Mellankorniker från Sverige

Valborg i Göteborg

2009-05-03T09:01:00.000-07:00

Ennakkotiedoista poiketen saimme olla koko vapun vielä täällä. Hyvällä tuurilla saimme pitää vielä kämpänkin viikonlopun yli ilman mitään lisäkustannuksia. Laivaliputkin siirtyivät huomiselle ihan vain netin yli ilmaiseksi.

Vappu oli täällä tosi aurinkoinen, eikä nenänpään punoitus johdu pelkästään vapun nestetasapainoilusta.

Aattona olimme Leenan yliopiston vappujuhlassa Trädgårds Föreningenillä. Ohjelmassa oli omien piknik-eväiden syönnin ohessa kuorolaulua ja puheita. Aika aikuinen aloitus Vapulle.

Nikon kainalossa oli ihanaa.

Illansuussa olimme muutaman muun ihmisen kanssa katsomassa Chalmersin CORTEGEä. Kyse oli vappukulkueesta, jossa pääasiassa kuorma-autojen lavoille oli rakennettu ihmisiä hauskuuttamaan erilaisia performansseja, joiden inspiraation lähteinä olivat vuoden aikana olleet uutiset. Lavoilla esitettiin näyttävien rekvisiittojen kera oma versio esimerkiksi Obaman valtaannoususta, Volvon potkuista ja Islannin talousahdingosta.

Innostuttiin siinä ihan sitten yhteispotrettiin vapun kunniaksi. On se suloosta.

Kulkueen nähtyämme siirryimme Slottskogeniin. Sinne sytytettiin isoo kokko valporin kunniaksi. Sitkeimmät jatkoivat siitä sitten vielä Chalmerssille Festu-bileisiin pomppimaan pomppulinnaan. Me hoipertelimme kotia kohti.

Dj Lode loihti meille musakkia aina Neon 2:sta tuttuun banjo-biisiin asti.

Vapun päivä alkoi kohtuullisen aikaisin piknikillä tismalleen samassa paikassa, mistä olimme 12 tuntia ennemmin kotiin lähteneet. Aurinko lelli.

Iltaan asti oltiin taas liikkeellä. Auringön laskua katselimme Joonaksen kämpän läheltä. Aika velikultia.

Lauantain ratoksi olimme suunnitelleet retkeä hieman Göteborgin eteläpuolella olevaan linnaan. Niin kuitenkin kävi, että uutta autoaan innokkaasti tutkinut teekkari, oli unohtanut pari mitättömän kokoista sisävaloa päälle ja akku oli tyhjentynyt kolmessa päivässä. Takuuhommia. Emme jääneet kuitenkaan neuvottomaksi ja päädyimme paikallisjunalla Kungsbackaan. Idyllinen pikkukylä Göteborgista noin 40 kilsaa etelään. Pieni joenluru halkoo kaupungin puutalokeskustaa ja jenkkiautot sulatteli toista takapyöräänsä torin kestopäällysteeseen. Siinähän se päivä meni jokirannas istuskelles ja teetä juodes.

Minkä takia jäätelöä pitää tuoda Italiasta asti tänne? Eikö sitä nyt lähempääkin torikioskiin saisi? Oma jäätelökone olis pirun siisti. Olis aina lähijäätelöä tarjolla.

Niko miettii ilmeisesti, että kumpiko on ollut kauemmin pilutta, tämä Kungsbackalainen lastenvaateliike vai Niko itse. Liike oli saanut myös vastenvaateketju-MOLO:n edustuksen. Taitaa olla suomalaislähtöinen koiranleuka tämänkin liikkeen taustajoukoissa.

-Jaakko

Ps. Tämä oli sadas kirjoitus blogiin. Tähän on erittäin hyvä lopettaa. Nyt siivoamaan, pakkaamaan ja ostamaan seuraavalle asukkaalle kuoharipullot jääkaappiin. Näinhän meillekin oli tehty. Täällä Jaakko Mellankornik, Göteborg, Ruotsi.

En vecka kvar

2009-04-23T13:53:00.000-07:00

Viikon päästä olemme jo laivassa kohti Suomea ja mietimme mihin kellonaikaan laitamme herätyksen, että heräämme oikeaan Suomen aikaan. Elämä on täynnä haasteita.

Muutamia asioita on vielä hoidettavana koulun, vuokranantajan ja auton kanssa sekä tietenkin pakkaaminen. Jäähyväisten jättäminen Göteborgille, kaikille tutuille ja jopa naapurin ranskikselle on tietenkin oma proseduurinsa. Luvattiin nimittäin poskisuudelmat käydä hänellekin heittämäs ennen lähtöä. Minä taidan kyllä vain koputtaa hänen ikkunaansa ja heilauttaa kättä teennäisen ystävällisesti. Sillä kaverilla ei nimittäin ole ihan kaikki muumit laaksossa, niinkuin Lotta asian hienosti ilmaisi.

Leenalla on vielä tentti ensi viikolla, mutta minun arkinen aherrus on jo hellittänyt. Mukava pehmeä lasku oli koulun puolesta järjestetty kahden viikon pääsiäisloma.

Säälihän täältä on lähteä näin kesken komeitten kelien ja vapun, mutta elämässä on mentävä välillä eteen- ja välillä taaksepäin. Nyt on oltu vuosi aikalailla vapaalla.

Vappupäivän vastaanotamme siis vesiselvänä Viking line Amorellalla. Enpä olisi uskonut tälläistä vappua vielä pari vuotta sitten koskaan viettäväni. Ajat muuttuvat. Satamasta lupaan kuitenkin ajaa auton tulliin teekkarilakki päässä. Se on vähintä mitä voin tehdä. Hengessä mukana ja niin edelleen.

-Jaakko

Nähtyä ja koettua

2009-04-23T10:30:00.000-07:00

Nyt on taas miljoona hommaa koettu Islannin reissun jälkeen, mitä ei olla muistettu/viitsitty/ehditty tänne kirjata ylös. Alla muutama kuva menneiltä viikoilta.

Aika paljon on tullut kahdeksan kuukauden aikana ajeltua ratikoilla. Vaikka polkupyörätkin ovat olleet täällä mukana niin silti sen verran tulee julkisilla ajeltua, että melkeinpä on järkevintä kantaa koko ajan kuukausikorttia taskussa. Joukkoliikenne toimii Oulun systeemiin verrattuna aivan uskomattoman hienosti.

Juha ja Tuuli tulivat kyläilemään muutama viikko sitten. Kiertelimme paikkoja ja puistossa pussikaljalla ollessamme veimme menneiden koululaisvuosien muistelun muutamaa metriä ylemmälle tasolle. Juhalla oli vielä niin hyvä kamera ja molemmilla vierailla ammattitaito sen käyttämiseen, että on ilo laittaa näitä kuvia tänne näytille.

Samalla seurueella kävimme tutustumassa myös världskulturmuseumin tarjontaan. Esillä oli muun muassa Bollywoodaiheinen näyttely.

Hylkeitä ja muita elukoita ollaan käyty useampaankin otteeseen ihailemassa Slottskogenissa. Kaikki vieraat on kuljetettu puiston läpi, jossa olemme myös muuten vain paistatelleet päivää. Vuoden ensimmäiset grillijuhlatkin pidimme siellä kertakäyttögrillien kera.

Kesä tekee tuloaan. Se tarkoittaa mehiläisten ja perhosten hakeutumista kukkien auki lerpattavien terälehtien syleilyyn. Hede kaipaa emiä ja kukka mehilästä. Luonnonkaunista parittelua.

Käyty on myös pariinkin otteeseen toispuolel jokkee eli Hisingenin saarella, Göta älvin pohjoispuolella. Siellä vanhaa telakkateollisuusaluetta on rakennettu viihtyisäksi asuinalueeksi vanhaa kunnioittaen. Merkki menneestä on alueen maamerkiksi jätetty järeä, olympistadionin tornin korkuinen, siltanosturi.

Göteborgin edustalla on myös jonkinlainen saaristo. Turkulaasillehan tämä on lähinnä saariston säälittävä miniatyyri, mutta nätillä kelillä kyllä ilman muuta käymisen arvoinen paikka. Me olemme nyt käyneet saaristossa pari kertaa ja vasta kaksi saarta on nähtynä. Samalla julkisen liikenteen lipulla pääsee laivoilla ainakin viiteen eri saareen, joista kauimpaiseen on 40 minuutin laivamatka. Ympärivuotista asutusta saarilla on kaupunkin läheisyydestä ja hyvistä liikenneyhteyksista johtuen yllättävän paljon.

Saaristo koostuu muutamasta isommasta saaresta ja lukuisista puuttomista luodoista. Ihanteellista melontamaastoa. Teltan kiiloja varten pitää mukaan varata kuitenkin isoo leka tai kuivabetonia.

Isän tullessa kylään Göteborg näytti "parhaita" puoliaan. Göteborgin IFK oli murskannut rakkaan vihollisen Djurgårdenin Ullevilla juuri 6-0 ja niinpä uho ja katkeruus haastoivat toisensa Centralstationin nurkilla. Olimme ihan puuronsilmässä ja näimme kuinka kymmenpäiset joukot ottivat kadulla ja asemahallissa toisistaan mittaa uhmaavan mylvinän säestämänä. Laseja särkyi ja pulloja heiteltiin. Huomisin saimme lukea lehdestä usean joutuneen sairaalahoitoon. Täysin uudesta ilmiöstä ei ole kyse, koska poliisitkin olivat osanneet varautua rynnäkkövarusteisiin. Ilmiö kuitenkin pahenee kuulemma vuosi vuodelta ja kyllähän tälläisestä kärsii sivullisetkin. Eräskin muori pyysi päästä Leenan kainaloon, kun istahdimme aseman penkille väkimassojen velloessa meidän ohi. Muori yritti samalla riisua vaariltaan IFK:n kaulaliinaa. Isän matkalaukku oli onneksi Kurikan ryhdin väreissä. Kauhajoen karhun värit olisivat olleet liian yhtenevät sini-valkopaitojen kanssa.

Tässä taas on taas Juha pannut parastaan. Väkijoukko kävelemässä Marian pitämän yksityisen sairaalakierroksen jäljiltä syöpöttelemään. Auringonlaskussa on aina tilaa.

Jukka-lankokokelas kävi myös kyläilemässä. Kuvassa kaksi korhooskylän kasvattia köötteporin keksijän kera keskustorilla keväällä katse kaikilla kaukaisuuteen, kai.

Päät vain jäi jäljelle, kun joku ilta kävimme Feskekörkanista hakemassa atlantin antimia. Suoraan kalastajilta ostimme tuoreiden katkarapujen lisäksi lohta, silakkafileitä ja koljaa. Kuten taustalta saattaa huomata, niin ei rapuja ilman snapseja.

Iloinen seurue meidän yhteiskeittiössä. Hemmo ja Toni loihtivat jumalaiset silakkapiffit ja aivan uskomattoman valkosipuli-kermaviilikastikkeen. Kyllä kelpasi pistää poskeen lähellä tuotettuja salaattivärkkejä ja vuoden ensimmäisiä uusia perunoita. Viinissäkin oli ravun kuva.

Autoa etsiessä päädyin myös nykyisen kotomaamme pääkaupunkiin. Yllättävää oli huomata, että kevät ei ollut läheskään yhtä pitkällä vielä maan itärannikolla. Näin päivän tuntumalla väittäisin, että pääkaupungissa ihmisillä on useammin kiire kuin täällä länsirannikon kalastajakylässä.

Päivällä oli siinä joku tunti aikaa kierrellä Tukholmassa ja joukkoliikennelippu poltteli taskussa, joten päätin poiketa myös Chalmersin veljeskoulussa. Vanhoissa punatiilirakennuksissa on tyyliä.

Tänään olimme kaukaisimmalla saarella, mihin täältä Göteborgista julkisilla laivoilla pääsee eli Vrångö:ssä. Keli oli suotuisa eikä lokit paskonut meidän lättyihin. Kylä on pieni, kun koko saaren läpimittakin on vain noin kaksi kilometriä, mutta tunnelmahan tälläisissä tiiviissä saaristolaiskylissä on omaa luokkaansa. Yllättävän paljon saarella oli kuitenkin oikeita, isoja, omakotitaloja. Ysi autokin nähtiin, mutta kyllä silti kolmipyöräiset mopot olivat saaren ehdoton ykkösmenopeli.

Sinne vain kivelle leiri pystyyn ja evästämään. Pois lähtiessä näimme myös rantakiville päivää paistattelemaan tulleen matelijan, joka raukka säikähti meitä niin, että lähti heti satalasissa kohti sopivaa kivenkoloa. Luontoradion kuuntelija, Hemmo, tunnisti matelijan salamannopeasti Risto-rantakäärmeeksi. Taisivat likat kuitenkin pelästyä Ristoa enemmän kuin Risto meitä. Ainakin äänestä päätellen. Meilläpäin kaikki ristot ovat isoja ja mahtavia. Yleensä vieläpä höyryvetureita.

Vaihto-opiskelijoille järjestettiin mahdollisuus tutustua kaupungin yrityselämään excursioiden muodossa. Tarjolla oli kolme eri reittivaihtoehtoa, joissa kaikissa vierailtiin kahdessa eri yrityksessä. Valitsin kahden mielenkiintoisen reitin väliltä reitin, jossa pääsimme tutustumaan Volvo Groupin ja Göteborgin sataman toimintaan. Näin jälkikäteen voin sanoa valinneeni väärin, koska luulin pääseväni näkemään mitä todella tapahtuu autotehtaan kokoonpanolinjalla. Vituiks män. Tarkoitus oli kyllä piipahtaa kuorma-autojen kokoonpanolinjalla, mutta koska linja oli jostakin syystä juuri silloin stopissa, niin päädyimmekin vain Volvo museumiin, jossa jo syksyllä Antin kanssa vierailimme. Lisäarvoa tämä vierailu toi oikeastaan sen verran, että nyt tiedän, että Volvon naisille suunnatussa prototyypissä on huomioitu naisten tarve ajaa autoa poninhäntä päässä ja korkkarit jalassa. Reitin toinen pysäkki oli Göteborgin satama, josta nämäkin pari kuvaa ovat. Iso ja näyttävä paikka, mutta ei mitään erikoista. Volvoja, muita autoja ja koneita pihat puolillaan ja kiinnostavimpana tietona se, että juuri tämän sataman kautta tulee kaikki pohjoismaissa syödyt banaanit.

Se miksi sitten valitsin reittini väärin, johtuu siitä, että tarjolla olisi ollut myös laakerivalmistaja SKF. Olen aina halunnut nähdä kuinka kuula- tai rullalaakerin vierintäelimet valmistetaan ja kuinka laakeri kasataan. Naapurin kloppi vielä löi toisellekin poskelle kertoessaan, että juuri näitä työvaiheita olivat kierroksella päässeet seuraamaan. Yritä siinä sitten päteä vaikka banaanilaivojen koolla tai poninhäntäniskatyynyillä. Ei painita samassa sarjassa.

Myös Göta älviä risteilee koko ajan muutama lautta. Kätevä konsti matkustaa joen puolelta toiselle, kiertämättä siltojen kautta. Tämä kuva on napattu lautasta. Alunperin kalastajien asuttama kallio on ilmeisesti muutaman poikkeusluvan kautta saanut hieman isommat "mökit" päälleen.

Tänään otettu kuva Järntorgetilta. Lehti on jo aika isona puussa. Meistäkään ei Juhan kanssa olisi enää tullut niin hyvää kuvaa, kuin vielä kolmisen viikkoa sitten.

Joku puu kukkii näin. Mikä lie. Hemmo varmaan tietäisi. Jos mies kuuntelee luontoradiota, niin miksei sitten metsäradiotakin?

-Jaakko

Voihan ihimetys

2009-04-23T10:25:00.000-07:00

Tänään käytiin kaupassa ostamassa puuroriisiin maitoa, kun nyt pitää saada kaapit tyhjiksi ennen poismuuttoa. Viikko jäljellä. Leena katsoi siinä samalla sitten puuroriisipusseista riisipuuron ohjetta muistin virkistämiseksi. Eipä ole ruottalaasis puuroriisipusseissa riisipuuro-ohjetta. On vain opastettu kuinka puuroriisiä voi käyttää sushin valmistukseen. Ei helevata. Joko täällä on kaikille selvää, kuinka riisipuuro valmistetaan tai sitten kukaan ei meidän jouluherkkua täällä viitsi edes arkena evästää. Epäilen jälkimmäistä.

-Jaakko

EPO-sanomat ilimestyny!

2009-04-21T01:07:00.000-07:00

Eileen tuli päätoimittajalta Oulusta maili, jotta vuoren ensimmäänen EPO-sanomat on ilmestyny. Paperiversiota jaetahan Oulun seurulla, mutta nettiversio on kaikkien luettavis tää:

http://www.epo.oulu.fi/dokumentit/epo1-09.pdf

Leheres on kaiken muun asiallisen lisäksi kolmen ulukoepolaasen vaihtariraportit. Kaks kirjootuksista on luonnollisest Jöötteporin reportterien käsialaa.

Hankielämä. Hanki elämä ja hanki EPO-sanomat paremmaksi luettavaksi.

-Jaakko

Islanti kuvina

2009-04-15T12:02:00.001-07:00

Menomatkalla Kööpenhaminaan Öresundsbronkin näkyi vähän paremmin bussista kuin noin 2 metriä alempaa Civicistä. Nyt näimme siis vettäkin.

Tieolosuhteet saivat kuljettajan välillä raapimaan mietteliäänä persettään. Ensimmäisistä triivuista pääsimme läpi Leenan ja Hlemmurin työntöavulla. Loppu se tuli vastaan kuitenkin Toyota Yariksenkin menokyvyssä.

Pikku-Geysir. Perunat sinne vain sekaan ja muutamassa minuutissa olisi olleet potut kypsiä. Tuskin tässäkään tapauksessa olisi munanhajulta ja maulta vältytty. Miksei kukaan ole kertonut, jotta Islannissa jopa kraanavesi maistuu kananmunalta?

Oikia Geysir aloittaa purkautumisensa. Sen pitäisi ulettua 30 metriin, mutta taitaa siinä mitassa olla vähän Islannin-lapinlisää.

Geysir-alueella oli pirun liukasta. Ei hiekoitusta, ei kaiteita. Ei onnistuisi Suomessa.

Kenties kuitenkin vaikuttavampi luonnonoikku oli Gullfossin putoukset. Vicks bluen -värinen vesi kuljetti mukanaan jäätikön paloja. Pudotus muistaakseni 32 metriä, kahdessa osassa.

Turret ulkoruokinnassa Gullfossilla. Makaroonia ja jauhelihaa ruottalaasella keittimellä ja ruottalaasista raaka-aineista.

Kansallisrunoilija ja kansallismaisema. Laavakivien ympäröimän järven rannalla ei ollut ristin sielua eikä mökin mökkiä.

Välillä tiet ja olosuhteet olivat loistavia. Maalareistahan nyt puhutaan mitä puhutaan, mutta ei tämän keskiviivan maalaaja kyllä ihan selvinpäin ole ollut.

Tingvellirin kirkkopihaa. Kirkkoon ei ollut asiaa, kun Catti oli repinyt rappuset kirkkomaasta.

Keli vaihteli aika nopeasti. Välillä pyryytti niin maharottomasti, jotta ratti vinos sai suoraan ajella.

Kummallisia tasakattoosia vuoria Reykjavikin pohjoospuolella.

Atlantin vaahtopäät ja Hlemmur itte.

Tyrskyt lyö Leenaa.

Seinämaalaustaidetta Reykjavikin keskustassa.

Reykjavikin pääostoskatu Laugavegur.

Koko saarivaltion ainut rautatien pätkä on tässä. Veturikin piti olla, mutta liekö finanssikriisin aikana joku vaihtanut romuraudan kruunuiksi.

Ab-originaalit eivät juuri Yariksilla ajelleet.

Hlemmur Markkusson perheyrityksensä kyltin alla.

Näkymää Reykjavikin keskustan yli kaupungin lämminvesivaraston, Perlan katolta.

Illanhämyssä olusella. Kalja maksoi noin 4 euroa tuoppi. Pari vuotta sitten vielä 10 euroa.

