Eihän tässä näin pitänyt käydä

Hei vaan pitkästä aikaa

Vaihtovuosi piti olla rento ja ajattelin, jotta saatampa koulullakin käydä, mutta ehkä useammin syömässä kuin opiskelemassa. Ja paskat.

Ei tässä nyt aivan mahrottomasti oo opintoviikkoja tulos, mutta viimeenen kuukausi on kyllä aika tivihisti pitäny istuskella koulus. Luentoja ei ole ollut paljonkaan, mutta kaksi työntäyteistä projektia on pitäny pimiästä pimiähän koululla. Nyt on kuitenkin kaksi aivan uskomatonta leivänpaahtokonesta ja yksi jumalainen taulunripustin valmiita. Tämä viikko onkin sitten erilaisia illanistujaisia ja joululahjojen ostamista varten. Perjantaina lennetähän kotia. Mukava on kyllä lähtiä kotia, mutta kyllä asiat tuntuis jäävän kesken, jos ei saisi loppiaaselta tulla takaasin.



Mitä tässä nyt sitten oikein tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, kun ei oo MUKA keriinny blogia kirjoottamahan. On ollu vieraita, on käyty pari kertaa jouluisessa Lisebergissä, on oltu Chalmers-spexissä, on oltu tyttöjen iltaa evakossa, on tutustuttu uusiin after work paikkoihin, ihasteltu kruunun sukeltamista (nyt ensimmäistä kertaa eurolla saa yli 11 kruunua), on juhlittu itsenäisyyspäivää, on laulettu karaokea, on oltu joulujuhlissa ja Gay-baarissakin on toinen meistä käynyt. On aristeltu kysyä löytyykö suklaapeniksiä Lisebergin karkkipuodista, johon ilmajokelaiseksi paljastunut myyjä on suomeksi todennut, jotta juuri ne suklaatuotteet löytyvät toisesta putiikista. Täytyy myös tunnustaa, että eräs joulupukkiasuun sonnustautunut joutui lähtemään lauantaiaamun kielikurssilta kesken pois liian pitkiksi venyneiden joulujuhlien takia. On luettu lahjaksi saatu elonkerjuun kirja ja tiskattu KÄSIN lukuisia kertoja. Se se on sitten turhanpäiväästä hommaa. Kolme kuppia on jo hajonnu. Kone ei hajottanu yhtäkään vuoden aikana.



Kielestä pitää sen verran sanoa, jotta paljon on vielä tekemistä, mutta paljon voi jo sanoa oppineensakin. Koulussa istumisesta on ollut se hyvä puoli, jotta kieltä on ollut pakko käyttää. Hyvä niin, ei se oikein kotona iltalehden sivuilta tartu. Vaihtariporukoissa minä en ole enää kulkenut. Muutaman kerran tuossa kämpän käytävällä tai joulujuhlassa on pitänyt englantia käyttää ja kyllä se on aika mahtavasti väistynyt ruotsin tieltä. Mulla näyttäisi käyvän sillälailla, että toinen vahvistuu ja toinen heikkenee. Leena on käyttänyt molempia kieliä tasapuolisemmin. Täytyy muistaa, jotta Suomella pärjää täällä vähän turhankin hyvin. Siitä esimerkkinä kohtaus kahvilassa toissapäivältä: Olin ostamassa sämpylää ja maksoin sen visalla. Tiskin toisella puolella oli tummaihoinen mies, joka ei ainakaan ulkomuotonsa perusteella ollut missään tapauksessa Suomesta. Myyjä tihrusti outoa tekstiä luottokortissa ja kysyi minulta, onko kortti visa. Vastasin, että se on suomalainen visa, johon mies vastasi kylmän viileästi HETI, että "PÄRKKELE".



Mitäs joulunaikana? Onko ideoita?

-Jaakko

Ps. Hyvää joulua, jos ei ennen joulua nährä.

Hei äiti, hengissä ollaan!

Viikkoon ei ole mitään tosiaan tullut kirjoiteltua. Äitin huoli on aiheellinen, mutta ole huoleti, kyllä täällä pärjätään. Keittiön pikkukärpäsetkin ovat lentäneet kuolemaan.

Yleensä blogin päivittämättömyys tarkoittaa, että on ollut parempaakin tekemistä;) Se parempi ja mukavampi tekeminen on nyt johtunut vieraista ja koulukiireistä.

