusysteemistä, jossa kokeiden pisteet lasketaan yhteen projektin pisteiden kanssa ja sen jälkeen skaalataan, kerrotaan ja jaetaan ja näin saadaan kaikille täysin oikeat arvosanat. Me emme tyytyneet tulokseen. Meitä ei oikeastaan edes kiinnosta heidän systeeminsä. Tulos on vain oltava yhteneväinen meidän laskuoppimme tuloksen kanssa.

Kävimme myös opinto-ohjaajan pakeilla asian tiimoilta ja hän puolsi meidän kantaamme ja ohjasi jatkamaan asian käsittelyä. Niinpä Niklas otti uudelleen yhteyttä professoriin ja saimme sovittua tapaamisen huomiselle hänen kotkanpesäänsä. Saa nähdä mitä mieltä hän asiasta on.

Kysehän on nyt periaatteesta, arvosanan korotuksella ei varsinkaan minulle ole mitään käytännön hyötyä, mutta siitä huolimatta aion pysyä tiukasti rivissä. Chalmerssissa on muuten aika hyvä systeemi tälläisiäkin tapauksia varten, sillä täällä on oikein nimitetty oikeusasiamies tälläisiä kiistatilanteita varten opiskelijoiden ja opettajien välillä. Aika näyttää kuinka oikeuslaitos sitten toimii, mutta koska oikeusasiamiehen käyttö on tehty helpoksi, aiomme senkin kortin vielä käntää, jos tarve vaatii.

Jos pohjalaaset maajussit kapinoo huomenna traktorien ja paskakärryjen kans seinäjoella pohjoisten alueeren tukileikkauksia vastahan, ku maatalousministeri tuloo kylähän, niin kyllä meki nostetahan kissi rofessorin pöyrälle. Kattotahan kumpako ryhymä onnistuu paremmin.

-Jaakko

tiistai 3. helmikuuta 2009

Reissusuunnitelua

Päätimme viime viikolla lähteä maalis-huhtikuun taitteessa Islantiin. Kööpenhaminasta lennot on aika edukkaita ja, vaikka uusi hallitus on astunutkin valtaan, rämpylän kurssi on vielä opiskelijoille suotuisa. Neljä yötä perillä, vuokra-Yaris ja trangia on kaava noin suurinpiirtein.

Tänään suunnittelimme reissuporukalla, johon siis kuuluu meidän lisäksemme Hemmo, tekemistä ja ajoreittejä. Tarkoitus on pyhittää yksi päivä Reykjavikin kiertämiselle ja pari päivää ajella pihkuisella, mutta kasettisoittimella varustetulla, autovuokraamon halvimmalla autolla kohteita parin sadan kilometrin säteellä. Ainakin nyt Geysir, Gullfoss, Tingvellir, Blue lagoon ja Reykjanesin niemimaa. Pari pitempää pistoakin Etelärannikolle on suunniteltu, mutta katsotaan sitten mihinkä rahkeet ja aika riittävät. Toivottavasti kelit suosivat ja posken turvotus loppuu siihen mennessä.



Nyt kouluhommia. Huomenna pitää pitää 10 minuutin suullinen esitelmä tehosekoittimen semanttisesta analyysistä. Eikä tämä siis ole vitsi, vaan Industridesigneä. Ylihuomenna olisi veturin kartonkipienoismallin deadline. Laiskat ne töitä luettelee. Minä valitsin miehekkäästi veturini teemaksi super-Marion. On siinä taas lokaaleilla ihmettelemistä, kun muilla on teemoina härkä, avaruusraketti, hävittäjälentokone, moottorikelkka, pilvenpiirtäjä ja muita maskuliinisuuden mielleyhtymiä. Onhan Mariollakin toki tuuheat viikset ja voimakas nyrkki.

-Jaakko