Välillä tie oli taas aivan perseestä. Yariksen alla oli ympärivuotiseen ajeluun tarkoitetut renkaat. Käytännössä tämä tarkoitti, että ei pitoa jäällä ja löysät kuivalla piellä. Kaikessa ei voi tehdä kompromissia.

Päätimme lähteä keskustakiertelyn jälkeen pikku retkelle. Kilometrejä tuli jokunen sata ja tämä kiviläjä oli yksi retkelle lähdön syistä. Jos kuva olisi ollut jo oppaassa, niin olisi varmasti jäänyt reissu tekemättä. Maisemat olivat kyllä matkan aikana oppaan ylisanojen mukaiset, eli magnificent ja spectacular.

Hlemmur ja spectacular view

Paikallisten hainliharoikuttamo. Me ei haita reissulla maistettu.

Vasemmalla Amerikan mannerlaatta, raossa Leena ja oikealla Euroopan mannerlaatta.

Kirkkoja ja majakoita ei Islannista puuttunut. Tässä majakoista korkein.

Perinteisempi majakkatorni.

Pitkäkarvaasia Islannin hevoosia. Täs niillä onkin hyvä aitaus, mutta kyllä niitä kaikenlaasis kivikoos piretihin. Ei oo heleppoa olla Islannin hevoosena Islannis.

Blue lagoon. Leenan paratiisi ja reissun kohokohta. 4 tuntia lioteltiin nahkoja vetes.

Vesialue oli melkein tyhjä. Ei juuri muita turreja ollut. Paikkapaikoon vesi oli niin kuumaa, jotta ei tienny kuinkapäin olisi. Vesi oli niin suolaista, että sukeltaminen oli lähes mahdotonta. Ja viimeisenä faktana täytyy vielä todeta, että pohjan valkoinen muta oli aivan täynnä hiuksia, laastareita ja muuta ihmisjätöstä

Hostellin keittiö. Kaikki toimi hyvin, mutta viimeisenä päivänä hajosi leivänpaahdin.

Kolmikon majakolo.

Lentokentällä vasta hokattiin, jotta Islanniksi pääsiäinen on "paska". Aika siistiä vai mitä?

Rämpylöitä.

Islanti, here we come!

2009-03-29T02:51:00.000-07:00

Nyt on siis reissusuunnitelmat muuttumassa lihaksi. Kolmelta lähtee bussi kohti Kööpenhaminaa ja illalla lennämme sitten kohti Islantia.

Kaikki pitäisi olla valmiina, karttaan on piirretty reitit ja ruokahommat on mietittynä. Ruokaa meillä on niinkuin oltaisiin viikon vaellukselle lähdössä. Jopa pari pellillistä jauhelihaa oli yön yli uunissa kuivamassa. Niin ja tietysti trangia lähtee mukaan. Leena naureskeli mulle kaupas, jotta ruokakauppaako sitä ollaan Islantiin menossa perustamaan. Jonkin sortin vaelluksesta tässä kai onkin kysymys, koska tuulipukuihin, kiikareihin ja sadeviittoihinkin on varauduttu. Kaupunkipäivää tietenkään unohtamatta.

Naapurin emäntä on Islannista ja tapasin hänet eilen pyykkituvalla. Suositteli pitseriaa, jossa hän on ollut töissä. Tämä Gunnarsdottir sanoi, että se on sellainen sopivan hintainen pitseria, jos teillä on tiukka budjetti reissulla. Kävin tarkastamassa menun netissä ja niin tosiaan oli budjettipaikka. Normaali pitsa maksoi 14 euroa. Mitähän niissä kalliissa paikoissa ruoka mahtaa maksaa? No, pitää sitä kuitenkin yksi ruoka käydä syömässä kirkollakin, saapahan sitten leveillä Islantilaisen keittiön tuntemuksella. Varsinkin pitsan syömisen jälkeen.

Reppu selässä kohti seikkailua. Toivottavasti kaikki menee suurin piirtein kuin on ajateltu ja Yariksessa on tosiaan se kasettipesä.

-Jaakko

Kouluongelmien ratkaisemista

2009-03-24T12:34:00.000-07:00

Pari viikkoa sitten sain opintokoordinaattoriltani mailia, että syksyn ensimmäisen kurssin examinaattori oli ottanut yhteyttä häneen ja kertonut, että en voi saada opintopisteitä "Ingenjörsmetodik" -kurssista. Kyse oli siitä, etten ollut suorittanut 7,5 opintopisteen kurssiin kuuluvaa erillistä 1,5 opintopisteen "Ritteknik och CAD" -osiota. Varsinaisen kurssin projektin sekä tentin olen suorittanut hyväksytysti.

Hämmästyin mailista, koska kyseistä asiaa puin jo syksyllä kurssin norjalaisen assistentin kanssa sekä ruotsiksi, suomeksi, että myös englanniksi. Tästä keskustelusta olen kirjoittanut blogiin jo ennemminkin. Silloin ymmärsin hänen puheestaan ja kurs-PM:stä, että nämä kaksi osiota ovat täysin erilliset ja saan kurssista 6,0 opintopistettä eikä minun tarvitse todistella assarille minun uskomattomia Catia-kykyjäni tai mielettömiä koneenpiirustustaitojani. Muistan todenneeni hänelle sähköpostissa, että neljän yliopistovuoden jälkeen uskon jo osaavani sen verran konepiirustusta ja Catiaa, että minä en taida sitä osiota kurssista suorittaa. Muistan kuinka assari oli kanssani samaa mieltä. Nyt siis examinaattori kuitenkin vihelsi pelin poikki.

Asia on kuitenkin ratkeamassa nyt, kun sain koordinaattorini kanssa sovittua, että on mahdollista hyväksilukea puuttuva osio, minun Suomessa suorittamillani kursseilla. Mikä siis sen kätevämpi tapa hankkia opintopisteitä vaihtovuoden aikana, kuin hyväksilukea suomalaisilla kursseilla vastaavia kursseja täältä. Ei juuri ollenkaan ylimääräistä työtä ja näyttäähän se hyvältä päättötodistuksessa, kun on paljon kursseja käyty myös vaihtovuotena. Joillekinhan vaihtovuosi on joskus tarkoittanut lomaa opinnoista ja sosiaalisien suhteiden luomista. Ajat muuttuvat;)

Niin ja siitä "Maskinkonstruktion" -kurssin arvosanavalituksesta vielä. Luulenpa, että nyt myös innokkaimpien purnaajien into on laantunut. Savu asian ympäriltä on hälvennyt ja suuret puheet kaikonneet pois. Niin se vain aika tasoittaa mielialoja. Harmi kyllä. Olisi ollut kiva jättää suomalaisesta vaihtarista unohtumaton jälki osastoneuvoston pöytäkirjoihin.

Kuten todettu, "Industridesign" -kurssi loppui viime viikolla. Viime viikolla aloitin myös uuden kurssin "Industriell produktion och organisation". Kurssi muistuttaa kovasti oululaista "Organisaatio, yhteiskunta, henkilöstö, tekniikka, kehittäminen ja työ" -kurssia. Kurssin vetäjäkin on lähes yhtä persoonallinen tapaus. Sovin hänen kanssaan, että käyn vain luennoilla ilman, että osallistun kurssin projektiin tai tenttiin. Tämä siksi, että molemmat vaiheet sijoittuvat vapun jälkeiseen elämään ja silloin ajettelimme olla jo Suomessa. Nyt siis on koulusuorittaminen ohi ja keskitytään muutaman luennon ohella keväästä nauttimiseen. Vaikka tähän tyyliin.

Reilu viisi viikkoa jäljellä. Niistä vajaa viikko Islannissa ja kaksi viikkoa koulun pääsiäislomalla. Vähiin käy ennenkö loppuu. Valitettavasti.

-Jaakko

Stugahelgen

2009-03-24T11:11:00.000-07:00

En muista mistä kuulin, jotta Chalmersilla on Härrydassa pari järvenrantamökkiä, mutta siitä se ajatus sitten lähti.

Sekalaisten vaiheiden jälkeen saimme kasaan noin 30 innokasta mökkeilijää ja päätimme Leenan kanssa laittaa nimet alle vuokrasopimukseen. Vuokrasimme mökeistä pienemmän eli Sportstuganin. Se oli tarkoitettu kolmellekymmenelle henkilölle majapaikkojensa ja keittiövarusteidensa osalta.

Vuokraamisen jälkeen luimme ihmeissämme mökin vuokraehtoja. En tiedä mitä pahuutta mökillä on yli neljäkymmenvuotisen historiansa aikana tapahtunut, mutta säännöissä oli kyllä erittäin pikkutarkasti kerrottu mitä mökillä EI saa tehdä. Lisäksi kaikelle pahuudelle oli olemassa hinta. Esimerkiksi makuukamariin palamaan jätetyllä lampulle oli langetettu 50 kruunun uhkasakko väärässä asennossa olevaa katkaisijaa kohti. Samoin, jos joku erehtyisi nukkumaan saunarakennuksessa, on 2000 kruunun huomautus tuleva jokaista silmänsä ummistavaa kohti. Saunominen oli kielletty voimakkaassa humalassa, ja vaikka humalatila ei voimakkaaksi olisi yltynytkään yhteentoista mennessä, piti saunominen loppua. Liekö jonkun tutkimuksen tulos, että mökkireissulla kello yhdentoista jälkeen saunominen muuttuu vaaralliseksi pelkän sisäänhengitysilman alkoholipitoisuuden vuoksi. Vai liekö syynä, että silloin on Suomessa puoli yö, joka on aina jonkinlainen yön rajapyykki. Säännöt piti myös lukea 500 kruunun sakon takia. Lisäksi, jos esimerkiksi yksi tulisijojen savupelleistä olisi jäänyt auki, olisi lompsa laihtunut 250 kruunun verran.

Saunomisen aikana oli myös koko ajan oltava saunavahti, jonka oli tietenkin oltava raivo raittiina. Ja aina kun joku pulahti avantoon, täytyi löytyä kaksi selvää vahtijaa lisää. Myös ajokykyinen ihminen oli koko mökkireissun löydyttävä. Jos näin ei olisi ollut, olisi siitäkin huomautettu 2000 kruunun räpsyllä.

Näillä eväillä lähdimme sitten mökille. Koska halusimme noudattaa sääntöjä sanatarkasti, meillä täytyi siis olla vähintään 6 selvää ihmistä (2 mökkivastaavaa, autokuski, saunavahti ja 2 avantovahtia) kontrolloimassa muita. Näin ollen halusimme, ettei kenellekään tule paha mieli selvinpäin olemisesta ja varmistimme ettei kellään mökille haluavalla ole lainkaan alkoholia ja säännöistä pidimme kaikille pikku pistarit. Muutenhan emme olisi voineet olla varmoja siitä, että kaikki menee sääntöjen mukaan.

Koska kaikki eivät mahtuneet civikkiin, tuli suurin osa porukasta mökille taksilla. Minullakin oli vaikeuksia löytää perille navigaattorin avulla, mutta kyllä ammattiautoilijat kuitenkin vetivät pohjat paperikarttojensa kanssa. Viimeisenä kaupungista lähtenyt taksi oli ensimmäisenä mökillä ja hintahaitari saman taksiyhtiön kuljetuksilla vaihteli vajaasta 400 kruunusta yli 500 kruunuun. Reilun kaupan taksikyytiä.

Mökkiteillä oli muuten pari kolme senttiä lunta ja civikin kesärenkaissa urasyvyys saman verran milleinä. Se on selkeä lupaus seikkailusta. Ojien välissä kuitenkin pysyttiin.

Kuten kuvista voi päätellä, hauskaa voi pitää selvinkin päin ja elämä on parasta huumetta. Mökin vuokrausta voin suositella kaikille. Hinta oli 1200 kruunua yö ja takuumaksu 2000 kruunua. Ajoissa pitää vain olla asialla. Esimerkiksi enää pari viikkoa sitten ei ollut yhtäkään kesäviikonloppua vapaana. Muistakaa valokatkaisijat.

-Jaakko

Ps. Tämä oli minun versioni tapahtumien kulusta. Huomattavasti informatiivisempi pläjäys samoista asioista löytyy Lotan blogista: http://lottaliina.blogspot.com/2009/03/stugahelgen.html

Våffeldagen ja muut ruotsalaiset herkkupäivät

2009-03-23T14:26:00.000-07:00

Ajatella, nämä svedut täällä viettää vohvelipäivääkin! Ei, kanelbullens dag (4. lokakuuta) ei ole riittänyt ruotsalaisille, vaan kevätpuoliskolle on pitänyt määrätä oma herkuttelupyhä. Noh, våffeldagen ei enää nykyisin ole pyhäpäivä, mutta aiemmin se siis on sitä ollut. Selitys siihen löytyy kristinuskosta: aiemmin våffeldagenia kutsuttiin vårfrudageniksi. Tämä siksi, koska 25. maaliskuuta joulupäivään on aikaa yhdeksän kuukautta. Yhdeksän kuukautta ennen joulua Maria siis tuli raskaaksi pyhästä hengestä ja siksi päivää vietettiin. Myöhemmin päivää on alettu kutsua våffeldageniksi, koska tuona pyhäpäivänä ruotsalaisilla oli tapana syödä vohveleita.

Juhlimme Intetin kanssa våffeldagenia Villanilla

Illan ohjelmaan kuului myös Ruotsi-aiheinen quiz

Våffel- ja kanelbullens dagin lisäksi täällä tietenkin juhlitaan ja liputetaan Gustav Adolfsdagenia (6. marraskuuta, tunnetaan meillä ruotsalaisuuden päivänä), jolloin syödään Kustaan suklaasilhuetilla varustettuja leivoksia. Niin, ja tietenkin on vielä semla-päivä eli laskiaispullapäivä! Mutta mämmistä näillä ei ole täällä tietoakaan…

-Leena

Ravitsemusliikekatsaus

2009-03-23T14:03:00.000-07:00

Lauantaina Högsbogatanin residenssimme oli Anna M.:n läksiäislokaalina. Väkeä yksiöömme ahtautui sen verran, että päätimme siirtyä kerroksemme yhteiskeittiöön jatkamaan ilonpitoa. Meidän talo on siis siinä mielessä luksusmainen, että jokaisessa asunnossa on oma keittiö ja lisäksi jokaisessa kerroksessa on noin kolmenkymmenen hengen jaettava yhteiskeittiö. Meidän kerroksemme keittiö on hyvin vähällä käytöllä, ja esimerkiksi pari kerrosta ylempää yhteiskeittiöstä löytyy jopa kodikas sisustus. Mutta harvoinpa noissa muissa keittiöissä tulee käytyä, högsbogatanilaisten bileet kun on jääneet enimmäkseen väliin.

Anna ja Leena diettileivoksia (?!) valmistamassa. Niksipirkka: jos kaakaon sirottelemikseksi ei löydy siivilää, PUHALLA kaakao leivosten päälle ;)

Alkuillasta meidän kämpässä...

...myöhemmin yhteiskeittiössä

Puolen yön paikkeilla alkoi muutamat jo hätiköidä kaupungille lähtöä. Olimme jo etukäteen sopineet, että jatkopaikan virkaa toimittaisi Nefertiti. Neffe on viihtyisä jazz-klubi Göteborgin keskustan laidalla. Neferititssä voi kuulla kuulemma myös muun genren musiikkia, mutta tämä lauantai oli hyvin jazzpitoinen, joskin höystetty satunnaisilla lattarirytmeillä. Musiikki oli siis kaikin puolin tanssittavaa ja sai hyvälle mielelle, mutta ehkä välillä olisi tunnelman nostattamiseksi tarvittu joitain tutumpia viisuja, vaikka sitten remixattuna. Nefertitissä on usein live-esiintyjiä, niin viime lauantainakin. Siksi liput maksoivat alkuillasta 180 kruunua (?!). Onneksi lippujen hinnat laskivat klo 00.30 90 kruunuun, jolloin esiintymisvuorossa oli joku puolinimekäs DJ. Narikka kuului hintaan ja juomatkin olivat kohtuuhintaisia. Tämä paikka täytyy kokea uudelleen!

Anna-juhlakalu :)

Hemmo ja omaperäiset muuvit Nefertitissä

Sunnuntaina keräännyimme vielä kerran hyvästelemään Annaa kotimatkalleen paikkaan nimeltä Plaka. Plaka on kiva, hyvällä palvelulla varustettu kreikkalainen ravintola Olofshöjdin kupeessa. Hintataso oli ruuan makuun nähden vähintäänkin kohtuullinen! Toisaalta halloumi-juusto ja tzatsiki ei voi koskaan olla pahaa… Ainoa miinus paikassa oli suuri seittiä kutova hämähäkki ikkunalaudalla. Hrrrr, vieläkin puistattaa…

Lotta, Anna ja Amanda Plakassa

Mmmmm, halloumiiiiiiiii....

-Leena

Nästa: Voooland

2009-03-20T14:43:00.000-07:00

Flunssa on selätetty, melkein! Eikä täällä sisätiloissa olisi kauempaa jaksanut notkuakaan, niin ihanat ilmat täällä on ollut! Siksi minun vähän tervehdyttyä me menimmekin neiti Erpilän kanssa kävelylle kevätaurinkoiseen Slottsskogeniin. Niin, paistoihan se aurinko siellä jo tammikuussakin, mutta nyt aurinko todella lämmitti! Väenpaljous keskellä viikkoa ja keskellä päivää yllätti – koskahan nämä ihmiset täällä käy töissä? Kävelyn kruunasi vielä herkullinen kotiruokalounas Linnégatanilla sijaitsevassa café-konditori Operassa, nam. Ah, oli ihanaa mennä välillä valmiiseen pöytään. Unirestan noutopöytiä ja etenkin Snellmaniaa alkaa jo olla ihan oikeasti ikävä…

Terassikauden avajaisia odotellessa...

Sorsien kevättemmellystä Slottsskogenissa

Torstai on Studentklubben-päivä. Koska niin monena torstaina olen joutunut sanomaan Valandin (lue: Voooooolandin) buffélle ja edukkaille juomatarjouksille ein, päätin näin loman ja viimeisten Gbg-viikkojen kunniaksi osallistua tähän erityisesti erasmusopiskelijoiden keskuudessa suosittuun hauskanpitomuotoon. Jaakko ei toki jäänyt kotiin suremaan, vaan lähti visailemaan Hemmon kanssa Café Olofin pubquiziin. Studentklubbenin sisäänpääsymaksu on opiskelijoille 60 kr ja muille 100 kr. Jos kuitenkin mielii ilmaiseksi sisälle, ei siihen vaadita paljoakaan: sen kun kirjaa klubbenin nettisivuilla itsensä sisään ja ilmoittaa nimensä listalle, pääsee sisään ilmaiseksi yhden kaverin kanssa ennen klo 23.00. Torstaisin Valand on täynnä monensorttista tallaajaa, mutta viikonloppuisin (kuulemma) paikka täyttyy hyvinkin tyylitietoisista ihmisistä. Juomien hintataso on myös aika kohtuuton, lukuun ottamatta Studentklubbenin kahta ensimmäistä tuntia.

Ai, että naiset käy aina vessassa yhdessä?

Tänään eli perjantaina tuli testattua jälleen uusi afterwork-paikka. Alun perin joukkiomme oli tarkoitus kokoontua Brasserie Ferdinandiin, joka oli minulle ja Jaakolle tuttu jo entuudestaan. Jostain syystä valomainokset pubin läheisyydestä oli riisuttu alas ja ovikin oli säpissä. Paikan nettisivut eivät tosin kertoneet mitään tästä katoamisesta. Muutenkin göteborgilaisten ravitsemusliikkeiden tiedottaminen interneetissä on osoittautunut kehnoksi.

Koska ovet Ferdinandiin eivät meille auenneet, siirsimme seurueemme Kungsportsplatsenin läheisyydessä sijaitsevan ruokaravintola-yökerho Bersån suojiin. Neljän tienoilla istumapaikkoja oli vielä ruhtinaallisesti jäljellä, mutta buffépöydän kattamisessa meni pitkälle yli neljään. Noh, ruoka oli kuitenkin odottamisen arvoista, monipuolista ja maittavaa. Juomat olivat keskihintaisia, 36 kr. Afterwork-perinteeseemme on akkavallan voimasta liittynyt myös tapa käydä fikalla syömisen jälkeen. Tänään kävimme Vanilj-nimisessä kahvilassa Kyrkogatanilla. Hinnat olivat kohtuulliset ja ilmapiiri mysig :)

Anna, Lotta ja Jaakko Bersån valoisassa miljöössä

Samoilta huudeilta

Huomenna on luvassa jälleen jäähyväisiä…

-Leena

Industridesign In Memoriam

2009-03-18T16:02:00.000-07:00

Kaikki loppuu aikanaan, niin hyväkin. Tänään oli viimeinen kerta teollista muotoilua. Saimme esitellä tänään meidän uskomattoman folkbåtsradion koko kurssille.