Nora ja Tero kävivät meillä tosiaan kylässä viikonlopun aikana. Kiitos käynnistä vielä kerran. He olivat muuten meidän ensimmäiset vieraat, jos ei lasketa Jehovia ja talonmiestä. Nora ja Tero tulivat torstaina ja lähtivät maanantaina. Meillä oli siis 3 kokonaista päivää kierrellä ja kaarrella. Mitään uutta täällä ei tainnut olla näyttää, koska Nora on täällä asustellut ja ollut töissä pari kuukautta jokunen vuosi sitten. Tulipahan kuitenkin Universeumissa ja kaupoissa kierreltyä, kaupungin suurimmat pitsat syötyä ja riehakkaissa Suomi-Ruotsi -juhlissa viihdyttyä. Juhlista leviää kuvat vauhdilla Facebookissa, mihin minulla ei ole vielä ovet auenneet. Ehkä tässä jo pian. Painostus on kovaa ja sitä tulee monesta suunnasta.

Toinen kiiretekijä eli kouluhommat on tosiaan nyt vienyt aikaa. Meillä oli viime viikon lopulla projektin osaraportin palautus ja se teetti töitä. Tällä viikolla sama tahti on jatkunut. Kielen kannalta on erittäin hyvä, jotta tulee koululla istuttua tuntitolkulla joka päivä. Jos ei tehdä yhdessä projektia, niin ainakin istutaan luennolla ja kuunnellaan ruotsia. Uskon, että kieli on kehittynyt nyt viimeisen kahden viikon aikana eniten koko täällä olon aikana. Toivottavasti kehitys jatkuu, sillä kyllä mulle tavattoman usein vielä vinoillaan ääntämisestä ja sanavirheistä. Yritän vinoilla takaisin, mutta se se vasta vaikeaa onkin;) On käsittämätöntä kuinka oo pitää sanoa uuna ja uu yynä. Ei meinaa kieli taittua, mutta ymmärretyksi tunnen tulevani.

Sattuihan sitä tosiaan pieni takaiskukin viikonloppuna: unohdin hanskani bussiin. Niitä tuskin enää saan takaisin, mutta jos joku nyt sattuu niitä näkemään, niin kupposen kuumaa tai kylmää voin löytypalkkioksi tarjota. Tuntomerkkeinä kerrottakoon ohuet räkävanat kämmenseljissä ja oikeassa peukalossa oleva reikä.

-Jaakko

Paranemaan päin

Kolmen päivän peittojen alla makaamisen jälkeen on mukava vähä roikootella. Lauantaiaamuna minuun iski joku kumma tauti. Ensin oli päivän kova kuume, toisena päivänä kuume sai kaverikseen mahakivun ja vielä tänään oli ajoittain kova mahakipu. Jäi siinä rytäkässä myös Haloweenkalasit väliin minun osaltani. Nyt onneksi tuntuu jo paremmalta. Huomenna kouluun ja arkeen.

Tänään olen innolla selaillut tulotilastoja. Iltalehti kysyy tänään lukijoilta: Tienaavatko politikot liikaa? Tällä hetkellä on vaikea ymmärtää, miksi kansa on vastannut 89 prosenttisesti, että kyllä. Pääministeri, joka hoitaa maan asioita, tienasi kuitenkin vain noin puolet siitä, mitä perusmaaseutupitäjän apteekkari. Tämä vain esimerkkinä ja apteekkareiden työtä mitenkään aliarvioimatta. Minun parantumisenikin mahdollisti paikallinen apteekkari eikä siihen tainnut olla Matti Vanhasella osaa eikä arpaa.

-Jaakko

Tervetuloa "halpamaahan"

Sen verran vielä, että nyt on rahallisesti hyvä aika olla suomalaisena Ruotsissa. Kruunu on heikentynyt selvästi siitä, kun tänne tulimme. Syyskuun alussa kaikki hinnat piti jakaa 9,5:lla, jotta sai käsityksen mitä mikäkin maksaa. Hetki sitten riitti, kun siirsi pilkkua. Näin ollen meidän vuokrakin halpeni noin 25 euroa tekemättä mitään. Koska meillä ei ole ruotsalaista pankkitiliä niin euroja käyttävänä on nyt paremmin ostovoimaa. Pystyisi kenties ostamaan sitä kinkkuakin leivän päälle, jos sitä söisi;) Saa nähdä mihin tämä on menossa. Islantilaisen naapurin hyöty syyskuun alussa avatusta ruotsalaisesta pankkitilistä ja sinne siirretyistä rahoista on kuitenkin paljon meidän pientä säästöä suurempi.

Kruunun suhde euroon 30.10 2008.

Nyt on mukavampi myydä Volvojakin maailmalle.