Homma meni niin, että saimme kaikki tietyn kohderyhmän jolle tietty tuote, radio tai espressokone, piti muotoilla. Meidän kohderyhmämme oli 35-vuotias koneinsinööri, aviomies, kahden lapsen isä ja intohimoinen folkbåt-purjehtija.

Näistä lähtökohdista lähdimme sitten tekemään imageboardeja, jolla kuvasimme kohderyhmän intohimoja ja arkielämää. Meidän piti etsiä myös kuvia esineistä ja tuotteista, joita meidän inssi-iskällä todennäköisesti voisi olla. Mahtavaa hommaa sinänsä.

Parasta oli kuitenkin itse muotoilu ja mallien teko. Kun olimme mielestämme loihtineet elegantin, mutta yksinkertaisen ulkomuodon folkbåt-radiolle, oli tositoimien aika. Ensin rakensimme kapa-levystä paperimallin ja siitä sitten lähdimme parantelemaan varsinaiseen puumalliin.

Kurssi oli laajuudeltaan 7,5 opintopistettä eikä tenttiä ollut ollenkaan. Tämän takia olimme koko viime viikon, joka oli tenttiviikko, prototyplabbetissa tekemässä puukäsitöitä. Jotenkin tuntuu, jotta nekin sujuu nyt paljon paremmin, kun kuntaliitoksen myötä saimme muutettua jurvalaisen käsityöperinteen itä-kurikkalaiseksi käsityöperinteeksi. Eipä tunnu velat missään, kun kehtolavitta syntyy kädenkäänteessä. Radio oli vain namupala meille. Niin ja sen verran näppärästi sujui puutyöt, että viisi kaljaakin pystyn vielä tilaamaan nostamalla oluiden lukumäärää vastaavan sormimäärän pystyyn. Olen kuullut, jotta itä-kurikkalaisten vannesahurien pikkujouluissa tarjoilijoilla on täysi työ arvailla, montaako olutta ollaan vailla, kun sahurin kaikki sormet ovat pystyssä.

Totta puhuakseni olen ollut ilmeisesti liian kaukana kotikonnuilta kuntaliitoksen jälkeen, koska idea radion ulkomuodosta ei ihan täysin muuttunut paperilta puuksi. Pirun vaikeaa oli viimeistellä radio haluttavaksi. Apu löytyy kuitenkin automaattisesta tietojen käsittelystä. Pari tuntia photoshoppausta ja jo kelpaa kuvia näytellä. Se siitä käsityöperinteestä sitten.

Joka tapauksessa oli pirun mielenkiintoista sorvata, jyrsiä, porata, hioa, maalata, paklata, lakata ja penkoa roskiksista antenneja ja kaiuttimia. Tälläisiä kursseja pitäisi olla paljon enemmän. Seitsemänkymppiseltä emeritusprofessorilta pääsi melkein ruotsalainen poru tänään, kun hän ilmoitti, että enää ensi vuonna ei kurssia olla järjestämässä. Syykin oli mielenkiintoinen. Proffan ääni ei enää kestä luennointia eikä kuulokoje riitä heikon kuulon korvaamiseen. Vanhuus ei tule yksin. Uskon nimittäin, että kuulo on heikentynyt iän myötä eikä juoksuhaudoissa tykistökeskityksessä. Tähän liittyen näytin myös kurssin ohjaajille "Meanwhile in Sweden" -pätkän youtubesta.

Hieno ajatus on sekin, että yhden miehen väistyessä myös kurssi väistyy. Per-Olofilla on todennäiköisesti ajatusmaailma kohdillaan. Eihän niistä sotien jälkeen syntyneistä valkohampaista ole mihinkään. Miehistä, joille Caterpillar ja Diesel ovat ennen muuta pukinemerkkejä.

-Jaakko

Laskureissusta

2009-03-18T15:42:00.000-07:00

No terve, on taas vaihtarin arki yllättänyt eikä ole tullut kirjoiteltua. Hyi minua. Nyt ei auta selitykset, että kun mä luulin enkä tiennyt ja oli siellä muitakin. Nyt taitaa laiska-apina löytyä auringon paisteella myös peilaavasta ikkunasta.

No, pari viikkoa sitten tuli nähtyä tosiaan oululaasia kaveria. Oli kyllä kiva puhua pitkästä aikaa suomea. Oli aivan kieli unohtunut ja aivan väkisin piti suomi taas opetella uudestaan. Niin sitä on maa muuttanut kaltaisekseen nyt noin 7 kuukauden jälkeen. Jos joku luuli, että nyt sillä Reinikan äireen poijalla on viimeistään noussut pissa tapuliin asti, kun tuollaista väittää, niin oikeassa olit. TUT JA PASKAT, tässä ajassa nyt vielä hampaat valkene eikä aksentti muutu, vaikka Leenalta sainkin synttärilahjaksi hampaanpesukoneen.

Mun viisi vuotta vanha kamera ei enää oikein ole omiaan laskuhommiin. Akku oli koko ajan loppu, ja kun kuvattavaa olisi ollut, kamera oli hyytynyt taskuun. Muutamia räpsyjä kuitenkin otin, lähinnä kävelyretkistämme ja maisemista. Saa kai sitä alpeilla käydä ulkoiluttamassa lumilautaa repussakin. Ei kulu voiteet ja puna nousee kasvoille. Paljon puhuttu win-win -tilanne jälleen kerran.

Suosikkikuvani on ilman muuta tämä:

Kuvassa vuorikauris-Keke, yli kolme kilometriä korkea vuori ja lentokone. Voiko enempää pyytää. Tietenkin voi. Ainakin nyt sen, että joku olisi putsannut mun kameran linssin ennen kuvan ottamista.

-Jaakko

Ps. Lisäkuvia löytyy: http://picasaweb.google.com/keskikornikat

Opiskelukiireitä, ihania muistoja ja lähtölaskentaa

2009-03-17T09:36:00.000-07:00

Flunssa iski Högsbogatanin asukkaisiin jo toista, ellei jopa kolmatta kertaa tänä vuonna. Jaakko on porskuttanut menemään Sveitsin tulijaisflunssasta huolimatta, minä sen sijaan vietin mökkiviikonlopun jälkeisen maanantain sängyn pohjalla. Tiistai on toipilaspäivä ja mitä parhain päivä siis päivittää blogia.

Aloitetaan nyt vaikka näillä opiskeluasioilla:
Kehityspsykologian kurssi on takanapäin ja tällä hetkellä siis vietän kolmen viikon opiskelutaukoa ennen lastentautien kurssia. Utvecklingspsykologi -kurssi kesti viisi viikkoa. Toisin kuin Oulussa luennot eivät tulleet luoksemme, vaan me menimme luentojen luo. Psykologian instituutti sijaitsee kuitenkin ihan lähellä Hälsovetarbackenia. Kurssin aluksi saimme hyvin kattavan selvityksen siitä, mitä kurssin suorittamiseen kuuluu: neljä kirjaa, muutamat luennot, läsnäolopakolliset seminaarit lukuläksyineen, kaksi examinationsseminariumia (tavallaan siis suullinen tentti), hemtenta, observointitehtävä ja elokuva. Monipuolisuudessaan kurssi oli melko työläs, mutta järjestelmällinen ja hyvä kertauskokemus. Luku-urakkaa helpottaakseni hankin yhden kirjan äänikirjana, jotka ovat muuten hullun suosittuja täällä Ruotsissa! Kyseessä oli romaani nimeltä Komikers uppväxt, josta tehdystä TV-minisarjasta löytyi pätkiä myös YouTubesta! Hemtenta oli ihan ehdottomasti parempi ratkaisu, kuin tavallinen tentti. Kolmeen kysymykseen vastaamiseen oli annettu aikaa vähän vajaa viikko, mikä oli ihan minimi minulle - pohdiskelevaa ruotsinkielistä tekstiä ei tuosta noin vaan aina synny, kun lähteet pitää käyttää huolella hyväksi. Observointitehtävä meinasi tuottaa harmaita hiuksia, mutta onneksi sain luvan havainnoida yhden iranilaislähtöisen kurssikaverin tyttären leikkiä, josta sain jonkinlaisen raportin sitten kirjattua. Ja kun teemanamme kurssin loppupuolella oli teini-ikä, katsoimme huippusuositun Fucking Åmål -leffan rätisevänä VHS-versiona!

Heti kehityspsykologian kurssin jälkeen aloin valmistautua ties jo kuinka monetta kertaa psyykkisten häiriöitten kirjatenttiin. Sain siis luvan suorittaa tämän rästin pois alta etätenttinä Suomeen viime perjantaina. Kirjat sain kätevästi kaukolainattua ilmaiseksi yliopistokirjaston kautta. Tenttipäivänä olin laitoksemme sihteerin Anna-Karinin huoneen oven takana paikallista aikaa klo 8. Tentin jälkeen oli aika voittajafiilis – tuloksesta ei tosin ole vielä hajuakaan!

Mutta aina opiskelujen ohessa ehtii tehdä muutakin, viimeistään viikonloppuisin! Esimerkiksi joka ikinen perjantai ollaan joko isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla oltu afterworkeissa eri puolella Göteborgin keskustaa ja sen tuntumassa. Seuraavaksi hieman listausta ja mielipiteitä aw-paikoista:
- Babar: ostaessaan juoman sai kaupan päälliseksi maittavan wok-buffén, olut oli halpaa mutta viini aika tyyristä, istumatilaa oli mukavasti.
- The Queen: noin 60 kruunun hintaan sai juoman ja monipuolisen luksus-buffén, josta ei tosin riittänyt mattimyöhäisille kovinkaan erikoista syötävää, istumapaikkoja oli kivasti, kun meni ajoissa.
- Excet: hullun jonottamisen jälkeen saimme ensimmäisten joukossa hyvät istumapaikat. Juoma oli halpaa ja ruoka oli monipuolista. Jonottaminen oli yhtä tuskaa, eikä santsikierrokselle huvittanut lähteä. Ei maineensa veroinen, sanoisin.
- Rumpanbar: vanha tuttu, suosittu, hyvä, mutta aika kallis – 63 kruunun aw ja 15 kruunun narikka. Istumapaikkoja on, jos menee ajoissa. Aw-ruoka on aivan lyömätön! Rumpan tarjoaa edullista ruokaa myös sunnuntaisin 2 yhden hinnalla -periaatteella. Pizzat kannattaa käydä testaamassa!
- Smaka: pieni, mutta halpa. Ruoka oli pettymys eli sillipainotteinen.
- L’assassino: aw-ruoka oli monipuolista, mutta juoma ja ruoka piti maksaa erikseen. Koko tila on käytössä afteria varten. Paikka on viihtyisä ja henkilökunta mainio! Maanantaisin L’assassinossa saa listaruokaa puoleen hintaan!
- Brasserie Lipp: parempien ihmisten aw-paikka, mutta yllättävän halpa – ruoka kuului juoman hintaan. Ruoka oli luksusta simpukkoineen ja ilmakuivattuine kinkkuineen. Istumapaikkoja huonosti, koska suurin osa tilasta on tarkoitettu oikeille ravintola-asiakkaille.
- Vasastan: istumapaikkoja oli hyvin, ruoka kuului juoman hintaan. Ruoka oli perussettiä, mutta hyvää. Tosi viihtyisä paikka!

Rumpanbarissa eräänä sunnuntaina

Vasastanin afterwork

Buddygroupitkin ovat alkaneet luoda aktiviteetteja taas kevätkaudelle. Ryhmät on nyt uusittu uusien vaihtareiden saavuttua. Omalla ryhmälläni toimintaa on ollut kivasti ainakin alkuvuodesta, mutta olen osallistunut vain yhdelle international dinnerille. Tämä päivällinen oli mittakaavaltaan paaaaaaaljon suurempi kuin edeltäjänsä viime syksynä. Ruokaa oli Helmutsrossa tarjolla kahdessa yhteiskeittiössä, koska porukkaa oli NIIN paljon. Ähkyhän siinä tuli. Itse tarjosin mielikuvituksellisesti Fazerin suklaata.

International dinner Helmutsrossa

Myös MFG:n kansainvälisen haaran puolesta on ollut toimintaa tänä keväänä. Osa porukasta kävi luistelemassa alkutalvesta, laskiaisen aikaan syötiin semloja (eli laskiaispullia marsipaani-/mantelitäytteellä) Villanilla ja pari viikkoa sitten mittelimme keilaradalla toisiamme vastaan.

Mmmmmary bowlar

Yhdellä viikolla tuli käytyä jopa kaksi kertaa elokuvissakin! Ensimmäinen elokuva, Benjamin Buttons otroliga liv näytettiin Chalmerssin omassa elokuvateatterissa 40 kruunun hintaan. Komitea oli pystyttänyt oikein kanttiininkin leffailtaa varten, jossa oli myynnissä popcornia, karkkia ja limsaa, nam. Puitteet elokuvaelämykselle auditoriossa olivat vähintäänkin 40 kruunun arvoiset! Toinen elokuva sillä viikolla näytettiin SF:n elokuvateatterissa Bergakungenissa. Revolutionary road oli aika puhutteleva, mutta tavallisesta elämästä kertova leffa. Sen jälkeen piti vähän mennä tasoittamaan tunteitaan Café Olofiin. No, yhtä tunnemyllerrystähän se oli sitten sielläkin, kun eräs ranskalainen vaihtari esiintyi siellä kitaransa ja cover-biisiensä kanssa!

Leffaeväät

Café Olof a.k.a CO

Aika vähän on tullut tosiaan baareissa käytyä… Menetettyjen kertojen edestä tuli kuitenkin viihdyttyä paikallisella rock-klubilla Sticky Fingersissä eräänä perjantaina, kun perheen pää oli laskettelemassa Sveitsissä! Ja täytyy kyllä todeta, että jammaaminen pitkästä aikaa teki todella terää! Ratikka- ja bussiliikenne on valitettavan pienitaajuista juuri klo 05.00 ja 06.00 välillä, mutta onneksi mäkkärit on auki myöhään.

Tyttöjen kanssa Stickyssä

7 viikkoa Göteborg-aikaa jäljellä ja monia kokemuksia kokematta. Tässä vaiheessa on täytynyt jo kirjoittaa kalenterin takasivuille 2do-lista, että kaikki suunnitelmat tulee toteutettua. Läksiäisiä alkaa olla jo tiuhemmassa tahdissa ja olo on aika haikea. Joskus huomaa pysähtyvänsä oikein kirjaimellisesti nauttimaan jokaisesta ihanasta hetkestä. Onneksi meille jää muistot - ja SMG:n Vieläkö soitan banjoa -biisi :)

-Leena

PS. Tässä vielä parhaita paloja kuvien muodossa:

Ai niin, tulipa kokeiltua sushiakin ekaa kertaa! Anna ja Annan kaveri eivät olleet ekakertalaisia, mutta keneltäpä suomalaiselta puikoilla syöminen sujuisi hämmennyksettä :)

Äkillinen lumimyrsky sekoitti koko Göteborgin muutama viikko sitten...

Aamuyön vaihtariylläri Högsbogatanilla?!

Reunion at CO

Kuulumisia

2009-02-27T00:44:00.000-08:00

Nyt kun on viikon ajan ahkerasti kirjoitellut blogia, niin on paikallaan reilun viikon tauko;) Muutaman tunnin päästä pääsen tapaamaan Saksan maalla YKHS-kavereita Oulusta, joiden kanssa vietetään reilu viikko Sveitsissä lasketellen ja naatiskellen. Lunta näyttäisi tulevan säätiedotuksen mukaan, toivottavasti myös aurinkoa. Katsellaampa sitten reissun jälkeen lisää.

Hyvää teille.

-Jaakko

Mummeli Fysikenillä

2009-02-19T11:24:00.000-08:00

Ylioppilaskunnan omistaman kuntokeskuksen aulassa on pihkuinen kahvila, jota pyörittää vanha nainen. Olen antanut itseni ymmärtää, jotta mummeli on jäänyt jo kauan sitten eläkkeelle oikeasta leipätyöstä ja jäähdyttelee nyt sitten kahviloitsijana ennen varsinaisia vapaarouvan vuosia.

Ensikohtaaminen tämän yrittäjän kanssa tapahtui noin kuukausi sitten, kun olin rankan reenin jälkeen vailla banaania. Tiedustelin, että voiko maksaa kortilla, johon mummo vastasi, että periaatteessa. Visa ei kelvannut, mutta kuntokeskuksen avainkortti kylläkin. Hän otti kortista numerosarjan ylös nuhjuiseen vihkoon ja näin olin ottanut 5 kruunua korotonta velkaa banaania varten. Oudon hyvää palvelua.

Toinen kohtaaminen tapahtui, kun odottelin Fysikenin aulassa sulkkiskaveriani, Hemmoa. Istuin siinä sitten kahvilan pöytään ja aloin lukea lehteä, kun mummeli ilmeistyi lehteni takaa ja kysyi hyvin topakasti, että mitä saisi olla. Hämmennyin hieman pöytäpalvelua, mutta sain kuitenkin sanotuksi, että en tarvitse nyt mitään, odottelen vain kaveria. Mummeli tokaisi, jotta tuolit ja pöydät ovat tarkoitettu kahvilan asiakkaille, eikä siellä saa muuten vain istuskella ostamatta mitään. Ihmettelin mummelin tokaisua, koska koko kahvila oli tyhjä, olihan kello jo varttia vaille yhdeksän arki-iltana. Kahvila menee muuten kiinni ysiltä. Mummeli jatkoi kuitenkin kysymyksellä ennenkuin ehdin tuolista nousta. Hän kysyi, että olenko ollut hänen asiakkaansa. Kerroin ostaneeni edellisellä viikolla banaanin velaksi ja se riitti hänelle. Sain luvan jatkaa istumista, kun vielä lupasin olla hänen asiakkaansa jatkossakin.

Banaania olin vailla myös toissaviikolla, kun Fysikenille lähdin ja koska en kauppaan ehtinyt, otin 5 kruunua rahaa ja ajattelin ostavani banaanin mummelilta ennen reeniä. Painoin soittokelloa ja otin jo banaanin kulhosta ja ojensin rahaa, kun mummeli sanoin, että banaani maksaa 6 kruunua. Ihmettelin mummelille, että vielä pari viikkoa sitten banaani maksoi 5 kruunua. Mummeli tokaisi takaisin, että kyllä kyllä, mutta sun kädessä oleva banaani on niin iso, että se maksaa 6 kruunua. Sanoin, että minulla on vain 5 kruunua rahaa ja niinpä mummeli kollasi minulle kulhon pohjalta pienen ja kurttuisen 5 kruunun baanaanin. Ajattelin, jotta huh huh.

Tänään kohtasimme jälleen banaanikaupoilla. Olin nyt varautunut 10 kruunun kolikolla, koska ajattelin oikeen trossata ja ostaa isoimman ja kauneimman banaanin, jonka rahalla vain saa. Otin alfa-yksilön kulhosta ja löin rahan tiskiin, kun muori käski topakasti, että nosta nuo limsakorit tuosta lattialta tähän tiskille. Hämmennyin taas hetkeksi, mutta tein työtä käskettyä. Muori näki, että minulla on painava reppu ja antoi armoa. Hän sanoi, että riittää kun nostan vain yhden korin. Ajattelin kuitenkin näyttää mistä kanaa kusoo ja nostin näytösluontoisesti kaikki 4 koria tiskille. Olin täysin ihmeissäni, muorin käskytyksestä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, hän lupasi tarjota banaanini.

En tiedä onko mummelin tyyli huonoa vai hyvää asiakaspalvelua. Se on ainakin saletti, että tavanomaista se ei ainakaan minua kohtaan ole ollut. Uusia kohtaamisia odotellessa.