-Jaakko

Sälää et roipetta

Näin muistan armeijassa kouluttajan kerran otsikoineen koulutuksen aiheen. Nyt kyse ei ole nokipannukahvien keitosta eikä voimavalolyhdyn sytyttämisestä, mutta jotain siltä väliltä kuitenkin.

En muista kuinka tarkasti on aiemmissa kirjoituksissa käsitelty täkäläistä ruokakulttuuria. Se on ainakin käynyt ilmi, jotta täällä ei korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea tunneta. Kouluruoka maksaa siis ravintolasta ja ruoasta riippuen 50 - 80 kronoria. Tämän takia täällä on monella omat eväät mukana ja koululla on hyvät tilat ruuan lämmittämiseen. Jopa kirjastossa on erilliset tilat tätä varten.

Tupriini

Näin kahden kuukauden näkemyksen jälkeen, minusta tuntuu, että aika harva täällä loppujen lopuksi syö lämpimän ruoan koulussa. Todella suosittua on hakea täytetty patonki kioskista ja mennä syömään se ruokailutiloihin koululle. Kioskeja täällä onkin useita, koulun alueella muutama ja ihan lähikaduilla muutama lisää. Täytetty patonki ja limsatölkki maksaa 25 - 40 kronoria ja kyllä sillä iltaan jaksaa. Ei ole kuitenkaan lämpimän ruoan voittanutta.

Chalmersin ylioppilaskuntataloa

Nyt sen on vasta hoksannut kuinka hyvä systeemi ateriatuki on. Täällä pitää joka päivä miettiä, mitä tekisi ruoaksi ja kaupassa pitää käydä usein, jotta voi tehdä ruokaa. Ja vaikka ruokaa tekisi kerralla kuinka paljon tahansa, ei siitä syö kuin maksimissaan kolme päivää.

Koulun pihalta

Toisaalta ainakin näin perstuntumalta käsitys on se, että ruoka olisi täällä halvempaa. Prismasta ei tahtunut päästä koskaa alle 60 euron. Täällä ihan kattavan kauppareissun tekee 35 kronorilla. Voi olla, että täällä tulee ostettua vähemmän kerralla. Varmaa on ainakin se, että prismasta tuli kärryyn nostettua aika usein myös se punainen pahvisalkku täynnä kultaista kultaa. Täällä sitä ei oikein pysty tekemään, koska samanlaisista pakkauksista huolimatta, samaa ei ole kuin paino. Nyt on poissa sekin huoli, kiitos Saksan vierailun, koska olemme aika pitkään omavaraisia oluen suhteen.

Göteborgs spårvagn

Ruoasta vielä sen verran, että täällä on aivan surkeat valikoimat broileria. Mitään valmiiksi marinoituja paloja ei ole, suikaleista nyt puhumattakaan. Tarjolla on vain isoja rintafileitä. Tarjontaa ihmettelimme viimeksi toissapäivänä lähisupermarketissa. Lihatiskissä oli arviolta 6 metriä erilaisia lihoja, leikkeleitä ja makkaroita monessa eri kerroksessa. Broilerin rintafileitä oli neljä laatikkoa. Kummallista, jotta ruotsalaiset eivät siis ilmeisesti syö broileria.

Norjalaasia kanoja

Ruisleipä on myös toinen mystinen juttu. Sitä ei löydy läheskään joka kaupasta, kuten ei meidän lähikaupastakaan. Pakastin on kuitenkin täytetty automarketista löytyneellä Fazerin ruisleivällä. Minä en ole ollut varsinaisesti ruisleivän ystävä, mutta viimeistään täällä meistä on tullut taas ystävät.

Ruottalaanen raktori

Kun nyt kerta kirjoittelemaan on aloitettu, niin jatketaan. Luulin selviäväni ilman omaa kahvinkeitintä täällä, eikä sitä siis Hondaan pakattu. Tut ja paskat, pitihän se käydä sitten Elgigantista hakemassa uusi (kuitista Joni vasta katsoin ja kyllä se on täälläkin elgiganten, eikä pelkkä giganten, niinkuin väitin). Luulin, että en olisi riippuvainen kahvista, mutta kyllä sitä on nyt kiva ryystää kotonakin. Aikansa kyllä tuo perkolaattorikeitin otti aikaa annostelun opettelussa ja pitihän siihen apuakin kysellä Teuvan kenties kovimmalta perkolaattorikeittäjältä. Niin ja pitihän se maanantaikappalekin käydä vaihtamassa uuteen. Myyjän nimi oli muuten Kimmo ja arvatkaas mistä oli vanhemmat Ruotsiin muuttaneet;)

Kirkolta

Koulussa on nyt mukavan kiireistä, kun on oikein joka päivä ainakin pitänyt käydä koululla. Uusi projekti alkoi uuden kurssin myötä ja uusia kavereitakin on tullut. Tällä kertaa kehittelemme aivan megalomaanisen veretseisauttavaa leivänpaahdinta. Sattuipa vielä niin, että meidän projektiryhmässä on yksi ruotsalainen Matti, jonka vanhemmat ovat suomalaisia.

Koululta

Kielen kanssa on kyllä paljon tekemistä, mutta pala palalta se norsukin syödään. Huomenna taas After workkiin (Leena menee kurssikaverinsa synttäreille) ja lauantaina on taas isot bileet Chalmerssissa. Teemana on luonnollisesti halloween, saa nähdä onko pomppulinna puhallettuna tälläkertaa.

-Jaakko

Ps. Kuvat eivät liity juuri mitenkään tekstiin.

Volvo museet

Siitä oli puhetta jossakin kirjoituksessa jo aiemmin ja nyt siellä siis on tullut käytyä. Volvo museet oli yllättävän iso paikka. Tietysti tilaa pitää ollakin, koska esillä oli kattavasti henkilöautoja koko Volvon olemassaoloajalta. Sarjavalmisteisten autojen lisäksi esillä oli myös lukuisia prototyyppejä ja konseptiautoja. Tästä kaikki kuitenkin alkoi.



Henkilöautojen lisäksi myös kuorma-autoja oli kattavasti esillä. Myös jokunen bussi, tai ainakin bussin alusta oli näytillä. Volvo Penta eli veneen moottorit olivat esillä ja roikkuipa katosta pari hävittäjääkin Volvo-tupriiniensa kera. Esillä oli myös pari traktoria ja pyöräkuormaaja, mutta esimerkiksi kaivinkoneet ja dumpperit puuttuivat. Harmi.



Niin ja täytyy vielä sanoa, että vaikka kyseessä on museo, niin näytillä on myös tämänhetken uutuusmallit kuten C30, V70, V50 ja S80. Lisäksi tuore konseptiauto ja uusi konseptisähköauto. Mielenkiintoisimpia olivat kuitenkin erikoisuudet vuosien varrelta, legendaarisia pyhimyksiä ja amazoneja unohtamatta. Mielenkiintoisista erikoisuuksista ja muotoiluratkaisuista kuvia alla:

Jonkun Volvon ostaman autotehtaan malli, jota yrityskauppojen johdosta myytiin Volvon nimellä. Skodamaista muotoilua. Toimii aina.

Joku pyhimyksentyylinen "ruumisautoprototyppi".


Tästä en muista muutakuin, että rengastus on järeä 11-tuumainen.

Aika saabmainen turvakumipuskuri.

Suurkaupunkien takseiksi tarkoitettu prototyyppi. Läpimurtoa odotetaan vielä.

Volvoissahan on aina ollut hyvät penkit, mutta nämä nahkanojatuolit menevät kyllä jo yli. Kyseessä on -77 vuosimallin 262 C. Amerikanvientimalli, jossa on panostettu äärimmäiseen mukavuuteen.





Tämä uudehko konseptiauto oli varustettu mielenkiintoisilla Nokian renkailla. Vanteilla oli todelliset matalaprofiilinahkat päällä. Kumia oli paistettu joustavan vanteen päälle vain kulutuspinnan verran. Vanteen on ilmeisesti tarkoitus vaimentaa iskuja. Minkähänlaista tällaista olisi ajaa?





Hauska oli myös huomata, mistä on ammennettu uuden C30:n perän ja takalasin muodot. Vai voitteko väittää, että P1800:n farmarin perällä ja noin 40 vuotta uudemmalla miljöbilillä ei olisi huomattavaa yhdennäköisyyttä?







Oikea pyhimys on tässä. Mikäli oikein ymmärsin niin tämänkaltainen Pyhimys-sarjassa esiintynyt auto oli vasta prototyyppi ja varsinaiseen sarjatuotannossa olleeseen P1800-malliin on tapahtunut tästä jotakin muutoksia.



Tätä uuden V70:n sivupeilikameraa ihmettelimme. Mistähän mahtaa olla kyse? Osaako Joni sanoa?