-Jaakko

Vastaus Nooralle

2009-02-18T23:51:00.000-08:00

Kun Noora tuolla "Krävöötä" -tekstin kommenteissa kysyi tänään mitä arvosanataistelulle kuuluu, päätin vastata ihan kokonaisella uudella tekstillä. Tässä siis kenttäpostia rintamalta:

Prosessi on vielä kesken eikä vielä ole luovutettu, mutta kyllä nyt vähän on pakitettu ja nostettu kaasua. Löydettiin nimittäin kurssin kotisivulta tiedotus, jossa kerrottiin, että tenttien yhteisarvosana määrittyy yhteispisteiden avulla eikä suoraan tenttiarvosanojen keskiarvona.

Mutta kuten todettua, prosessi on kesken ja olemme lähettäneet e-postilla uutta krävöötä. Perusteluina vääryyden oikaisemiselle olemme käyttäneet nimenomaan Kurs-PM:n tekstejä. Mielestämme se on kurssin ohjesääntö, jonka mukaan mennään. Siellä nimittäin sanotaan, että lopullinen tenttiarvosana määräytyy suoraan tenttitulosten perusteella. Nimenomaan tulosten, ei pisteiden.

-Jaakko

Studiebesök

2009-02-16T14:02:00.000-08:00

Kaikkea sitä voi design-konttorissakin tapahtua. Yksi tarina tämänpäiväiseltä yritysvierailulta.

Meille esiteltiin kuvin ja kerrottiin sanoin, kuinka yritys oli saanut toimeksiannon kehittää hevosystävällisempi satula. Satulaa oli työstetty piirustuslaudalla ja kun ensimmäinen havaintomalli uudesta satulasta oli olemassa, päättivät konttorin pojat pistää hulinaksi. He kilpailivat erilaisin asuin siitä, kuka heistä oli sopivin hevoseksi. Kun voittaja oli selvillä, kävi hän kumaraan ja satula sidottiin hänen selkäänsä. Toimiston ylin johto eli toimitusjohtaja sai sitten luvan olla ratsastaja ja hän kiipesi ratsuksi pukeutuneen miehen selkään. Esittelijä totesi vain, että kannattaa pyrkiä toimitusjohtajaksi.

Ahdasmielistähän tästä olisi vetää johtopäätöksiä seksuaalisuuteen. Sitäpaitsi olehan minä itsekin ollut aasin takaosa ala-asteella. Silloin sitä sanottiin joulunäytelmäksi. Vanhemmalla iällä sitä kutsutaan luovuudeksi.

-Jaakko

Alla hjärtans dags brunch

2009-02-16T12:49:00.000-08:00

Tyttöjen mahtavasta päähänpistosta saimme nauttia erittäin kattavan lauantaibrunssin ystävänpäivänä. Paikaksi oli valittu Åvägenin opiskelijakämppien yhteiskeittiö, jonka isolta terassilta, muuten pisimmät saattavat nähdä Ullevin stadionin nurmikolle asti. Keittiö voi olla kovalla käytöllä juhannuksen tienoilla.

Brunssin idea oli, jotta sisäänpääsylippuna keittiöön kaikkien piti tuoda pullo kuplajuomaa ja lisäksi jotakin syötävää. Tavoite täyttyi hyvin enkä usko, että kenenkään tarvitsi lähteä brunssilta nakkikopin kautta matkaansa jatkamaan.

Tarjolla oli kaikkea pestopastasalaatista kääretortun kautta mansikoihin. Niin ja kuten todettu, myös kurikkalaasta, omin jaloon tehtyä kropsua oli kipollinen. Joku ranskalainen tyttö yritti luultavasti vahingossa astua varpailleni, kun oli tehnyt jotakin hyvin vastaavaa hänen kotikaupunkinsa perinneherkkua. (Näin meidän kesken voin todeta, jotta se oli aivan pirun paljon parempaa kuin mun tekemät roiskeläpät.)

Yritin syödä hänen täyteläistä, mutta silti sisältäkin kypsää vuokaherkkua niin paljon kuin mahdollista, jotta hänelle ei vahingossakaan tulisi paha mieli siitä, että kurikkalaanen eväs loppuu ennen patonkimaan herkkua. Ranskahan tunnetaan pitkien perinteiden kulinaristisesta gastronomiasta, mutta ainakin minulle tuli hieman yllätyksenä, että juuri perinteisimmät syötävät ja vaalituimmat resptit ovat kopioitu Kurikan kropsukievareista, kenties itse hirvi-Heikin vaimolta.

Odottelen innolla, koska Karijoen susiluolan nuolenpääkirjoituksista tulkitaan, että jo muinaiset karijokilaaset ovat popsineet perunasta veisteltyjä ja puhvelin rasvassa uppopaistettuja suikaleita. Näin vedettäisiin pohja pois myös toiselta kuuluisalta baskeripäiden herkulta.

Sahatakseni oman oksani, muistin juuri, että itseasiassa ranskanperuna taisi ollakin englantilainen keksintö? Oli tai ei. Mutta jos on, niin susiluolallahan on mahdollisuus koko Euroopan ruokavallankumoukseen. Jos minulta kysytään, niin nyt olisi loistava aika ostaa Karijoen keskustan kaikki vapaana olevat liikehuoneistot ja aloittaa varmuuden vuoksi myös muutama uusi hotelli- ja ravintolarakennusprojekti. Tarjolla on juuri nyt hyvää ja edullista työvoimaa ja ennenkaikkea, kun massaturismi alkaa, karijoenperunan (ent. ranskanperuna) alkulähteillä pitää olla rasvakeittimet kuumana.

-Jaakko

Ps. Lähes naapuripitäjässä eli Kaskisissa olisi muuten pirun hyvä ja massaturismin vaatimukset täyttävä rasvakeitinaihio pian käyttämättömänä.

Reningsborgin kirppari

2009-02-16T12:20:00.000-08:00

Lauantaiaamuna ennen ruotsalaisen sian pieremää (eli aikaerosta johtuen vähän myöhemmin kuin aamun ensimmäinen suomalainen sikapieru) otimme ruotsinsuomalaisen naisen neuvoista vaarin ja suunnistimme kohti jotakin Frölunda torgin lähellä olevaa kirpparia. Meillä ei siis ollut selvää muistikuvaa paikan nimestä, mutta lähellä olevan mäkkärin avulla osasimme perille. Kirpparin nimen näimme ensimmäistä kertaa hallin pihalla olevasta kyltistä.

Ruotsinsuomalainen nainen hehkutti siis viikko ennemmin paikkaa usein ylisanoin ja toi toki jo silloin ilmi, että lauantaisin on kirpparille pyrkimässä muitakin. Ehkä juuri siksi, että kirppari on auki vain 3 tuntia viikossa. Niinpä mekin päätimme olla paikanpäällä jo ennen aukeamisaikaa.

Reningsborgin kirppari oli perinteinen hyväntekeväisyyskierrätyskeskus. Ihmiset saavat siis pitkin viikkoa tuoda tarpeettomaksi käynyttä tavaraa hallille, jossa sitten vapaaehtoistyöntekijät laittavat tavarat kivasti näytille lauantain hulabaloota varten. Hulabaloosta todellakin voidaan puhua, koska kun me tulimme hallin pihaan noin 10 minuttia ennen ovien aukeamista, saimme pysähtyä 150 metriä ennen ulko-ovea, jonon päähän. Silmiinpistävää oli se, että tienvarret olivat täynnä normaalien ihmisten normaaleja ruotsalaisia kartanoautoja. Mistään maahanmuuttajien eloonjäämistavaroiden hamstraamisesta ei ollut siis kyse. Jonossa ja myöhemmin sisälläkin kaikunut puheensorina oli tavallista riikinruotsia, kebabkieltä ei kuulunut, mutta suomea sitäkin enemmän.

Kun ovet aukesivat, oli ihmisten reaktio kuten hulluilla päivillä. Jono eteni todella liukkaasti joten olen varma, että ensimmäisten jonossaolijoiden täytyi juosta sisään penkomaan parhaat päältä.

Mistä lähtien Karhun sukset ovat ollet made in sweden, vai onko kyseessä halvat kopiot?

Hyvää tavaraa kirpparilla olikin. Tarjolla oli iso halli täynnä erittäin siistejä ja hyvin lajiteltuja käyttötavaroita. Oli astioita, taidelasia, vaatteita, huonekaluja, cd- ja dvd-levyjä, auto- tai siis volvovaraosia, rakennustarvikkeita, kirjoja, leluja jne. Siis vaikka ja mitä. Hinnatkin, niissä esineissä joissa hinta oli, olivat kohtuullisia. Tätä paikka voisi hyvin suositella tänne muuttaville, joiden kämppä ei ole valmiiksi kalustettu ja jotka haluavat hyvää käyttötavaraa edukkaasti.

Tämän ikikalenterin tekstin järkeistämiseen ei meidän suomen kielen taito riittänyt.

Paikka oli siis hyvä, mutta mitään minkä takia olisi kannattanut jonottaa, emme edes ihmisten koreissa nähneet. Ihmisillä oli korit täynnä milloin mitäkin posliinisiä kukkoja ja valurautapannuja, mutta meidän keräilyesinetietämys ei riittänyt niiden esineiden takia jonottamista ymmärtämään. Paikka ei siis ainakaan vielä ensimmäisellä kerralla kattanut naisen ylisanoja. Ehkä 150 metriä etumatkaa oli liikaa. Ostokoriini päätyi vain kaksi ruotsalaista karaokelevyä.

-Jaakko

Normipäivä

2009-02-13T05:50:00.000-08:00

Näin se on taas puoli päivää mukavasti vierähtänyt. Nukuttiin pitkästä aikaa vähän pitempään, ennenkuin joku koputti meidän oveen. Ramaasi niin, jottei kumpikaa kuitenkaa jaksanu mennä avaamahan.

Leena on tehny koko päivän jotaki hemtenttania ja mä olen ollut kerrankin kotiäitinä, kun ei oo kerta kouluakaan ollu. Aamulla kävin kaupassa, sitten keitin perheelle puuron ja nyt on toinen kropsu uunissa;) Kropsu ei suinkaan ole mitään perinteistä perjantairuokaa, vaan syy sen paistamiseen on ystävänpäivässä. Huomenna on nimittäin ystävänpäiväbrunssi. Mietimme mikä sopisi parhaiten kuoharin ja mansikoiden kanssa. Vastaus löytyi aika nopeasti, kropsu tietysti.

Aurinko paistaa, niin jotta jalaat hikoaa, kun tässä vasta-aurinkoon istuu koneella. Mehukin lämpiää kupis alta aikayksikön.

Meirän ikkunasta äsköön

Pari tuntia vielä after workkiin. Sitten saa toivottavasti mahan täyteen. Kuten erään kaverini isä on todennut: "Iso maha on ruma tyhjänä".

-Jaakko

Ps. Kropsu on aivan hel*#*in hyvää.

Fysikenillä ryhmäliikkumassa

2009-02-11T12:54:00.000-08:00

Kun kerran tuo meidän perheen voimamieskin on kertonut kokemuksensa Fysiken-liikuntakeskuksesta, teen sen myös omalta osaltani.

Olen päässyt nauttimaan Fysikenin Gibraltargatanin toimipisteen liikunnallisesta annista jo syksystä lähtien. Silloin hankin kolmeksi kuukaudeksi sellaisen kortin, jolla pystyi osallistumaan sekä ryhmäliikuntaan että käymään salilla, spinningissä ja uimassa, kummassakin Fysikenin toimipisteessä. Kertaakaan en salilla, spinnaamassa, uimassa tai Kasentorgetin Fysikenillä käynyt, joten täksi kevääksi hankin kortin, jolla on oikeus käydä kolmen kuukauden ajan ryhmäliikuntatunneilla Gibraltargatanilla. Hintaero näiden kahden kortin välillä on n. 30 euroa. Hinnoittelu on mielestäni kohdillaan, ja myös opiskelija-alennusta saa. Uusille vaihto-opiskelijoille on myös tarjolla ilmainen tutustumisliikuntaelämys vihreää kuponkia vastaan.

Ryhmäliikuntatarjonta Fysikenillä on kuin Hukassa tai Teknopalatsissa ikään! Noh, puitteet eivät välttämättä ole niin prameat ja siistit, mutta siis kaikenlaista ohjelmaa löytyy aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa. Tarjonnan joukkoon mahtuu myös paljon sellaisia tunteja, joille en ole toista kertaa menossa ja pari ihan ehdotonta juttua.

Esimerkiksi medelgympa tuntui ensimmäisellä kerralla ihan hauskalta idealta, mutta alkoi pidemmän päälle ärsyttää lapsellisuudessaan. Täällä Ruotsissa on kummallinen tapa jumpata ympyrässä, tarkoitan niin, että ohjaaja on keskellä. Liikkeiden suunnilla ei ole väliä, eikä hommassa ole aina logiikkaakaan, tehdään vaan mitä sattuu. Medelgympassa myös juostaan välillä salia ympäri. Yhtäkkiä kuuluu ohjaajan kiekaisu ”hu-huuu” ja tehdään taas jotain muuta. Ai niin, joskus juostaan yhdessä ympyrän keskiötä kohti ja takaisin, samalla tietenkin tehdään käsillä aaltomainen liike. Suoraan kuin ala- tai yläasteen liikuntatunneilta! Tehokasta, joo, mutta ei kivaa.

Samaan ei-niin-kiva -kategoriaan kuuluvat myös basic aerobic ja dans mix. Dans mixissä nimensä mukaisesti käytiin jumpanomaisesti läpi kaikenlaisia tanssityylejä hiphopista sambaan. Ideana ihan hyvä, mutta eihän siinä mitään muuveja oppinut, turhautti vaan. Juu, ja riverdance tuntuu olevan jokaisen tanssahtavan jumppatunnin kohokohta! Äh, tunti oli omalta osalta sellaista räpellystä. En ollut yhtään niin hyväntuulinen kuin ohjaaja.

Lisätietoahan löytyy aina netistä

Mutta sitten niihin suositeltaviin tapauksiin. Styrkeyoga on tehokas, mutta rauhallinen tunti, jossa itseään saa haastaa ihan just niin paljon kuin haluaa. Vaikka hiki ei valukaan tunnin jälkeen, niin seuraavana päivänä kyllä tuntee tehneensä jotain! Tuntien ajankohdat eivät kuitenkaan ole mitä parhaat, sillä illalla klo 21 ei aina houkuta lähteä kotoa mihinkään, varsinkaan kun pitää vaihtaa bussia. Mutta onhan noita aamu- ja aamupäivätuntejakin. Vähän samaan kategoriaan kuin jooga kuuluu myös pilates, jossa en ole intoutunut käymään niin paljoa. Syynä lienee ehkä se, että pilateksessa käytettävät hengitystekniikat eivät ihan mene yksiin äänikurssilla oppimamme kanssa…

Toinen ehdoton suosikkini on afro powerdance. Tunti koostuu laajoista afrikkalaistyyppisistä tanssiliikkeistä. Hiki tulee ja hauskaa on! Keskivartalokontrolli on tunnilla kaiken a ja o, muuten selkään alkaa sattua, sillä tanssiessa tehdään paljon eteen-, taakse- ja sivulletaivutuksia. Lisäksi sarjoissa tömistellään ja hypitään paljon, mikä on aina hyvä juttu osteoporoosin ehkäisemisen kannalta ;) Askelsarjat on helpohkoja, muuten en tunneilla kävisikään! Nyt täytyy vain löytää jotain vastaavaa Oulusta, NIIN hauskaa on afrotanssi!

-Leena

Puolueeton messuarvostelu: CHARM-09

2009-02-11T12:08:00.000-08:00

Koululla oli tänään ja eilen työmarkkinapäivät eli tämän oppilaitoksen kopio PESTI-päivistä. Ajattelin, että mitäs minä nyt siellä teen, mutta kävimme tänään kuitenkin kojut kiertämässä.

Ensivaikutelma oli sekava. Yrityksien ständejä oli kolmessa eri kerroksessa ja kahdessa täysin toisistaan erillään olevassa rakennuksessa. Yrityksiä oli mukana varmaan suunnilleen samanverran kuin Oulussakin, mutta yleisöä eli opiskelijoita oli huomattavasti vähemmän. Täällä olisi ruokajunan kuskikin päässyt rakennuksen päästä päähän tööttiä painamatta ja nyrkkiä puimatta. Ohjelmanumero sinänsä sekin.

Esillä oli myös paljon vahvasti suomalaistaustaisia yrityksiä. Oli Metso, Ruukki ja Fortum, mutta ehdottomasti eniten esillä oli kuitenkin Fazer. Tämän huomasin, koska minulle suurin anti markkinoista olivat makeiset. Niistä hieman tarkemmin seuraavissa jakeissa.

On huolimatonta ja lähes kohdeyleisön aliarvioimista tuoda omalle ständilleen halvimpia mahdollisia hedelmätoffeemakeisia. Minulle tulee niistä ainakin mieleen penkkarit, kun piti ostaa mahdollisimman paljon karkkia mahdollisimman halvalla. Ehkä vielä kirkkaammin tulee kuitenkin mieleen penkkarit, kun olin ala-asteella. Yksi vuoden kohokohdista oli nimittäin penkkarirekkojen vierailu koulun ympäristössä. Keräsimme kilpaa kaikki karkit joita lavalta lensi. Karkkeja etsittiin vielä rekkojen lähdettyäkin teiltä ja teiden varsilta. Ei silloin haitannut jos nyt yksi akseli oli toffeekarkin yli jyrännyt. Hyvää se oli silloin, mutta nyt, kun yrityksen ständillä tulee mieleen ala-asteen ojissa hyppimiset, ei yritys jää mieleen kirkkaimmassa kohdevalossa. Mieleen se ei jää oikeastaan ollenkaan, koska niin moni tarjosi tänäänkin halvinta kuraa, mitä tukusta löytyy. Osa makeisista on kuivunut koviksi, osa taas kuin purukumia.

Toiset riman alittajat ovat ehdottomasti yritykset, jotka tarjoavat ständillään karkkeja ilman paperipäällistä. Se on ehkä ekologista, mutta ei kovin hygienistä. Ihmiset tulevat kylmästä talvi-ilmasta sisälle, ottavat hikiset kädet lapasista ja pyyhkäisevät nenästä valuvan nokon etusormeensa ja eikun karkkikipolle kollaamaan. Meilläkun ei ole sitä käytäntöä, että oikealla syödään ja vasemmalla pyyhitään. Onkohan taas niin, että kilo irtokarkkeja on ollut halvempaa kuin vastaava määrä marianneja tai muita yksittäispakattuja.

Kolmanteen, pykälää edellisiä parempaan, kategoriaan kuuluvat yritykset, joilla on tarjolla karkkeja yrityksen omilla kääreillä. Se on hieno ajatus, mutta valitettavan usein karkit itsessään ovat juuri sitä samaa halvinta valkoista hedelmätoffeeta tai sitten niitä kovia ruskeita imeskelytabletteja. Idea hyvä, mutta toteutus välttävä. Ilokseni voin todeta, että tänään yllätyksen tarjosi eräs ruotsalaislähtöinen maailmanlaajuiseksi tavarataloksi paisunut korporaatio, jonka sinikeltaisista kääreistä irrottautui helposti erittäin maukas ja sopivan kova makeinen. Jätän kuitenkin konsernin untuvatuotteet toistaiseksi ostamatta.

Messujen voittaja oli, kuten todettu, supisuomalainen Fazerin Kalle. Suutari pysyköön lestissään eli tehkäämme sitä mitä parhaiten osaamme ja Kallehan osaa suklaat. Todella moni fiksu yritys oli keskittynyt oman liiketoimintansa esittelemiseen ja jättänyt makeispuolen sen osaajalle. Ilo oli napata kulhoista erivärisiä dumleja, marianneja ja ihan perinteisiä käärekonvehteja. Tästä voitte siis tulevat suurjohtajat ja key-account-managerit ottaa opiksenne. Toki tämä on vain yhden opiskelijan kannanotto.

Lordi on muuten täällä maaliskuun lopulla

Lopuksi vielä muita epäolennaisia huomioita. Sen verran olen perinteiden kunnioittaja, että ständillä on hyvä olla aina tarjolla karkkeja ja kyniä. Muu on joksenkin turhaa. Tänään näimme jaossa muun muassa frisbeetä, kuusen taimia, vaaleanpunaisia partahöyliä, lompakkoja, juomapulloja ja karkkien korvikkeina muun muassa päärynöitä, omenoita ja kirsikkatomaatteja. Ei näin. Minunkin Leenalle tuoma joulukuusen alku päätyy todennäköisesti sekajäteroskikseen, eikä se poista yhtään hiilidioksidia maapallolta, kuten hieno ajatus oli. Mainoskynissä sen sijaan on sitä jotakin. Moni niitä kerää ja kaikkihan nyt kyniä tarvitsee. Mainoskynillä minäkin olen kirjoittanut kaikki tenttini ja muistiinpanoni tässä viimeisen viiden vuoden aikana. Lyijyä on vain pitänyt ostaa lisää paperikaupasta. Kaikenlaiset messut kunniaan.

-Jaakko

Ps. Odottelen koska joku keksii jakaa paskapaperia messuilla, se tulisi tietääkseni ainakin länsimaissa kaikille tarpeeseen ja saattaisi yrityksen logokin jäädä mieleen, jos hyvin pyyhkisi.

Kirpparikierros

2009-02-11T10:51:00.000-08:00

Viime lauantaina teimme Hemmon kanssa pikku tourneen paikalliseen kirpparimaailmaan. Netistä etsimme kirppareiden osoitteita, jotka sitten laitoimme navigaattoriin talteen ja lähdimme ratikalla uniikki-ohjelman hengessä tekemään "löytöjä". Kaverimme suosituksesta aloitimme kierroksen Kvibergin myymäläalueelta. Kyseessä oli joka viikonloppuiset krääsämarkkinat, jotka eivät meitä vakuuttaneet. Aluella ei juurikaan ruotsia kuulunut, vaan lähes kaikki puheensorina oli jotakin eksoottisempaa kebab-kieltä. Myyjiä oli Kvibergissä paljon, mutta tarjolla oli lähes ainoastaan leivonnaisia, uusia krääsävaatteita ja varastetun näköisiä tietokoneita, autoradioita ja työkaluja. Ihmiset myivät tavaraa sisätiloissa ja pihalla, autojensa peräkonteista. Tilaa ja myyjiä oli, mutta muuten epärehellisen oloinen krääsäkirppari kaikenkaikkiaan.

Kvibergin markkinatunnelmaa

Kvibergistä siirryimme yhden ratikkapysäkin keskustaa kohti. Löysimme Bellevuesta vanhan varastohallin, jossa oli noin parikymmentä kojua myyjineen. Tavara näytti kiinnostavalta ja myyjät olivat puheliaita. Paikka vaikutti hyvältä. Kiertelimme ja ihastelimme. Löysimme paljon mielenkiintoisia säilytysesineitä, kauniita huonekaluja 50-luvulta ja esimerkiksi erittäin hienon, punaisen käsikäyttöisen tehosekoittimen. Niin ikään vankkumaton Oliver Backman -fani, Hemmo, bongasi yhdeltä kojulta myös tusinan arabian ruokalautasia. Myyjä kuitenkin pyysi 60-70 -lukujen taitteesta olevasta Kosmos-sarjasta vähän turhan paljon ja lautaset jäivät odottamaan ostajaansa. Muutakin arabiaa oli kojuissa tarjolla. Tarjonta oli ehkä päivän antiikkimaisinta. Mitään turtleseita tai ikean huonekaluja ei ollut näytillä.

Kirppariromantiikkaa parhaimmillaan

Bellevuesta siirryimme keskustan toiselle puolelle todelliseen kirpparitaloon. Kyseessä oli joka puolelta graffitien peitossa oleva halli. Sisällä huomasimme katon olevan paikka paikoin kevytpeitettä, mutta sisällä oli kuitenkin noin 40 myyjää erilaisine myyntipöytineen. Tarjolla oli kaikkea, aivan laidasta laitaan. Timo Sarpanevan kynttilänjaloista, rullaluistimien kautta aina he-man -tarroihin asti. Myyjät olivat ainakin osittain normaaleja ihmisiä, mutta selvästi muutamia trokareitakin oli tekemässä bisnestä. Saara Hopeaa emme löytäneet ja käsityön ystävien ryijytkin loistivat poissaolollaan, mutta viikon päästä voi olla jo toinen tilanne. Käymisen arvoinen paikka.

Rehellistä kirpparimeinikiä

Järntorgetin ja Masthuggstorgetin ympäristössä kävimme vielä kolmessa tai neljässä eri paikassa. Yksi oli kliininen pelastusarmeija putiikki, yksi tunnelmallinen pikkuputiikki ammuttuna täyteen kaikkea käytettyä hatuista keittiötavaraan. Lisäksi yksi Göteborgin suosituimmista second-hand -kaupoista eli Myrorna, tuli myös kierrettyä. Niistä nyt vain ei ole oikein mitään erityistä mainittavaa.

Päivän oma saalis. Tingitty hinta 180 kruunua.

Kummallista oli törmätä ruotsinsuomalaisiin tai oikeisiin suomalaisiin lähes joka kirpparilla. En tiedä ovatko suomalaiset täällä sittenkin heikommassa taloudellisessa asemassa ja joutuvat täten turvautumaan kirppareiden palveluihin hankinnoissaan vaan ovatko suomalaiset vain niin hyviä tekemään kirpparilöytöjä, että he näissä paikoissa ovat tottuneet käymään. Yhtä kaikki, vaikuttaisi siltä, että kirpparit ovat jotenkin suomalaisten omaksuma juttu, vähän niinkuin karaoke ja kahvikin. Kaikki ovat tulleet kaukaa, mutta kasvattaneet juurensa syvälle biolanin mustaan multaan. Juttelimme päivän aikona neljän ventovieraan suomea puhuvan henkilön kanssa ja lisäksi kahdessa muussa paikassa kuulimme suomea. Se on hyvä saldo, vaikka täällä toki meitä kieltäpuhuvia onkin paljon.

Yksi ruotsinsuomalainen nainen hehkutti meille sinä aamuna tekemiään löytöjä. Hän kertoi ostaneensa neljä Oiva Toikan lasilintua satasella jostakin Frölunda torgin lähellä olevasta kirpparista, johon kuulemma kaikki rikkaat göteborgilaiset kantavat villojensa nurkista poissiivoamansa esineet. Hän suositteli paikkaa ja kertoi muun muassa hankkineensa rahat lastensa joululahjoihin myymällä netissä kirppareilta ostamiansa design-tuotteita. Vierastan vähän tätä bisneksentekotyyliä. Minusta kirpparit ovat enemmän tai vähemmän tavaroiden kierrättämista, tarpeettomien tavaroiden myymistä ja tarpeellisten tavaroiden ostamista.

Tuskin olisin kuitenkaan lituja jättänyt ostamatta, mutta taatusti jättäisin ne kyllä myymättä. No, katsotaan mitä kyseisellä kirpparilla on ensi lauantaina tarjolla. Sitten nähdään ovatko kirpparivaleet pahempia kuin kalavaleet.

-Jaakko

Krävöötä

2009-02-05T11:01:00.000-08:00

Tuossa jossakin tekstissä jo viittasinkin, että valitusprosessi Maskinkonstruktion-kurssin arvosanasta on vielä kesken. Ajattelin nyt vähän valottaa tilannetta, jos tässä tuomioistuimeen asti mennään. Jossain vaiheessa media kuitenkin kiinnostuu aiheesta ja tämä tietopaketti palvelkoon myös heitä;) Valitettavasti kirjoitan nyt vain suomeksi, vaikka uskon, että kohu meidän arvosanakiistasta nousee kuitenkin ensin täällä ja sitten vasta muualla euroopassa.

Taustalla on siis kolmen hengen ryhmää koskettava vääryys, minä kuulun tähän ryhmään. Saimme kyseisen kurssin molemmista osakokeista arvosanaksi kolmosen. Näin ollen kokeiden keskiarvoarvosanaksi tuli kiistatta kolmonen. Itse projektista saimme kaikki vitosen. Nämä ovat siis faktoja. Kurssin ensimmäisessä tilaisuudessa saimme kurs PM:n, jossa kerrotaan että kurssin loppuarvosanaan vaikuttavat sekä kokeiden arvosana että projektista saatu arvosana siten, että kokeiden arvosanan painoarvo on 25% ja projektin painoarvo taasen 75%.

Tällä laskuopilla meidän loppuarvosana on 4,5 joka pyöristyy luonnollisesti seuraavan tasalukuun eli vitoseen. Saimme kurssista kuitenkin nelosen ja sen takia nyt kapinoimme. Meidän ryhmän pää-äänenkäytäjänä toimiva Niklas otti ensin yhteyttä kurssin tentaattoriin eli tuote- ja tuotekehityslaitoksen johtajaan, siis itse herra professoriin. Professori pallotti asian assarille ja kävimme hänen juttusillaan. Hän selitti jotakin jo vuosia käytössä olleesta laskusysteemistä, jossa kokeiden pisteet lasketaan yhteen projektin pisteiden kanssa ja sen jälkeen skaalataan, kerrotaan ja jaetaan ja näin saadaan kaikille täysin oikeat arvosanat. Me emme tyytyneet tulokseen. Meitä ei oikeastaan edes kiinnosta heidän systeeminsä. Tulos on vain oltava yhteneväinen meidän laskuoppimme tuloksen kanssa.

Kävimme myös opinto-ohjaajan pakeilla asian tiimoilta ja hän puolsi meidän kantaamme ja ohjasi jatkamaan asian käsittelyä. Niinpä Niklas otti uudelleen yhteyttä professoriin ja saimme sovittua tapaamisen huomiselle hänen kotkanpesäänsä. Saa nähdä mitä mieltä hän asiasta on.

Kysehän on nyt periaatteesta, arvosanan korotuksella ei varsinkaan minulle ole mitään käytännön hyötyä, mutta siitä huolimatta aion pysyä tiukasti rivissä. Chalmerssissa on muuten aika hyvä systeemi tälläisiäkin tapauksia varten, sillä täällä on oikein nimitetty oikeusasiamies tälläisiä kiistatilanteita varten opiskelijoiden ja opettajien välillä. Aika näyttää kuinka oikeuslaitos sitten toimii, mutta koska oikeusasiamiehen käyttö on tehty helpoksi, aiomme senkin kortin vielä käntää, jos tarve vaatii.

Jos pohjalaaset maajussit kapinoo huomenna traktorien ja paskakärryjen kans seinäjoella pohjoisten alueeren tukileikkauksia vastahan, ku maatalousministeri tuloo kylähän, niin kyllä meki nostetahan kissi rofessorin pöyrälle. Kattotahan kumpako ryhymä onnistuu paremmin.

-Jaakko

Reissusuunnitelua

2009-02-03T11:21:00.000-08:00

Päätimme viime viikolla lähteä maalis-huhtikuun taitteessa Islantiin. Kööpenhaminasta lennot on aika edukkaita ja, vaikka uusi hallitus on astunutkin valtaan, rämpylän kurssi on vielä opiskelijoille suotuisa. Neljä yötä perillä, vuokra-Yaris ja trangia on kaava noin suurinpiirtein.

Tänään suunnittelimme reissuporukalla, johon siis kuuluu meidän lisäksemme Hemmo, tekemistä ja ajoreittejä. Tarkoitus on pyhittää yksi päivä Reykjavikin kiertämiselle ja pari päivää ajella pihkuisella, mutta kasettisoittimella varustetulla, autovuokraamon halvimmalla autolla kohteita parin sadan kilometrin säteellä. Ainakin nyt Geysir, Gullfoss, Tingvellir, Blue lagoon ja Reykjanesin niemimaa. Pari pitempää pistoakin Etelärannikolle on suunniteltu, mutta katsotaan sitten mihinkä rahkeet ja aika riittävät. Toivottavasti kelit suosivat ja posken turvotus loppuu siihen mennessä.

Nyt kouluhommia. Huomenna pitää pitää 10 minuutin suullinen esitelmä tehosekoittimen semanttisesta analyysistä. Eikä tämä siis ole vitsi, vaan Industridesigneä. Ylihuomenna olisi veturin kartonkipienoismallin deadline. Laiskat ne töitä luettelee. Minä valitsin miehekkäästi veturini teemaksi super-Marion. On siinä taas lokaaleilla ihmettelemistä, kun muilla on teemoina härkä, avaruusraketti, hävittäjälentokone, moottorikelkka, pilvenpiirtäjä ja muita maskuliinisuuden mielleyhtymiä. Onhan Mariollakin toki tuuheat viikset ja voimakas nyrkki.

-Jaakko

Ei se Satu

2009-01-31T09:12:00.000-08:00

Olipa kerran Jaakko. Jaakko halusi juoda ruoan kanssa lasin viiniä. Niinpä hän tarttui toimeen ja otti käteensä eräästä ruotsalaisesta halpakauppaketjusta ostetun korkkiruuvin (kuva 1). Korkki oli lujassa, mutta Jaakko oli onneksi käynyt jo kaksi kertaa kuntosalilla tänä vuonna, joten korkki oli hänelle vain mitätön haaste. Korkki pyöri pullonkaulassa ja sitä oli vedettävä voimakkaasti. Jaakko keskitti katseensa korkkiin ja silloin se tapahtui: korkki irtosi lähes äänennopeudella pullosta ja korkkiruuvin toisessa päässä oleva kruunukorkinavaaja osui Jaakon nenän oikealle puolelle. Aluksi Jaakko ei edes tuntenut kipua, mutta kun verta rupesi tulemaan nahkan riekaleiden välistä, päätti Jaakko lähteä vessaan puhdistamaan haavan kylmällä Göteborgin vedellä ja kaappilämpöisellä desinfiointiaineella. Jaakon luona vakituisesti asustava hyvä haltijatar säikähti tapahtunutta. Hän huomasi, että noin 1,5 senttimetrin pituisen haavan eripuolilla olevat nahkalaatat eivät kohtaa toisiaan samassa tasossa. Jaakko painoi riekaleet yhteen ja niin vuoto kutakuinkin loppui. Koska Jaakon haava oli kuitenkin niin syvä, päättivät he hyvän haltijattaren kanssa Marian konsultaatiopuhelun jälkeen lähteä näyttämään Jaakon uutta nenän vierustaa oikein oikealle lääkäri-sedällä.

Kuva 1. Pahan perilliset.

Jaakko ja hyvä haltijatar ottivat ratikan Salgrenskan ensiapuvastaanotolle ja vaikka kyse olikin kunnallisesta palvelusta, 15 minuutin odottelun jälkeen Jaakko pääsi sönköttämään sairaanhoitajalle, mitä oli tapahtunut. Jaakko laitettiin makaamaan sairaalan sänkyyn, jossa Jaakon elintoiminnot mitattiin. Jaakon sormeen laitettiin pulssianturi, Jaakon käsivarteen laitettiin sellainen kiristävä side ja lisäksi Jaakon nenään työnnettiin jokin pehmeältä tuntuva letku. Sen jälkeen sairaanhoitaja alkoi kyselemään tarkemmin mitä on tapahtunut. Jaakko kertoi avanneensa ensimmäistä viinipulloa ja korkkiruuvin luiskahtaneen hänen nenänsä viereen. Sairaanhoitaja tiesi Jaakon olevan Suomesta ja hän sanoi, että viinin juominen on vaarallista. Hän suositteli Jaakolle Koskenkorvaa, siinä on kuulemma kierrekorkki. Jaakko oli yllättynyt asiasta, mutta lupasi kokeilla tuotetta. Jaakkoa tutkittiin hieman ja sairaanhoitaja paineli jaakon poskea joka oli turvonnut voimakkaasti haavan vierestä. Jaakon ja sairaanhoitajan keskustellessa verhon takaa tuli toinen sairaanhoitaja, joka ihmetteli ääneen, että jahas, suomalainen, joka on avannut viinipulloa, joo joo. Jaakko ihmetteli puolestaan häntä.

Jaakko jätettiin yksin sänkyyn, kun sairaanhoitaja lähti kysymään lääkäriltä, mitä Jaakolle tehtäisiin. Jaakko odotteli sängyssä kunnes sairaanhoitaja tuli takaisin ja kertoi, että hänen mielestään haavaa ei ole syytä avata uudestaan ja tikata, mutta lääkäri tuleee kuitenkin vielä katsomaan Jaakkoa ennen lopullista kotiutuskäskyä. Jaakko sai poistua odotushalliin hyvän haltijattaren luokse. Hyvällä haltijattarella oli kaiken varalta käsilaukussaan surmanyritysase mukanaan, jos lääkäri sen haluaisi nähdä.

Lääkäri tuli kymmenen minuutin odottelun jälkeen ja Jaakko käskettiin pieneen huoneeseen. Lääkäri kysyi mitä on tapahtunut ja Jaakko vastasi, että Jaakko avasi viinipullon, joka kyllä aukesi, mutta niin aukesi myös Jaakon naama. Lääkäri kysyi samantien Jaakolta, että ehtikö Jaakko juoda viiniä. Jaakko vastasi rehellisesti, että ei. Lääkäri-setä oli ystävällinen kuten sairaanhoitajakin ja hän totesi, että saattaa siellä Jaakon poskessa nyt vähän bakteereja olla, mutta mitään sen kummempaa ei Jaakon haavalle kuitenkaan tehdä. Jaakko kiitti kotiutuskäskystä ja kysyi, että saako Jaakko nyt juoda sen avatun viinipullon. Lääkäri halusi tietää mitä viiniä Jaakko oli juomassa. Kun Jaakko vastasi että jotakin punaviiniä se oli, lääkäri-setä antoi luvan juomiseen ja kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.

-Jaakko

Ps. Se siitä mallinurasta sitten.

Chalmers Big Jump Open

2009-01-31T08:53:00.000-08:00

Ihmettelin viikolla, jotta mitä ihmettä kårhusetin pihassa on tapahtumassa. Ensin pihaan tuotiin kolme merikonttia ja sen jälkeen toistakymmentä kuorma-autollista lunta. Selvisihän se syy sitten koulun seinillä olevista julisteista. Tänään oli vuotuisen Chalmers Big Jumpin aika.

Pienestä kuumeenpoikasesta huolimatta päätin lähteä katsomaan mitä Case 4230 ja etukuormaaja ovat saaneet lumiläjästä loihdittua. Hyppyri ei nyt mikään valtava ollut ja väittäisin, että itsekin olisin siitä kohtuudella suoriutunut. Ainakin kymmenen kiloa sitten.

Hyppyrin pienuus ja vauhdinottorinteen korkeuserotumuus eivät kuitenkaan ammattilaisia haitanneet, vaan he leiskauttivat toinen toistaan nätimpejä pyörähdyksiä. Vakuuttavin oli mielestäni tuplabackflippi. Vähän tuli päälleen alas, mutta se vain lisää yleisön innostusta.

Kisassa oli suksi- ja lautasarja. Monoski oli valitettavasti taas jätetty karkeloiden ulkopuolelle. Molempien sarjojen ykkösille oli tarjolla 10 000 kruunun rahapalkinto. Ihan maailman huippuja sillä summalla ei saa houkuteltua, mutta mukava summa kuitenkin.

Keli sattui kohdilleen ja väkeä oli kuin Kaanaan häissä. Iso-J vain puuttui, luonnollisesti. Ihailtavaa innokkuutta kustantaa pariksi päiväksi kontit ja lumet koulun pihaan. Kaikesta muusta järjestelystä nyt puhumattakaan. Sisäänpääsymaksuakaan ei ollut ollenkaan. Netissä leviää varmasti oikeiden valokuvaajien kuvat ainakin tapahtuman virallisen kotisivun (http://www.cbjo.com) kautta. Valokuvaajia oli nimittäin paikalla ainakin yhtä paljon kuin laskijoita.

-Jaakko

Lipuntarkastus

2009-01-30T03:46:00.000-08:00

Onhan tässä tullut julkisilla matkustettua eikä nyt aivan joka kerralla ole tainnut matkustamiseen oikeuttavaa lippua olla matkassa. Alkuvuodesta ostimme kuitenkin kuukausikortit ja hyvä niin. Julkinen liikenne toimii täällä tosi hyvin ja kouluun lähtiessäkin riittää, kun vain menee pysäkillä. Ratikkoja ja busseja menee niin tiuhaan, että ei kannata aikataulujen perässä juosta.