Ralliautojakin oli. 850:n farmarimallista kerrottiin esittelytaulussa, että farmarimallisella autolla kilpaa ajaminen sai sai aikaan enemmän lehtikirjoituksia, kuin mitä varsinaiset kilpailutulokset. Varmasti täysin totta. Mitä järkeä voi olla ajaa farmarimallisella? Keksiikö joku?





-Jaakko lastenistuimesta

Civikki teki sen, mihin vain harvat uskoivat!!

Näin lähes 3700 kilometrin, kuuden bensatankillisen, kuuden valtion ja alppien ylityksen jälkeen Civikin rekisteriotteeseen merkityn omistajan on helppo hymyillä. Viisitoistavuotias teini näytti epäilijöille ja siivitti turvallisesti kalliin lastin perille Ruotsiin. Hyvä ystäväni Santeri Höylä voisi pudottaa minut kuitenkin maanpinnalle, koska hän ajoi yksin kolmena päivänä 2500 kilometriä volkkarilla. Ihmettelin kilometrimäärää, niin hän tokaisi vain, että onhan se paljon tavalliselle ihmiselle. Kehut ja ylpeys siis sikseen.

Navigaattorin speksit reissun jälkeen.

Jos tuota huippunopeutta joku ihmettelee, niin ei tullut reissulla sellaista kohtaa, että olisi voinut turvallisesti kokeilla paljonko civikki oikeasti liikkuu. Uskon kuitenkin, että sopivissa olosuhteissa ja myötäaurinkoon olisi 180 kilometrin tuntivauhti ollut lähellä.

Täydentelimme jo matkan aikana lataamiamme kirjoituksia ja lisäsimme uusia. Kuviakin pitäisi nyt olla sen verran valikoituna, jotta ydin käy selville. Paljon muutakin tietysti matkalle sattui, mutta niistä sitten lisää kenties olutkupposen äärellä joskus hamassa tulevaisuudessa.

Autosta vielä sen verran, että ihmetystä aiheutti Saksassa ja Italiassa alla olevan kuvanmukaiset tankkausasemat. Minulle ei ollut selvää mitä pitäisi tankkiin lorottaa. Jurgenilta sain kahden ensimmäisen tankkauksen jälkeen kuulla, että benzin on 91 oktaanista, super 95 oktaanista ja super plus 98 oktaanista. Ensimmäisen kerran lorotin perus-benziniä tankin täyteen. Ei valittanut civikki siitäkään.



Leenan koulutyö on jo alkanut, mutta minulla on ilmeisesti koko tämä viikko vapaata. Näin koska viime viikolla minulla olisi ollut ainoan kurssini tentti ja nyt varsinaisella tenttiviikolla minulla ei ole mitään. Ensi viikolla minulla alkaakin sitten uusi kurssi: Maskinkonstruktion. Se on kolmannen vuoden valinnainen kurssi eli uusia naamoja on taas luvassa.

Niin ja alkaahan mulla lauantaina folkuniversitetissa ruotsin keskustelukurssi. Päätin sitten kuitenkin ottaa sen, kun ei täällä nyt niin hirvittävästi tule tuota ruotsia puhuttua. Hävettää tulla takaisin Suomeen osaamatta juurikaan ruotsia. Sekin on nimittäin täysin mahdollista eikä ollenkaan kaukana totuudesta.

-Jaakko

Ps. Tehtiin reissussa toki civikille huoltoakin. Moottoritiet tuntuivat Saksassa oudon pimeiltä, joten päätin Italiassa vaihtaa rikkoontuneen ajovalopolttimon ihka uuteen;)

PPs. Suurin ero Suomessa ajamiseen oli mielestäni juuri se, että ainakaan Saksassa ei teitä juurikaan ole valaistu. Helppohan se on xenoneilla päästellä, mutta yritäppä ite hoonelosilla.

Paluumatka Göteborgiin

Lauantaina ajelimme Pohjois-Saksaan. Emme lähteneet kovin aikaisin liikenteeseen, joten aamulla oli aikaa tutstua vielä Liisan ja Jurgenin felsenkelleriin. Kyseessä ei ollut ihan normaali maakellari vaan tilaa oli enemmän kuin meidän kämpässä täällä Göteborgissa. Vuoden ympäri tasalämpöinen kellari on kuulemma mainio paikka valmistaa omenaviiniä ja sitä saimmekin pullon tuliaisiksi. Oudointa oli kuitenkin pihatien päässä, kadulla, ollut tupakka-automaatti. Täällä ruotsissa sellaisia olen nähnyt baareissa, mutta jotta ihan taivasalla ja kadulla. Mahtaisiko toimia Suomessa vai olisiko teini-ikäisten isien ajokortit tasaisin väliajoin hukassa?