Eilen koulumatkalla ennen kahdeksaa aamulla pysäkiltä nousi ratikkaan noin kymmenen lipuntarkastajaa eikä siinä auttanut, kuin kaivaa kortti taskusta. Kortissa oli onneksi virtaa jäljellä ja niin oli lähes kaikilla muillakin. Ei ole paha hinta maksaa alle 26-vuotiaiden kuukausikortista kolmisen kymmentä euroa, tarkastusmaksun ollessa 1200 kruunua eli noin 120 euroa. Se on paljon.

Tämä on kylläkin Vänersborgin reissun juna, mutta saman firman kulkuväline kuitenkin.

-Jaakko

Ruotsalainen sauna eli lämpiö

2009-01-30T03:23:00.000-08:00

Tällä viikolla olin ensimmäistä kertaa oikeassa periruotsalaisessa saunassa. Muistan olleeni muutaman kerran aiemmin ruotsalaisessa saunassa, mutta silloin toki Pohjois-Ruotsissa, Hemavanissa. Ainakin niissä saunoissa oli ihan oikean saunan tuntua. Oli kivitila täynnä, vettä sangossa ja ilmakin sopivan Mombasa eli kuuma ja kostea.

Koska taloyhtiössämme ei ole saunaa emmekä kylpylälomilla ole olleet, oli tämä kuntokeskus Fysikenin lämpiö nyt sitten ensimmäinen göteborgilainen sauna. Chalmerssin sauna on muuten vieläkin testaamatta. Sauna oli iso ja kiuas myös. Kaiken hyvän lisäksi kiuas oli suomalainen. Liekö sitten syynä kiukaan kallis rahti Suomesta vai mikä, mutta kiviä suureen kiukaaseen ei ole ollut varaa ostaa kuin kerrostaloyksiösaunan kivitilan verran. On koomisen näköistä, kun vastukset ulottuvat puoli mittaansa kivien yläpuolelle.

Löylyvettä ei tietenkään saunassa ollut. Eihän kiukaalle nyt vettä sovi heittää. Siihenhän menee sähkö, eivätkä sähkö ja vesi oikein tule toimeen keskenään. Veden puutteen saunassa korvasi kuitenkin niin monikäyttöiset sanomalehdet. Mikäs sen mukavampaa, kuin tiukan treenin jälkeen pukea vähän päälle, mennä lämpiöön, laittaa Expressen perseen alle pefletiksi ja ottaa lämmin Göteborgs Posten kätösiin. Seuraava saunojahan tekee luultavasti saman toisinpäin, pitäähän se Expressenkin lukea.

Lehteä lukiessani huomasin, että lehti pysyi täysin kuivana koppurana. Välillä muutama pisko tipahti omista hiuksista, mutta koska löylyä ei heitetty pysyi lehdet hyvinkin luettavina. Varmaan kännykkään puhuminenkin onnistuisi paremmin lämpiössä kuin Suomi-saunassa.

Jos ei kiviin ollut jäänyt kronoreita eikä niitä oltu saatu kaupanpäällisiksi, niin olipahan jotakin kaupankävijäisiä kuitenkin ruotsiinkin lähetetty. Saunalämpömittari nimittäin. Olivat kiuastehtaalla olleet vieläpä niin ovelia, että olivat skaalanneet asteikon kruunun kurssin mukaisesti. Muuten ei ole mitenkään mahdollista, että eilen lämpiön mittari näytti 82 astetta. Pilkkua siirtämällä ollaan lähempänä totuutta.

-Jaakko

Ps. Kuvaa en kehdannut saunasta ottaa, kun siellä istui meidän kanssamme globenin kokoinen, tummaihoinen karvapallo, joka olisi varmasti vääntänyt minut rusetille, jos olisi nähnyt minut hänen hipiäänsä kuvaamassa.

Logopediaa på svenska

2009-01-26T13:49:00.000-08:00

On tässä jo jonkin aikaa ollut aikeena kirjoittaa myös omista opiskeluun liittyvistä kokemuksista ja muustakin, ihan arkisesta toiminnasta täällä Göteborgissa. Jos nyt sitten vaikka aloittaisin siitä opiskelusta.

Sahlgrenska akademin, Hälsovetarbacken

Ihan yleisesti kerrottakoon logopedian opiskelun eroista täällä ja Oulussa, että täällä lääketieteellisyys korostuu huomattavasti, onhan logopedian oppikokonaisuus täällä lääketieteellisen tiedekunnan alainen. Lisäksi kursseja vetää aina useampi opettaja. Voisi sanoa, että miltei jokaisen luentokokonaisuuden pitää joku uusi luennoitsija. Uskallan silti väittää, että opetuksen laatu on korkeampaa kotiyliopistossa, Oulussa. Erityisesti nippelitiedon tankkaaminen tuntuu joskus ihan turhalta. Positiivisia puolia sen sijaan ovat huolellisesti suunnitellut aikataulut ja kurssien monipuolisuus (luentojen lisäksi seminaareja ja vierailuja).

Café Annedal Hälsovetarbackenilla - siis Humuksen korvike

Syyslukukausi meni kahta logopedian kurssia ja ruotsin kurssia suorittaessa. Lisäksi suoritin keväällä kesken jääneen kuulovammojen kurssin tentin, johon valmistautumiseen löytyi ruhtinaallisesti aikaa. Tein tentin siis Suomeen, josta kysymyksen oli lähetetty yliopistolle minua varten.

Ensimmäinen suorittamani logopedeille suunnattu kurssi oli anatomia, mikä aiheena oli tuttu, ja päätyi kurssivalikoimaani ajankohtansa vuoksi. Tällä tavoin päätin myös antaa itselleni aikaa kielen omaksumiselle. Kurssi oli ohi kolmessa viikossa, eikä luentojen aiheet aina jaksanut kiinnostaa. Mutta tulipa asiat kerrattua, ja se ei ole ollenkaan huono asia!

Seuraavaksi matka suuntasi viimeisen eli neljännen vuosikurssin opiskelijan kanssa Falköpingiin, missä kolmen päivän ajan seurasimme koulumaailmassa työskentelevän logopedin (eli suomalaisemmin puheterapeutin) työskentelyä. Tämä auskultointijakso kuului Logopedi i skolan -kurssiin, jota en sitten kuitenkaan ottanut suoritettavakseni, koska kurssin luennot ja tentti sijoittuivat juuri sopivasti joululoman ajalle. Hyvä niin, nimittäin täkäläiset opiskelijakollegat eivät pitäneet kurssia juuri minään… Auskultoinnissa oli kuitenkin mukava olla! Oli mielenkiintoista tutustua tällaiseen työsarkaan, nimittäin Suomessa koululogopedeja ei taida olla, erityiskouluja tähän lukuun ottamatta. Falköpingissä homma toimi niin, että kaupungin alaisuuteen kuuluvassa yksikössä työskentelevät puheterapeutit, puheopettajat, erityisopettajat, psykologit sekä lääkäri vierailivat kiertävästi oman vastuualueensa kouluilla. Puheterapeutin asiakkaisiin kuuluivat peruskouluikäiset lapset, joilla oli ongelmia kielenkehityksessä, artikulaatiossa, puheen sujuvuudessa tjms. Puheterapeutti tapasi myös paljon maahanmuuttajalapsia.

Loppusyksyn ratoksi kv-koordinaattori Tove suositteli minulle Pedagogiska perspektiv i logopedens arbete -kurssia. Kyse oli neljännen vuosikurssin kanssa suoritettava pohtivaa keskustelua sisältävä kurssi. Lisäksi kurssin aikana oli kaksi kirjallisuusseminaaria, joita varten kuului lukea määrättyä kirjallisuutta, josta sitten keskusteltiin. Kävimme jälleen myös seuraamassa pareittain puheterapeutin työtä, josta meidän täytyi kunkin kirjoittaa observointiraportti, pohtiva sellainen. Kurssi päättyi examinationsseminariumiin, jossa kaikkien raportit käytiin läpi opponointiperiaatteella. Noh, kurssin aikana käydyt keskustelut menivät pyyhkäisten yli hilseen, aiheet olivat turhauttavia, tylsiäkin ja kirjallisuus oli turhauttavan teoreettista. Ääniasiakkaan ja puheterapeutin observointi Sahlgrenskan yliopistosairaalalla oli ihan mielenkiintoista, mutta raportin teko oli tuskaa. Kahta päivää aiemmin päätin, että jätän kurssin kesken, kunnes seuraavana päivänä sain jostain ihmeestä lisävoimia kirjoittaa raportin loppuun. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun piti viitata ruotsalaiseen kirjallisuuteen… En suosittele tätä kokemusta kenellekään.

Syksyn aikana suoritin myös keskitason (B) vaihtariruotsin. Lähtötaso- tai pikemminkin pääsykokeen vaikeustason perusteella olisi voinut kuvitella hakevansa hyvinkin haastavalle kurssille, mutta tosiasiassa kurssilla kerrattiin lukion oppimäärä. Tässäkään asiassa kertaus ei ollut ollenkaan huonoksi, mutta opettaja oli… Sanottakoon näin, että vapaaehtoisen kurssin kuvittelisi olevan mukavampi. Lisäksi opettaja piinasi meitä kuulustelemalla läksyt perinteisesti istumajärjestyksen mukaan. No, oli meillä mukavat pikkujoulut, kun opettaja tarjosi meille glögiä, julmustia (kokiksen tapainen joulujuoma), pipareita ja lussekatteja (sahramimausteisia, S-kirjaimen muotoisia Lucia-pullia). Järjestelmällistä kieliopin kertaamista ja sanavaraston laajentamista suosittelen kaikille, jotka vähänkään tuntevat kielitaitonsa ruostuneen, tätä kurssia en.

Logopedien pikkujoulut Villanilla

Uuden vuoden alkaessa halusin myös tehdä merkittävän muutoksen opiskelun suhteen. Sen sijaan, että osallistuisin vain valitsemilleni kursseille, käyn nyt kuuntelemassa vapaaehtoisesti mielenkiintoiseksi katsomiani kursseja. Parin viikon ajan täällä on pyörinyt 3. vuosikurssin audiologian kurssi. Kertausta ja uusia näkökulmia on tullut sitä myötä. Ensi viikolla minulla alkaa 1. vuosikurssin kanssa kehityspsykologia ja myöhemmin keväällä lastentaudit. Näistä kursseista olen kuullut ihan hyvää etukäteen. Suomeen aion suorittaa jälleen yhden rästitentin (psyykkiset häiriöt), johon kuuluvia kirjoja olen nyt metsästämässä. Onneksi kaukolainaus Skandinaviasta on täällä ilmaista! Jäljelle jäävän ajan kulutan ylimääräisillä luennoilla (esim. persoonallisuuspsykologia, lapsen kielen kehitys).

Taisit olla joku opiskelukavereista, kun jaksoit lukea tämän loppuun asti? :)

-Leena

Kahvikylttyyr

2009-01-26T10:44:00.000-08:00

En muista olenko siitä jo ennemminkin maininnut, mutta kahvikulttuuri täällä on hieman erilainen. Näin perstuntumalla väittäisin, että Suomessa kulutetaan enemmän kahvia asukasta kohden. Täällä kuitenkin kahvista huomattavasti suurempi osa kaadetaan kurkkuun erikoiskahvina. Täällä on koulun jokaisessa pikkukahvilassakin oma espressokone. En tiedä onko tilanne muttunut, mutta väittäisin, että koko Oulun yliopistossa ei ole yhtäkään espressokonetta. En muista nähneeni kyseisiä koneita koskaan myös Kurikan seurapiirikahviloissa.

Kaverini, joka juo joka päivä jonkin erikoiskahvin ei ollut uskoa tätä todeksi. Hän näki siinä kuitenkin valtavan bisnesidean. Hän sanoi muistaakseni jotain että "handel ska gå som smör". Luulin, että se on vain suomalainen ilmaisu.

Täällä ei tarvitse olla pikkurilli pystyssä tilatakseen espresson tuplana. Kaikki tavalliset pulliaiset ja palliaisetkin juovat niitä. Minä en kuitenkaan espressokoneita laajemmin Suomeen kaipaa. Voisi kai kupposia kuitenkin kaupaksikin mennä, jos jollakin olisi aikaa Cafe Lattèja janoisille vääntää. Toki tuskin ainakaan aularavintolan yhdeksän ruuhkassa olisi kovinkaan innokkaita erikoiskahvinkeittäjiä.

-Jaakko

Kandidaatintyö

2009-01-26T10:24:00.000-08:00

Tämä kirjoitus nyt vain sellaisena "tulipahan tämäkin luettua" -kokemuksena.

"Minun ei tarvitse toivottavasti koskaan tehdä kandidaatintyötä", olen ajatellut ainakin ennen. Tänään juttelimme kaverini kanssa hänen kandidaatintyöstään. Heidän projektinsa alkoi juuri ja kestää koko tämän kolmannen vuoden kevään. Erilaista ainakin Oulun käytäntöön on se, että työ tehdään 4-5 hengen ryhmissä. Mielenkiintoista on myös se, että ryhmät jaetaan koulun toimesta siten, että esimerkiksi tämän kaverini ryhmässä on kaksi koneteekkaria ja kolme muotoiluteekkaria (Chalmersin vaikein sisäänpääsy on juuri tänne Teknisk Design -linjalle). Toisen kaverini ryhmässä on parin koneteekkarin lisäksi automaatiteekkareita. Tämä vaikuttaa mielestäni todella hyvältä idealta. Luulisin, että tämä vastaa aika hyvin myös työelämän tuotekehitysryhmiä: samassa ryhmässä, saman asian kimpussa, ihmisiä eri aloilta.

Aihekin on heillä mielenkiintoisen oloinen: tilapäinen lämmönlähde passiivienergiataloihin. Kyse on siis jostakin siirrettävästä lämmönlähteestä, joka voidaan laittaa päälle, jos kultainen noutaja ja jääkappi ei tuotakaan taloon riittävästi lämpöä. Aiheen on antanut tietenkin joku alan yritys, joka on valmiudessa alkaa valmistamaan tuotetta, jos löytyy joku mielenkiintoinen vaihtoehto. Eli siis hyvälle ryhmälle voisi kesätöitäkin olla tiedossa.

Kateudesta vihreänä kuuntelin myös ryhmän reissaamista. Viime viikolla he olivat projektin kick-startissa Köpenhaminassa, huomenna he matkustavat tapaamaan yrityksen edustajia Keski-Ruotsiin ja projektin lopussa, toukokuussa, matkustavat he muutamaksi päiväksi Lontooseen. Koulu ja yritys vastaavat kuluista.

Kyllä Ruotsissa siis joitakin hyviäkin toimintamalleja on. Vaikea on silti ymmärtää, miksi keskiolut pitää jonottaa viinakaupasta.

Varokaa heikkoja jäitä

-Jaakko

Päiväretki Vänersborgiin

2009-01-24T09:06:00.000-08:00

Eräs saksalainen vaihtari on päättänyt nähdä vaihtoaikanaan muutakin kuin Göteborgin pääkadun, Avenyn kuppilat ja Café Olofin. Siis hänen ideastaan lähdimme pienellä, yhdentoista hengen vaihtariporukalla lauantai-aamupäivänä junalla kohti Vänernin rannalla sijaitsevaa pikkukaupunkia, Vänersborgia. Matka sinne kesti vain reilun tunnin.

Retkikunnan edellinen reissu oli ollut ikimuistoinen, siitä syystä odotukset tämän retken suhteen olivat korkeat!

Vaikka tässä kaupungissa on jopa 37 000 asukasta, silti kaikki putiikit sulkivat ovensa klo 14. Eihän tämän retken tarkoitus ollutkaan olla mikään shoppailureissu, mutta tekeminen Vänersborgissa loppui oltuamme tunnin paikan päällä. Parissa tunnissa olimme jo ehtineet ahtaa itsemme suosittuun keskustan kahvilaan (muualla niitä ihmisiä ei sitten ollutkaan) sekä kävellä tuulisella Vänernin rannalla. Loput kaksi tuntia kuluivat kahdessakin kaupungin ravintolassa - toisessa joimme pikaiset ja toisesta haimme pizza-evästä kotimatkaa varten.

Kävelykatua Vänersborgissa

Aamupäiväkaffit

Koska halusimme olla ihan oikeita turisteja, pyrimme myös sisälle kirkkoon. Ei sitten viitsitty kuitenkaan mennä häiritsemään ristiäisiä...

Leena, Leenan posé ja Jirka Vänernin rannalla

Paikallisesta kioskista olisi voinut ostaa suomalaisia ajankohtaisjulkaisuja. Ei meillä Götessä vaan...

Pizza piristi päivää

Ei siinä mitään, oli tosi hauskaa, ainakin junassa :)

-Leena

Terveellinen elämä, täältä tullaan, oletko valmis, ota koppi!

2009-01-23T06:09:00.000-08:00

"Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan
Kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan
Tuo toiveeni ainoa että olla saampi,
nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi
Vaikken sitä julkista, katson lätkää ja pelaan sulkista"

-Eppu N, urheiluhullu

Nyt on sitten se kuntokeskuskortti molempien taskuissa ja tiukka treeniputki kestää aina vappuun asti. Leenalla se tarkoittaa erilaisia ryhmäliikuntatunteja, mitä niitä nyt onkaan. Minä taas rupean Hemmon kanssa lätkimään sulkapalloa ja käymään voimailusalilla.

Ostimme Hemmon kanssa Lågtrafik-kortit, jolla saa käydä kuntoilemassa vain päivisin, lepakkovuoroilla ysin jälkeen ja viikonloppuisin. Eipähän olla oikeiden sikaniskojen tiellä ja saatiimpa kortti vähän halvemmalla. Meidän "Kesäkuntoon 2009" -projektin kotiluolana toimii ylioppilaskuntien omistama ja voittoatuottamaton liikuntakeskus, Fysiken. Kolmen kuukauden kortille tuli hintaa n. 70 euroa. Ei paha.

Eilen, kun olimme ensimmäistä kertaa voimailemassa, katselimme toisiamme salin peileistä ja totesimme, että selvää kehitystä on jo tapahtunut;) Kädet leviällä siis eteenpäin. Onneksi busseissa ainakin takaovi on pariovi;)

-Jaakko A-R, urheiluhullu

Syksyn satoa

2009-01-22T10:54:00.000-08:00

Tämän blogin yksi tarkoitus on kertoa tänne aikoville minkälaista opiskelu täällä on, joten tässä nyt yksi kirjoitus siitä.

Syksyn aikana kävin kaksi kurssia: "Ingenjörsmetodik" ja "Maskinkonstruktion". Täällä lukuvuosi on jaettu neljään periodiin, joten yksi kurssi siis kumpaisellekin. Keskiarvona voi sanoa, jotta se oli sopiva määrä. Aluksi koulua oli liian vähän ja loppusyksystä aivan liian paljon. Aluksi koulua olisi saanut olla vähän enemmän lähinnä sen takia, että paikallisten kavereiden saanti olisi helpottunut. Toki alkusyksystä oli paljon vaihtaritapahtumia ja kontakteja luotiin sillä saralla. Opintopisteinä kahden kurssin suorittaminen ei kovinkaan paljon ole, mutta pistetilin kartuttaminen ei toki pääasia ollutkaan.

Kurssit olivat kaikenkaikkiaan hyödyllisiä. Vaikka ensimmäinen kurssi oli fuksien ensimmäinen konetekninen kurssi, väitän sen olleen hyödyllinen myös viidennen vuoden koneteekkarille. Suunnittelumetodeita esiteltiin hieman eritavalla kuin Suomessa ja lisäksi esiteltiin minulle tuntemattomia uusia työkaluja suunnitteluprosessin avuksi. Ennenmuuta kielen kannalta kurssi oli hyödyllinen. Kurssilla käytiin myös verstas-kurssi, joka on välttämätön nyt keväällä.

Brödrosten - Exlusiv

Maskinkonstruktion olikin sitten eri maata. Se oli mielestäni todella hyvä kurssi, vaikkakin vähän sekava runsaan asiamäärän takia ja erittäin työläs sekä tiukka-aikatauluinen. Mielenkiintoista oli varsinkin sen kurssin projekti, jonka aiheena oli siis jo todetut leivänpaahtimet. Se oli mielestäni hyvä idea, perinteisten vaihdelaatikkojen, kuljettimien, autonperäkärryjen ja nosturien rinnalla. Laakerimitoitusta ei ollut, eikä osia tarkasteltu lujuusoppisesti, mutta tekemistä kyllä riitti tässäkin tuotekehitysprojektissa. Tavoitteena oli tuottaa kahdelle eri kohderyhmälle sopiva leivänpaahdin, joiden rakenne oli kuitenkin niin moduulinen, että samoja osia voitiin käyttää molemmissa kulujen karsimiseksi. Esimerkiksi meidän paahtimet näyttävät aikalailla erilaisilta, mutta silti niissä on samat sisuskalut sisällä.

Brödrosten - Exlusiv

Projektissa huomasi kuinka paljon kehitettävää lähes jokaisen kodista löytyvässä peruspaahtimessa on. Osasto osti nimittäin kaikille ryhmille Clas Ohlssonista uudet leivänpaahtimet, jotka me sitten panimme paloiksi ja mietimme, kuinka esimerkiksi osien lukumäärää saisi pienennettyä. Aika hyvin pääsi käsitykseen kuinka leivänpaahdin toimii;) Projektissa tuli tutuksi laaja kirjo erilaisia tapoja ja menetelmiä, kun tuotteesta yritettiin kehittää sellainen, että se myös koteihin päätyisi. Erittäin mielenkiintoinen projekti.

Brödrosten - Användbarhet

Työnjakokin onnistui projekteissa hienosti. Yhteisten istuntojen lisäksi minä hoidin 3D-mallintamisen ja suulliset esitelmät. Pojat hoitivat raporttien kirjoittamisen. Kyllähän minäkin varmaan jotakin tekstiä olisin saanut aikaiseksi, mutta tuplatyömäärä siitä olisi kuitenkin tullut, kun muut olisivat tarkastaneet kieliasun ja ilmaisut. Minulle oli huomattavasti helpompaa kymmenen minuutin höpötys, siinä kun ei pilkkuvirheistä nipoteta. Pojat saivat kyllä varmasti istua ja hieroa kauan raporttia, jotta se saatiin typistettyä 30 sivuun, mutta kyllä minullakin meni aikaa paahtimien mallintamiseen, sisuskaluja myöten. Taas oli "kaikki voittaa" tai "kaikki häviää yhtä paljon" -asetelma. Ingenjörsmetodikin viimeisessä tilaisuudessa, jossa esittelimme tuotoksemme eli taulunripustimen, pojat esittelivät minulle muumiaiheisen taulun, jonka he olivat minun kunniakseni askarrelleet. Taulunripustimessa riippui sitten koko pp-esityksen ajan alla olevassa kuvassakin näkyvä taulu. Esityksen lopuksi totesin taulussa olevan muumeja, koska minä puhun kuin muumit (muminsvenska). Näin minulle on kerrottu ja kaikilla oli taas hauskaa;)

Yhden hauskan tapauksen haluan vielä kertoa Ingenjörsmetodilta. Meillä oli yhtenä assistenttina kurssilla eräs Saksalainen jatko-opiskelija, joka oi asunut muutaman vuoden Norjassa. Hänen kyllä osasi ruotsiakin, mutta hänen mielestään oli erityisen hauskaa lähettää kaikki sähköpostit norjaksi. Minä taas en hänen tyylistään pitänyt, kun eräänkin kerran yritin asentaa Catiaa omalle koneelle hänen kirjoittamiensa ohjeiden perusteella, eikä siitä ohjeesta meinannut saada mitään selvää.

Kurssin loppupuolella tämä sama herra lähetti sitten taas mailia norjaksi, jossa kyseli jotakin asioita kurssiin littyen. Minunkin piti sitten hänelle vastata ja ajattelin antaa samalla mitalla takaisin. Kirjoitin hänelle asiallisesti ruotsiksi:
"Arvoisa herra jatko-opiskelija, jos on kerta täysin hyväksyttävää käyttää naapurimaan kieltä kurssin sähköpostikeskusteluissa, niin minä valitsen kielekseni suomen. Alla olevat vastaukset ovat siis suomea".

Tämän jälkeen kirjoitin puoli A4-arkillista vastauksia kysymyksiin ja muita tuntoja kurssista hänelle. Loppuun hellyin kuitenkin laittamaan parilla ranskalaiselle viivalla tärkeimmät asiat ruotsiksi.

Heti samana iltana tuli vastaus, jossa assistentti kertoi, että kurssilla on sallittua käyttää skandinavisten maiden kieliä eli ruotsia ja norjaa. Tämän lauseen jälkeen assari jatkoi englannilla. Että näin. Kun sitten kerran tämän jälkeen tapasimme, naureskelimme hyvässä hengessä tapahtuneelle ja totesin, että myös Suomi kuuluu skandinaviaan.

-Jaakko

Miehisyyden kaatopaikalta

2009-01-19T12:05:00.000-08:00

On tämä jo tullut todettuakin, mutta kyllä täällä vieraalla maaperällä ote alkaa lipsua perinteisesti miehisinä ja teknisinä asioina pidetyistä teoista pumpulisempaan suuntaan. Syksyllä se alkoi, kun Facebookista toistaiseksi jyrkästi kieltäytynyt koneteekkari alkoi pehmentää kantaansa. Sitten tuli aktiivisesti alkanut blogikirjoittelu ja nyt vielä tämä tänään alkanut kurssi, Industridesign. Oulussa toki pari kurssia arkkareiden kanssa asiaa märehtineenä, tiesin mihin olin ryhtymässä.

Olo on niinkuin tanssikursseilla: Periaatteessa tietää mitä pitäisi tehdä, mutta mikä on kun ei taidot riitä? Yritin kerta toisensa jälkeen onnistumatta piirustaa kahta kuutiota kulmittain päällekkäin. Luennoitsijalle asia näyttää olevan luonnollisempaa:

http://www.jonasforsman.se/index.php/2007/wallwasher-led-for-jlt#more31

Mielenkiintoista oli myös olla läsnä alan emeritusprofessorin luennoilla. Epäilisin, että tämä pitkän elämäntyönsä teollisena muotoilijana tehnyt vanha herra on noin seitsemänkymppinen tällä hetkellä. Hienosti vain taipui tietokoneen käyttö, varsinaisen asiansa hän osaa vakuuttavasti.

Hauska oli huomata hänen tulevan aina sen oppilaan viereen seisomaan, joka halusi kysyä jotakin. Muutaman kysymyksen jälkeen hän paljasti syyn tähän. Hän oli unohtanut aamulla kuulolaitteensa kotiin. Vanhuus ei tule yksin. Tässä tapauksessa asialle ei edes naurettu, se herätti vain kunnioitusta.

Sama herra totesi teollisen muotoilun olevan humanistisoitua tekniikkaa. Niin tai näin, mutta pirun mielenkiintoista se ainakin on. Nähtäväksi jää muodostuuko humus-kuppilasta tuleva kantapaikka Oulussa.

Huomisen vapaapäiväni ajattelin käyttää tutustuen Göteborgin narukassi- ja baskerivalikoimiin.

-Jaakko

Tulipahan tämäkin koettua

2009-01-19T11:26:00.000-08:00

Olen aina vannonut Leenalle, kun hän on prismassa huomauttanut jotakin punaisesta, sinisestä tai mustasta pahvisalkusta, että ei se kalja ole vielä koskaan päiväysvanhaksi päässyt. Se on ollut tähän asti riittävä peruste nostaa selviytymispakkaus ruokakuorman päälle ennen kassoille menoa. Selvää säästöähän siitä on syntynyt, kun lakiuudistuksesta huolimatta olut on huomattavasti kalliimpaa ostettuna kahdeksan yksikön tölkkipakkauksissa kuin koppa kerrallaan. Enää ei perustelua voi käyttää. Eilen valutimme iloisesti syksyllä meitä täällä odottaneet oluet viemäriin.

Selvä syy tälle on kuitenkin olemassa. Kyseessä oli nimittäin edellisen asukin ostama 3,5 volttinen panimon pesuvesi, jossa oli hento olutmainen sivumaku.

Ei muutakun tarkistelemaan Saksan tuliaisten päivämääriä. Tämä ei tule toistumaan.

-Jaakko

Kevättä rinnoissa

2009-01-17T07:19:00.000-08:00

Aika keväiseltä jo näyttää. Meidän parempi elämä on saanut pieniä kolhuja eilisestä after workistä ja tänään tulee lisää takapakkia Cafe Olofista. Aamulenkit ovat kuitenkin jatkuneet ja jatkuvat! Leuka rinnassa eteenpäin.

Toissapäivänä olimme meidän lähipuistossa, joka on samalla Göteborgin suurin puistoalue eli Slottsskogen. Siellä olemme olleet useasti viime vuoden puolella ja varsinkin syksyllä. Usein jopa pyöräilemme sen läpi keskustaan. Yllätys oli siis suuri, kun vasta toissapäivänä löysimme puistosta lähes keskiaikaisen mäkihyppyareenan. Eipä ole ylämäki kyhätty minkään tylsän betonijalan päälle.

Ylämässä olisi vähän vielä lanaajalle töitä, ennenkuin sinne maailman miehet Elaniansa tulee liu´uttelemaan. Jos vertaa tätä kuvaa blogissakin olevaan, Holmenkollenin hyppytornista otettuun kuvaan, tästä hyppäämiseen en tarvitsisi kuin lunta ja rioja hyppyrin noukalla, tämä mäki ei paljon päätä huimaa. Keskiajalla kaikki oli pienempää.

Hyppyrimäen vieressä oli näköalatorni, jonka yhteen parruun oli joku raapustanut ajankohtaisen sanoman. Voiko joku vielä väittää, että nuoriso ei ole valveutunutta.

Kylyvöaikaa orotelles

-Jaakko

Tillbaka i Göteborg

2009-01-13T11:12:00.000-08:00

Heippa hei

Uusi, parempi ja huomattavasti terveellisempi vuosi on alkanut. Lensimme rakkauden etäpesäkkeeseemme viime viikon perjantaina ja totesimme oven olevan lukossa, polkupyörien olevan tallessa ja Civikin ikkunoiden olevan eheänä. Kaikki siis päällisin puolin kunnossa.

Lähtiessä olimme varautuneet pahimpaan ja otimme kotivakuutuksen, joka ei sinänsä ollut muuten ihan mikään helppo ja selkeä toimenpide, koska ruotsalaisesta vakuutusyhtiöstä voi saada vakuutuksen vain henkilö, jolla on ruotsalainen personnummeri ja vaikka minulla se onkin, Leenan tavaroita kotivakuutus ei olisi korvannut. Ihanan kankeaa, mutta niin tyypillistä.

Kotivakuutuksen lisäksi olimme tarkkoja siitä, että kahvinkeitin ei jää päälle ja että hellan levyt ovat nollilla. Minä ehdotin jopa, että piilotetaan tietokoneet ja muut arvoesineet uuniin, mahdollisten murtovarkaiden varalta. Leena ei vahingon pelossa voinut hyväksyä kuninkaallista ideaani.

Päätimme myös lähtiessämme säästää taloyhtiön sähkölaskua ja nypimme kaikki johdot pois seinistä, olemmehan energiavalistuneita nykynuoria. Eikä tässä vielä kaikki, energiahukan minimoimme kääntämällä kämppämme ainoan patterin termostaatin nollille. Siinäpä niksi, johon ei tarvita sukkahousuja!

Vaikka saavuimme tänne Göteborgin lämpöön (+5 astetta eikä lumesta tietoakaan) Kurikan miinus kahdeksastatoista asteesta, oli luihin ja ytimiin menevä KYLMÄ täysi yllätys, kun saavuimme ovesta sisään. Huonelämpö oli laskenut 14 asteeseen! Tätä emme osanneet missään tapauksessa odottaa. SGS:ltä ei ollut silti tullut vuokrankorottamispäätöksen kumoavaa kirjettä selvästi alentuneeseen energiankulutukseen vedoten. Tuskin olivat edes huomanneet, että kolmivaihekilowattituntimittari (kolmivaihekilowattituntimittari on muuten yhdyssana, muistan lukiosta) pyöri joulunajan huomattavasti pienemmällä taajuudella.
Summa summaarum, peiton alla tuli lämmin vartin jälkeen, vessa oli oli jäätävän kylmä vielä seuraavana päivänäkin.

Uusi parempi vuosi on siis alkanut, sänköenergiaa on säästetty, mutta omaan kehoon joulun aikana varastoitua energiaa (kiitos vain anoppi) on pyritty suorastaan törsäämään. On tehty lupaukset painojen pudottamisesta seuraavan kymmenluvun puolelle ja alustavat varaukset liikuntakeskuskortillekin on tehty kevätkauden budjettiin. Aamulenkillä olemme käyneet jo kolmena aamuna peräkkäin, toki vielä toistaiseksi erivärisissä tuulipuvuissa. Jahka Leena saa tuossa tiskit tiskattua, rupeamme vielä venyttelemään. Uskokaa tai älkää, jos armeijassa tehdään pojista miehiä, kukkakimpulla miehistä poikia, niin ruotsin ilmasto tekee miehistä naisia.

Näinhän ne vuodet yleensä alkavat ja viimeistään helmikuun puolella huomataan olevan samoilla vanhoilla urilla. Mutta tänä vuonna ei! Vapun jälkeen palaamme kotiin niin kauniina, laihoina, lihaksikkaina ja urheilullisina, että kotoväki ihmettelee, miten hampaat voi hohtaakkaan noin lumenvalkoisina.

-Jaakko

Eihän tässä näin pitänyt käydä

2008-12-16T10:42:00.000-08:00

Hei vaan pitkästä aikaa

Vaihtovuosi piti olla rento ja ajattelin, jotta saatampa koulullakin käydä, mutta ehkä useammin syömässä kuin opiskelemassa. Ja paskat.

Ei tässä nyt aivan mahrottomasti oo opintoviikkoja tulos, mutta viimeenen kuukausi on kyllä aika tivihisti pitäny istuskella koulus. Luentoja ei ole ollut paljonkaan, mutta kaksi työntäyteistä projektia on pitäny pimiästä pimiähän koululla. Nyt on kuitenkin kaksi aivan uskomatonta leivänpaahtokonesta ja yksi jumalainen taulunripustin valmiita. Tämä viikko onkin sitten erilaisia illanistujaisia ja joululahjojen ostamista varten. Perjantaina lennetähän kotia. Mukava on kyllä lähtiä kotia, mutta kyllä asiat tuntuis jäävän kesken, jos ei saisi loppiaaselta tulla takaasin.

Mitä tässä nyt sitten oikein tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, kun ei oo MUKA keriinny blogia kirjoottamahan. On ollu vieraita, on käyty pari kertaa jouluisessa Lisebergissä, on oltu Chalmers-spexissä, on oltu tyttöjen iltaa evakossa, on tutustuttu uusiin after work paikkoihin, ihasteltu kruunun sukeltamista (nyt ensimmäistä kertaa eurolla saa yli 11 kruunua), on juhlittu itsenäisyyspäivää, on laulettu karaokea, on oltu joulujuhlissa ja Gay-baarissakin on toinen meistä käynyt. On aristeltu kysyä löytyykö suklaapeniksiä Lisebergin karkkipuodista, johon ilmajokelaiseksi paljastunut myyjä on suomeksi todennut, jotta juuri ne suklaatuotteet löytyvät toisesta putiikista. Täytyy myös tunnustaa, että eräs joulupukkiasuun sonnustautunut joutui lähtemään lauantaiaamun kielikurssilta kesken pois liian pitkiksi venyneiden joulujuhlien takia. On luettu lahjaksi saatu elonkerjuun kirja ja tiskattu KÄSIN lukuisia kertoja. Se se on sitten turhanpäiväästä hommaa. Kolme kuppia on jo hajonnu. Kone ei hajottanu yhtäkään vuoden aikana.

Kielestä pitää sen verran sanoa, jotta paljon on vielä tekemistä, mutta paljon voi jo sanoa oppineensakin. Koulussa istumisesta on ollut se hyvä puoli, jotta kieltä on ollut pakko käyttää. Hyvä niin, ei se oikein kotona iltalehden sivuilta tartu. Vaihtariporukoissa minä en ole enää kulkenut. Muutaman kerran tuossa kämpän käytävällä tai joulujuhlassa on pitänyt englantia käyttää ja kyllä se on aika mahtavasti väistynyt ruotsin tieltä. Mulla näyttäisi käyvän sillälailla, että toinen vahvistuu ja toinen heikkenee. Leena on käyttänyt molempia kieliä tasapuolisemmin. Täytyy muistaa, jotta Suomella pärjää täällä vähän turhankin hyvin. Siitä esimerkkinä kohtaus kahvilassa toissapäivältä: Olin ostamassa sämpylää ja maksoin sen visalla. Tiskin toisella puolella oli tummaihoinen mies, joka ei ainakaan ulkomuotonsa perusteella ollut missään tapauksessa Suomesta. Myyjä tihrusti outoa tekstiä luottokortissa ja kysyi minulta, onko kortti visa. Vastasin, että se on suomalainen visa, johon mies vastasi kylmän viileästi HETI, että "PÄRKKELE".

Mitäs joulunaikana? Onko ideoita?

-Jaakko

Ps. Hyvää joulua, jos ei ennen joulua nährä.

Hei äiti, hengissä ollaan!

2008-11-13T09:58:00.000-08:00

Viikkoon ei ole mitään tosiaan tullut kirjoiteltua. Äitin huoli on aiheellinen, mutta ole huoleti, kyllä täällä pärjätään. Keittiön pikkukärpäsetkin ovat lentäneet kuolemaan.

Yleensä blogin päivittämättömyys tarkoittaa, että on ollut parempaakin tekemistä;) Se parempi ja mukavampi tekeminen on nyt johtunut vieraista ja koulukiireistä.

Nora ja Tero kävivät meillä tosiaan kylässä viikonlopun aikana. Kiitos käynnistä vielä kerran. He olivat muuten meidän ensimmäiset vieraat, jos ei lasketa Jehovia ja talonmiestä. Nora ja Tero tulivat torstaina ja lähtivät maanantaina. Meillä oli siis 3 kokonaista päivää kierrellä ja kaarrella. Mitään uutta täällä ei tainnut olla näyttää, koska Nora on täällä asustellut ja ollut töissä pari kuukautta jokunen vuosi sitten. Tulipahan kuitenkin Universeumissa ja kaupoissa kierreltyä, kaupungin suurimmat pitsat syötyä ja riehakkaissa Suomi-Ruotsi -juhlissa viihdyttyä. Juhlista leviää kuvat vauhdilla Facebookissa, mihin minulla ei ole vielä ovet auenneet. Ehkä tässä jo pian. Painostus on kovaa ja sitä tulee monesta suunnasta.

Toinen kiiretekijä eli kouluhommat on tosiaan nyt vienyt aikaa. Meillä oli viime viikon lopulla projektin osaraportin palautus ja se teetti töitä. Tällä viikolla sama tahti on jatkunut. Kielen kannalta on erittäin hyvä, jotta tulee koululla istuttua tuntitolkulla joka päivä. Jos ei tehdä yhdessä projektia, niin ainakin istutaan luennolla ja kuunnellaan ruotsia. Uskon, että kieli on kehittynyt nyt viimeisen kahden viikon aikana eniten koko täällä olon aikana. Toivottavasti kehitys jatkuu, sillä kyllä mulle tavattoman usein vielä vinoillaan ääntämisestä ja sanavirheistä. Yritän vinoilla takaisin, mutta se se vasta vaikeaa onkin;) On käsittämätöntä kuinka oo pitää sanoa uuna ja uu yynä. Ei meinaa kieli taittua, mutta ymmärretyksi tunnen tulevani.

Sattuihan sitä tosiaan pieni takaiskukin viikonloppuna: unohdin hanskani bussiin. Niitä tuskin enää saan takaisin, mutta jos joku nyt sattuu niitä näkemään, niin kupposen kuumaa tai kylmää voin löytypalkkioksi tarjota. Tuntomerkkeinä kerrottakoon ohuet räkävanat kämmenseljissä ja oikeassa peukalossa oleva reikä.

-Jaakko

Paranemaan päin

2008-11-03T12:15:00.000-08:00

Kolmen päivän peittojen alla makaamisen jälkeen on mukava vähä roikootella. Lauantaiaamuna minuun iski joku kumma tauti. Ensin oli päivän kova kuume, toisena päivänä kuume sai kaverikseen mahakivun ja vielä tänään oli ajoittain kova mahakipu. Jäi siinä rytäkässä myös Haloweenkalasit väliin minun osaltani. Nyt onneksi tuntuu jo paremmalta. Huomenna kouluun ja arkeen.