Matka Lyypekkiin meni kaikista matkoista kivuttomimmin. Tiet oli suhteellisen ruuhkattomia, vaikka rekkoja olikin ja lähes koko matka saatiin ajella autobahnia. Lyypekistä emme meinanneet kuitenkaan heti löytää majapaikkaa. Osoite oli tiedossa ja oikea talokin löytyi, mutta se ei juurikaan näyttänyt miltään majatalolta. Menimme kuitenkin koputtamaan ovelle ja niinpä vanhempi nainen esitteli meille heidän kotinsa yläkerrassa olevan feriewohnungin. Taas kävi hyvä munkki kämpän kanssa. Meillä oli käytössä oman keittiön ja vessa-kylppärin lisäksi olohuone ja makuuhuone. Kämppä oli aika hiljattain remonteerattu ja kaikki huonekalut olivat uudehkoja. Jopa yöpöydillä oli suklaat meitä varten. Tietenkin pyyhkeet, astiat ja lakanat sisältyivät myös 29 euron yhteishintaan. Ei paha.



Illalla kävimme kauppakeskus Cittissä. Tarkastelimme vähän hintoja ja totesimme, että ostamme tuliaisalkoholit vasta Nuudian suosittelemasta satamamarketista. Jos Cittistä olisi mahdollista myös ostaa tax freenä, niin silloin se olisi ollut halvempi vaihtoehto. Valikoimaa ruotsalaisten suosimassa kauppakeskuksessa ainakin riitti. Verottomanaostamismahdollisuutta emme loppuun asti kuitenkaan selvittäneet. Oli nälkä ja halusimme kämpälle tekemään tortilloja.



Illalla sain tehdä Samuli Edelmanin karaokehitistä totta, kun join monta pitkää kylmää Lyypekissä;) Tämä haave jäi viime Lyypekkivisiitillä toteuttamatta, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Kämppä alkoi olla kylmä illan hämärtyessä ja minä päätin ratkaista ongelman. (Insinööri-Antti nyt tarkkana.) Meidän huoneiston lämmitys tapahtui vesikiertoisten pattereiden avulla. Lämmitysvesi lämmitettiin kaasulla meidän huoneiston nurkassa olevassa lämminvesivaraajassa. Huomasin, että varaaja ei lämmittänyt vettä ja rupesin rämpläämään vipuja, kytkimiä ja kraanoja. Siinä sitten ruuvasin auki myös ylivuotoputken paineenrajoitusventtiilin ja siitä se riemu sitten alkoi. Uskon, että venttiili oli jotenkin rikki, kun en saanut sitä ruuvattua täysin kiinni. Se tiputti pisara kerrallaan vettä ja minä vaihdoin astiaa alle. Ei siinä auttanut kuin niellä ylpeys ja marssia alakertaan sönköttämään saksaksi, että meillä on pikku ongelma tuolla yläkerrassa. Omistajapariskunnasta siis kumpikaan ei osannut sanakaan englantia.

Mies tuli ylös perässäni ja hänen ilmeensä oli mielenkiintoinen, kun hän näki minun purkaman varaajan alla olleen levykoteloinnin lattialla ja vettä vuotavan putkenpään. Kello oli kuitenkin noin kymmenen lauantai-illalla. Leena valitsi hyvän taktiikan ja katsoi koko episodin ajan viltin alla olohuoneen sohvalla Eddie Murphyn tähdittämää prinssille morsianta tietenkin saksaksi dupattuna. Miesten hommat kuuluu miehille;)

Siinä me sitten sakemannin kanssa mietittiin ja ihmeteltiin varaajan ympärillä enkä tajunnut mitään, mitä se minulta kysyi. Loppjen lopuksi hän meni alakertaan ja sulki koko talon vesikraanan. Ei tullut vettä kraanoista eikä mennyt vettä lämmitykseen. Niin se sitten loppui mystisesti vedentulo ylivuotoputkestakin. Sen jälkeen pääkraana uudelleen auki ja kas kummaa: Vuoto lakkasi. Kämppä oli edelleen suhteellisen kylmä, mutta se ei haitannut enää yhtään niin paljon, kun kerta vuoto oli saatu tyrehtymään.

Tarinan opetus: Jos haluat säästää asumiskuluissa, aiheuta tahaton vesivuoto. Se takaa yleensä ainakin alennusta yöpymismaksuun. Me oltiin kuitenkin niin höveliä, että maksettiin se täysi 29 euroa, vaikka nainen aamulla pyysikin vain 20 euroa ja pahoitteli heidän varaajaansa. Paska mikä paska;)

Näkymä Lyypekin Feriewohnungin ikkunasta.

Lyypekistä ajoimme noin 90 kilsaa Puttgardeniin. Ihmettelin mitä Nuudia tarkoitti jonkun blogi-kirjoituksen kommentissa, kun hän sanoi, että siellä on kauppalautta. Se selvisi sitten satamassa. Siellä oli tosiaan veteen rakennettu kaupparakennus. En tiedä oikeuttaako se sitten myymään alkoholia verovapaasti, kun kauppaan pitää mennä lyhyttä siltaa pitkin ja kauppaa ympäröi meri. Sitä laivoilta tuttua tax-free -kilinää ei kuitenkaan kuulunut, koska kauppa oli ilmeisesti rakennettu paalujen päälle. Mahtavaa kikkailua.

Aikuisten karkkikaupassa ei ollutkaan niin helppoa shoppailla. Varsinkin viinien kanssa oli aikamoinen pähkäileminen, kun mietimme, mitä kannattaisi ostaa. Ostopäätöksen helpottamiseksi ainakin useimpia viinejä sai onneksi maistaa. Tälläistä asiakkaan huomioimista toivoisi Suomen alkoissakin olevan enemmän. Eihän sitä pidä ostaa sikaa säkissä ja saahan autoakin koeajaa ennen kaupantekoa.

Olisi takapenkille enemmänkin mahtunut, mutta kotiinviemisiä tuli nyt hankittua juuri sen verran, että Leena ei halua määriä tässä yhteydessä julkistaa sanoin eikä kuvin;) Toivotan kuitenkin teidät tervetulleeksi vappuun asti kestävään juomakökkään. Eiköhän täältä jokaiselle jotakin löydy. Henkihän tässä menee, jos kaikki pitää yksin juoda.

-Jaakko

Perjantai Kleinheubachissa

Alunperin suunnittelimme, että olisimme piipahtaneet perjantaina Frankfurtissa. Maanantaina Raimo ja tämän Kaarin-kaveri kuitenkin kehottivat meitä menemään Heidelbergiin. Se on kuulemma nätimpi kaupunki. Torstain pitkäksi venähtänyt automatka kuitenkin vei voimat ja päätimme nukkua pitkään ja jäädä Kleinheubachiin koko päiväksi. Tämä mahdollisti myös saunomisen ainakin puolentoista kuukauden tauon jälkeen.



Liisa-täti lähti näyttämään meille vähän paikkoja. Aloitimme oman kylän nähtävyydestä, vanhasta linnasta. Yksityisomistuksessa oleva linna olikin varsin vaikuttava, vaikka sisällä emme käyneetkään.



Kävimme käppäilemässä myös Mainin toisella puolella, Grossheubachissa. Lähimmät viinialueet ovat siellä ja me pääsimme naukkailemaan viinirypäleitä suoraan tarhasta. Alhaalla pellolla jontikka aloitteli kyntöhommiaan. Elettiin ruskaista, mutta aurinkoista syksyä.



Näkymä Grossheubachin viinitarhoilta alas kylään. Suoraan edessä, mäen päällä, näkyy Engelbergin luostari. Mainin oikealla puolella Kleinheubach.

Perjantaina teimme uusintavisiitin myös Engelbergin luostariin, joka oli maanantaina kiinni. Nyt saimme maistaa luostarin viiniä, olutta, leipää ja juustoja.



-Jaakko

Paluu Saksaan

Paluumatkan Kleinheubauchiin teimme täysin eri reittiä. Päätimme tulla vähän pienempiä teitä takaisin ja ajoimme huomattavasti pitempään Italian puolella ennen rajanylitystä Sveitsiin. Emme ihan Milanossa vielä ymmärtäneet minkälaisen reitin olimme valinneet. Reitin luonne alkoi selvitä, kun kiipesimme ja kiipesimme serpentiiniteitä kohti rajaa. Aivan uskomattomia maisemia ja teitä. Tajusimme ylittävämme alpit civikillä!



Hauska episodi sattui huoltoasemalla. Tankki alkoi olla tyhjä ja ajoimme sivuun huoltoasemalle. Näimme, että joku lappu siinä bensapistoolien vieressä on. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että ihan täysin ei teksti:"Pompa fuori servizio" avautunut. Oletimme, että keskimmäisestä pistoolista ei saa menovettä. Niinpä työnsin luottokorttini automaattiin. Aika nopeasti huomasin, että automaatti on pimeä ja kortti on nyt siellä sisällä. Samassa huoltoasemalta tuli nainen kiivaasti puhuen ja käsillä huitoen. Lähinnä käsien liikkeestä käsitin, että nyt on joku mennyt pieleen. Aloin tonkia takaluukusta pihtejä, jotta saisin kortin pois automaatista, mutta kun palasin automaatille niin nainen oli jo jotenkin onnistunut kaivamaan kortin koneesta. Onneksi. Olisikohan soitto Securitakselle riittänyt kortin takaisin saamiseksi, jos kortti olisi koneeseen kadonnut?



Ennen rajaa pistäydyimme syömään jossakin pikkukylässä. Löysimme hienon paikan navigaattorin opastuksella. Meiltä meinasi usko loppua, kun kävelimme kohti ravintolaa. Vanhan autotallin peränurkasta kiivettiin kivisiä ja pimeitä rappusia jonkun talon takapihalle ja siellä oli viihtyisän näköinen ravintola. Siinä ovella seisoessamme omistaja tuli kuitenkin sanomaan yllättävän hyvällä englannilla, että paikka on auki vain iltaisin. Harmi, sillä se ei todellakaan vaikuttanut miltään turistipaikalta eikä siellä taatusti olisi ollut muita suomalaisia. Tuskin edes ruotsalaisia.



Kysyimme omistajalta uutte ravintolaa ja hän kertoikin jonkun hyvän ravintolan olevan lähellä rautatieasemaa. Sitä emme kuitenkaan koskaan löytäneet ja tyydyimme hotellin lounasruokaan. Ihan hyvää tonnikalapastaa, mutta ei mitään erikoista. Mielenkiintoista oli taas arvailla mitä tilaa, kun ruokalista oli italiaksi tarjoilijan vihossa eikä neiti osannut sanaakaan englantia. Hotellin ravintolassa meidän kanssa lounasti paskakäsisiä työmiehiä ja siisteihin uniformuihin pukeutuneita virkamiehiä. Kaikki vetivät tietenkin pullon punaviiniä palanpainikkeeksi. Me tyydyimme veteen.



Italian ja Sveitsin raja oli aivan vuorien päällä, puuttomalla alueella. Hauska tapahtuma sattui myös rajanylityksessä. Olimme tietenkin varautuneet passintarkastukseen, koska sellainen suoritettiin edellisenkin kerran, kun Sveitsiin saavuimme. Kolmella tullihenkilöllä ei ilmeiseti paljon kiire painanut, koska he evästivät pienessä lasikopissa vielä tovin, kun me olimme kopin kohdalle ajaneet. Mikäs siinä. Työpaikka alppien päällä, ympärillä ei mitään ja päivässä muutama auto. Kopista löntysti leipä suussa meitä kohti mies, joka oli ilmeisesti hävinnyt vedon ja joutunut tulemaan ulos meidän luo. Mies katsoi rekisterikilpeä, ja kun avasin ikkunan ensimmäiset sanat olivat: "Suomi, Suomi". Eikä tässä vielä kaikki, kun mies sai leipänsä syötyä en ollut uskoa korviani, kun hän jatkoi, että on myymässä autoaan. Hän oli kuullut, että Suomessa autot ovat kalliita ja halusi myidä Mininsä minulle. 10 000 euroa oli hintapyyntö. Kieltäydyin kohteliaasti, mutta olisihan se ollut tapa vaihtaa autoa: Alppien päällä, tullivirkailijan kanssa;) Passeja mies ei kysellyt, mutta otti ne vastaan, kun niitä tyrkytin.





Saksassa katsoimme kartasta, että rajanylityspaikka oli yli 2200 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sveitsin puolella laskettelimme Splugen-nimisen laskettelukeskuksen hissilinjan alta laaksoon. Vuoren rinteillä tallusteli taas kellokaulaisia lehmiä. Sveitsin puolella oli aika kuumottavaa ajella alas, kun serpentiinien reunoilla ei ollut edes kaiteita. Vau. Näin jälkikäteen alppien ylitys oli reissun parasta antia.





Ennen Saksaa ajoimme vielä pätkän Itävallan puolella ja Lichtensteinkin oli ihan siinä rajajoen toisella puolella. Sveitsistä Itävaltaan siirryimme joen yli. Hauska oli huomata, että sillan Sveitsin puolella oli pitseria nimeltä Simone ja samalla kohtaa Itävallan puolella oli Roni-niminen pitseria (asianomaiset varmaan ymmärtävät, miksi meitä huvitti).

-Jaakko