Tänään olen innolla selaillut tulotilastoja. Iltalehti kysyy tänään lukijoilta: Tienaavatko politikot liikaa? Tällä hetkellä on vaikea ymmärtää, miksi kansa on vastannut 89 prosenttisesti, että kyllä. Pääministeri, joka hoitaa maan asioita, tienasi kuitenkin vain noin puolet siitä, mitä perusmaaseutupitäjän apteekkari. Tämä vain esimerkkinä ja apteekkareiden työtä mitenkään aliarvioimatta. Minun parantumisenikin mahdollisti paikallinen apteekkari eikä siihen tainnut olla Matti Vanhasella osaa eikä arpaa.

-Jaakko

Tervetuloa "halpamaahan"

2008-10-30T07:12:00.000-07:00

Sen verran vielä, että nyt on rahallisesti hyvä aika olla suomalaisena Ruotsissa. Kruunu on heikentynyt selvästi siitä, kun tänne tulimme. Syyskuun alussa kaikki hinnat piti jakaa 9,5:lla, jotta sai käsityksen mitä mikäkin maksaa. Hetki sitten riitti, kun siirsi pilkkua. Näin ollen meidän vuokrakin halpeni noin 25 euroa tekemättä mitään. Koska meillä ei ole ruotsalaista pankkitiliä niin euroja käyttävänä on nyt paremmin ostovoimaa. Pystyisi kenties ostamaan sitä kinkkuakin leivän päälle, jos sitä söisi;) Saa nähdä mihin tämä on menossa. Islantilaisen naapurin hyöty syyskuun alussa avatusta ruotsalaisesta pankkitilistä ja sinne siirretyistä rahoista on kuitenkin paljon meidän pientä säästöä suurempi.

Kruunun suhde euroon 30.10 2008.

Nyt on mukavampi myydä Volvojakin maailmalle.

-Jaakko

Sälää et roipetta

2008-10-30T06:08:00.000-07:00

Näin muistan armeijassa kouluttajan kerran otsikoineen koulutuksen aiheen. Nyt kyse ei ole nokipannukahvien keitosta eikä voimavalolyhdyn sytyttämisestä, mutta jotain siltä väliltä kuitenkin.

En muista kuinka tarkasti on aiemmissa kirjoituksissa käsitelty täkäläistä ruokakulttuuria. Se on ainakin käynyt ilmi, jotta täällä ei korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea tunneta. Kouluruoka maksaa siis ravintolasta ja ruoasta riippuen 50 - 80 kronoria. Tämän takia täällä on monella omat eväät mukana ja koululla on hyvät tilat ruuan lämmittämiseen. Jopa kirjastossa on erilliset tilat tätä varten.

Tupriini

Näin kahden kuukauden näkemyksen jälkeen, minusta tuntuu, että aika harva täällä loppujen lopuksi syö lämpimän ruoan koulussa. Todella suosittua on hakea täytetty patonki kioskista ja mennä syömään se ruokailutiloihin koululle. Kioskeja täällä onkin useita, koulun alueella muutama ja ihan lähikaduilla muutama lisää. Täytetty patonki ja limsatölkki maksaa 25 - 40 kronoria ja kyllä sillä iltaan jaksaa. Ei ole kuitenkaan lämpimän ruoan voittanutta.

Chalmersin ylioppilaskuntataloa

Nyt sen on vasta hoksannut kuinka hyvä systeemi ateriatuki on. Täällä pitää joka päivä miettiä, mitä tekisi ruoaksi ja kaupassa pitää käydä usein, jotta voi tehdä ruokaa. Ja vaikka ruokaa tekisi kerralla kuinka paljon tahansa, ei siitä syö kuin maksimissaan kolme päivää.

Koulun pihalta

Toisaalta ainakin näin perstuntumalta käsitys on se, että ruoka olisi täällä halvempaa. Prismasta ei tahtunut päästä koskaa alle 60 euron. Täällä ihan kattavan kauppareissun tekee 35 kronorilla. Voi olla, että täällä tulee ostettua vähemmän kerralla. Varmaa on ainakin se, että prismasta tuli kärryyn nostettua aika usein myös se punainen pahvisalkku täynnä kultaista kultaa. Täällä sitä ei oikein pysty tekemään, koska samanlaisista pakkauksista huolimatta, samaa ei ole kuin paino. Nyt on poissa sekin huoli, kiitos Saksan vierailun, koska olemme aika pitkään omavaraisia oluen suhteen.

Göteborgs spårvagn

Ruoasta vielä sen verran, että täällä on aivan surkeat valikoimat broileria. Mitään valmiiksi marinoituja paloja ei ole, suikaleista nyt puhumattakaan. Tarjolla on vain isoja rintafileitä. Tarjontaa ihmettelimme viimeksi toissapäivänä lähisupermarketissa. Lihatiskissä oli arviolta 6 metriä erilaisia lihoja, leikkeleitä ja makkaroita monessa eri kerroksessa. Broilerin rintafileitä oli neljä laatikkoa. Kummallista, jotta ruotsalaiset eivät siis ilmeisesti syö broileria.

Norjalaasia kanoja

Ruisleipä on myös toinen mystinen juttu. Sitä ei löydy läheskään joka kaupasta, kuten ei meidän lähikaupastakaan. Pakastin on kuitenkin täytetty automarketista löytyneellä Fazerin ruisleivällä. Minä en ole ollut varsinaisesti ruisleivän ystävä, mutta viimeistään täällä meistä on tullut taas ystävät.

Ruottalaanen raktori

Kun nyt kerta kirjoittelemaan on aloitettu, niin jatketaan. Luulin selviäväni ilman omaa kahvinkeitintä täällä, eikä sitä siis Hondaan pakattu. Tut ja paskat, pitihän se käydä sitten Elgigantista hakemassa uusi (kuitista Joni vasta katsoin ja kyllä se on täälläkin elgiganten, eikä pelkkä giganten, niinkuin väitin). Luulin, että en olisi riippuvainen kahvista, mutta kyllä sitä on nyt kiva ryystää kotonakin. Aikansa kyllä tuo perkolaattorikeitin otti aikaa annostelun opettelussa ja pitihän siihen apuakin kysellä Teuvan kenties kovimmalta perkolaattorikeittäjältä. Niin ja pitihän se maanantaikappalekin käydä vaihtamassa uuteen. Myyjän nimi oli muuten Kimmo ja arvatkaas mistä oli vanhemmat Ruotsiin muuttaneet;)

Kirkolta

Koulussa on nyt mukavan kiireistä, kun on oikein joka päivä ainakin pitänyt käydä koululla. Uusi projekti alkoi uuden kurssin myötä ja uusia kavereitakin on tullut. Tällä kertaa kehittelemme aivan megalomaanisen veretseisauttavaa leivänpaahdinta. Sattuipa vielä niin, että meidän projektiryhmässä on yksi ruotsalainen Matti, jonka vanhemmat ovat suomalaisia.

Koululta

Kielen kanssa on kyllä paljon tekemistä, mutta pala palalta se norsukin syödään. Huomenna taas After workkiin (Leena menee kurssikaverinsa synttäreille) ja lauantaina on taas isot bileet Chalmerssissa. Teemana on luonnollisesti halloween, saa nähdä onko pomppulinna puhallettuna tälläkertaa.

-Jaakko

Ps. Kuvat eivät liity juuri mitenkään tekstiin.

Volvo museet

2008-10-27T12:51:00.000-07:00

Siitä oli puhetta jossakin kirjoituksessa jo aiemmin ja nyt siellä siis on tullut käytyä. Volvo museet oli yllättävän iso paikka. Tietysti tilaa pitää ollakin, koska esillä oli kattavasti henkilöautoja koko Volvon olemassaoloajalta. Sarjavalmisteisten autojen lisäksi esillä oli myös lukuisia prototyyppejä ja konseptiautoja. Tästä kaikki kuitenkin alkoi.

Henkilöautojen lisäksi myös kuorma-autoja oli kattavasti esillä. Myös jokunen bussi, tai ainakin bussin alusta oli näytillä. Volvo Penta eli veneen moottorit olivat esillä ja roikkuipa katosta pari hävittäjääkin Volvo-tupriiniensa kera. Esillä oli myös pari traktoria ja pyöräkuormaaja, mutta esimerkiksi kaivinkoneet ja dumpperit puuttuivat. Harmi.

Niin ja täytyy vielä sanoa, että vaikka kyseessä on museo, niin näytillä on myös tämänhetken uutuusmallit kuten C30, V70, V50 ja S80. Lisäksi tuore konseptiauto ja uusi konseptisähköauto. Mielenkiintoisimpia olivat kuitenkin erikoisuudet vuosien varrelta, legendaarisia pyhimyksiä ja amazoneja unohtamatta. Mielenkiintoisista erikoisuuksista ja muotoiluratkaisuista kuvia alla:

Jonkun Volvon ostaman autotehtaan malli, jota yrityskauppojen johdosta myytiin Volvon nimellä. Skodamaista muotoilua. Toimii aina.

Joku pyhimyksentyylinen "ruumisautoprototyppi".

Tästä en muista muutakuin, että rengastus on järeä 11-tuumainen.

Aika saabmainen turvakumipuskuri.

Suurkaupunkien takseiksi tarkoitettu prototyyppi. Läpimurtoa odotetaan vielä.

Volvoissahan on aina ollut hyvät penkit, mutta nämä nahkanojatuolit menevät kyllä jo yli. Kyseessä on -77 vuosimallin 262 C. Amerikanvientimalli, jossa on panostettu äärimmäiseen mukavuuteen.

Tämä uudehko konseptiauto oli varustettu mielenkiintoisilla Nokian renkailla. Vanteilla oli todelliset matalaprofiilinahkat päällä. Kumia oli paistettu joustavan vanteen päälle vain kulutuspinnan verran. Vanteen on ilmeisesti tarkoitus vaimentaa iskuja. Minkähänlaista tällaista olisi ajaa?

Hauska oli myös huomata, mistä on ammennettu uuden C30:n perän ja takalasin muodot. Vai voitteko väittää, että P1800:n farmarin perällä ja noin 40 vuotta uudemmalla miljöbilillä ei olisi huomattavaa yhdennäköisyyttä?

Oikea pyhimys on tässä. Mikäli oikein ymmärsin niin tämänkaltainen Pyhimys-sarjassa esiintynyt auto oli vasta prototyyppi ja varsinaiseen sarjatuotannossa olleeseen P1800-malliin on tapahtunut tästä jotakin muutoksia.

Tätä uuden V70:n sivupeilikameraa ihmettelimme. Mistähän mahtaa olla kyse? Osaako Joni sanoa?

Ralliautojakin oli. 850:n farmarimallista kerrottiin esittelytaulussa, että farmarimallisella autolla kilpaa ajaminen sai sai aikaan enemmän lehtikirjoituksia, kuin mitä varsinaiset kilpailutulokset. Varmasti täysin totta. Mitä järkeä voi olla ajaa farmarimallisella? Keksiikö joku?

-Jaakko lastenistuimesta

Civikki teki sen, mihin vain harvat uskoivat!!

2008-10-21T07:41:00.000-07:00

Näin lähes 3700 kilometrin, kuuden bensatankillisen, kuuden valtion ja alppien ylityksen jälkeen Civikin rekisteriotteeseen merkityn omistajan on helppo hymyillä. Viisitoistavuotias teini näytti epäilijöille ja siivitti turvallisesti kalliin lastin perille Ruotsiin. Hyvä ystäväni Santeri Höylä voisi pudottaa minut kuitenkin maanpinnalle, koska hän ajoi yksin kolmena päivänä 2500 kilometriä volkkarilla. Ihmettelin kilometrimäärää, niin hän tokaisi vain, että onhan se paljon tavalliselle ihmiselle. Kehut ja ylpeys siis sikseen.

Navigaattorin speksit reissun jälkeen.

Jos tuota huippunopeutta joku ihmettelee, niin ei tullut reissulla sellaista kohtaa, että olisi voinut turvallisesti kokeilla paljonko civikki oikeasti liikkuu. Uskon kuitenkin, että sopivissa olosuhteissa ja myötäaurinkoon olisi 180 kilometrin tuntivauhti ollut lähellä.

Täydentelimme jo matkan aikana lataamiamme kirjoituksia ja lisäsimme uusia. Kuviakin pitäisi nyt olla sen verran valikoituna, jotta ydin käy selville. Paljon muutakin tietysti matkalle sattui, mutta niistä sitten lisää kenties olutkupposen äärellä joskus hamassa tulevaisuudessa.

Autosta vielä sen verran, että ihmetystä aiheutti Saksassa ja Italiassa alla olevan kuvanmukaiset tankkausasemat. Minulle ei ollut selvää mitä pitäisi tankkiin lorottaa. Jurgenilta sain kahden ensimmäisen tankkauksen jälkeen kuulla, että benzin on 91 oktaanista, super 95 oktaanista ja super plus 98 oktaanista. Ensimmäisen kerran lorotin perus-benziniä tankin täyteen. Ei valittanut civikki siitäkään.

Leenan koulutyö on jo alkanut, mutta minulla on ilmeisesti koko tämä viikko vapaata. Näin koska viime viikolla minulla olisi ollut ainoan kurssini tentti ja nyt varsinaisella tenttiviikolla minulla ei ole mitään. Ensi viikolla minulla alkaakin sitten uusi kurssi: Maskinkonstruktion. Se on kolmannen vuoden valinnainen kurssi eli uusia naamoja on taas luvassa.

Niin ja alkaahan mulla lauantaina folkuniversitetissa ruotsin keskustelukurssi. Päätin sitten kuitenkin ottaa sen, kun ei täällä nyt niin hirvittävästi tule tuota ruotsia puhuttua. Hävettää tulla takaisin Suomeen osaamatta juurikaan ruotsia. Sekin on nimittäin täysin mahdollista eikä ollenkaan kaukana totuudesta.

-Jaakko

Ps. Tehtiin reissussa toki civikille huoltoakin. Moottoritiet tuntuivat Saksassa oudon pimeiltä, joten päätin Italiassa vaihtaa rikkoontuneen ajovalopolttimon ihka uuteen;)

PPs. Suurin ero Suomessa ajamiseen oli mielestäni juuri se, että ainakaan Saksassa ei teitä juurikaan ole valaistu. Helppohan se on xenoneilla päästellä, mutta yritäppä ite hoonelosilla.

Paluumatka Göteborgiin

2008-10-21T06:17:00.000-07:00

Lauantaina ajelimme Pohjois-Saksaan. Emme lähteneet kovin aikaisin liikenteeseen, joten aamulla oli aikaa tutstua vielä Liisan ja Jurgenin felsenkelleriin. Kyseessä ei ollut ihan normaali maakellari vaan tilaa oli enemmän kuin meidän kämpässä täällä Göteborgissa. Vuoden ympäri tasalämpöinen kellari on kuulemma mainio paikka valmistaa omenaviiniä ja sitä saimmekin pullon tuliaisiksi. Oudointa oli kuitenkin pihatien päässä, kadulla, ollut tupakka-automaatti. Täällä ruotsissa sellaisia olen nähnyt baareissa, mutta jotta ihan taivasalla ja kadulla. Mahtaisiko toimia Suomessa vai olisiko teini-ikäisten isien ajokortit tasaisin väliajoin hukassa?

Matka Lyypekkiin meni kaikista matkoista kivuttomimmin. Tiet oli suhteellisen ruuhkattomia, vaikka rekkoja olikin ja lähes koko matka saatiin ajella autobahnia. Lyypekistä emme meinanneet kuitenkaan heti löytää majapaikkaa. Osoite oli tiedossa ja oikea talokin löytyi, mutta se ei juurikaan näyttänyt miltään majatalolta. Menimme kuitenkin koputtamaan ovelle ja niinpä vanhempi nainen esitteli meille heidän kotinsa yläkerrassa olevan feriewohnungin. Taas kävi hyvä munkki kämpän kanssa. Meillä oli käytössä oman keittiön ja vessa-kylppärin lisäksi olohuone ja makuuhuone. Kämppä oli aika hiljattain remonteerattu ja kaikki huonekalut olivat uudehkoja. Jopa yöpöydillä oli suklaat meitä varten. Tietenkin pyyhkeet, astiat ja lakanat sisältyivät myös 29 euron yhteishintaan. Ei paha.

Illalla kävimme kauppakeskus Cittissä. Tarkastelimme vähän hintoja ja totesimme, että ostamme tuliaisalkoholit vasta Nuudian suosittelemasta satamamarketista. Jos Cittistä olisi mahdollista myös ostaa tax freenä, niin silloin se olisi ollut halvempi vaihtoehto. Valikoimaa ruotsalaisten suosimassa kauppakeskuksessa ainakin riitti. Verottomanaostamismahdollisuutta emme loppuun asti kuitenkaan selvittäneet. Oli nälkä ja halusimme kämpälle tekemään tortilloja.

Illalla sain tehdä Samuli Edelmanin karaokehitistä totta, kun join monta pitkää kylmää Lyypekissä;) Tämä haave jäi viime Lyypekkivisiitillä toteuttamatta, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Kämppä alkoi olla kylmä illan hämärtyessä ja minä päätin ratkaista ongelman. (Insinööri-Antti nyt tarkkana.) Meidän huoneiston lämmitys tapahtui vesikiertoisten pattereiden avulla. Lämmitysvesi lämmitettiin kaasulla meidän huoneiston nurkassa olevassa lämminvesivaraajassa. Huomasin, että varaaja ei lämmittänyt vettä ja rupesin rämpläämään vipuja, kytkimiä ja kraanoja. Siinä sitten ruuvasin auki myös ylivuotoputken paineenrajoitusventtiilin ja siitä se riemu sitten alkoi. Uskon, että venttiili oli jotenkin rikki, kun en saanut sitä ruuvattua täysin kiinni. Se tiputti pisara kerrallaan vettä ja minä vaihdoin astiaa alle. Ei siinä auttanut kuin niellä ylpeys ja marssia alakertaan sönköttämään saksaksi, että meillä on pikku ongelma tuolla yläkerrassa. Omistajapariskunnasta siis kumpikaan ei osannut sanakaan englantia.

Mies tuli ylös perässäni ja hänen ilmeensä oli mielenkiintoinen, kun hän näki minun purkaman varaajan alla olleen levykoteloinnin lattialla ja vettä vuotavan putkenpään. Kello oli kuitenkin noin kymmenen lauantai-illalla. Leena valitsi hyvän taktiikan ja katsoi koko episodin ajan viltin alla olohuoneen sohvalla Eddie Murphyn tähdittämää prinssille morsianta tietenkin saksaksi dupattuna. Miesten hommat kuuluu miehille;)

Siinä me sitten sakemannin kanssa mietittiin ja ihmeteltiin varaajan ympärillä enkä tajunnut mitään, mitä se minulta kysyi. Loppjen lopuksi hän meni alakertaan ja sulki koko talon vesikraanan. Ei tullut vettä kraanoista eikä mennyt vettä lämmitykseen. Niin se sitten loppui mystisesti vedentulo ylivuotoputkestakin. Sen jälkeen pääkraana uudelleen auki ja kas kummaa: Vuoto lakkasi. Kämppä oli edelleen suhteellisen kylmä, mutta se ei haitannut enää yhtään niin paljon, kun kerta vuoto oli saatu tyrehtymään.

Tarinan opetus: Jos haluat säästää asumiskuluissa, aiheuta tahaton vesivuoto. Se takaa yleensä ainakin alennusta yöpymismaksuun. Me oltiin kuitenkin niin höveliä, että maksettiin se täysi 29 euroa, vaikka nainen aamulla pyysikin vain 20 euroa ja pahoitteli heidän varaajaansa. Paska mikä paska;)

Näkymä Lyypekin Feriewohnungin ikkunasta.

Lyypekistä ajoimme noin 90 kilsaa Puttgardeniin. Ihmettelin mitä Nuudia tarkoitti jonkun blogi-kirjoituksen kommentissa, kun hän sanoi, että siellä on kauppalautta. Se selvisi sitten satamassa. Siellä oli tosiaan veteen rakennettu kaupparakennus. En tiedä oikeuttaako se sitten myymään alkoholia verovapaasti, kun kauppaan pitää mennä lyhyttä siltaa pitkin ja kauppaa ympäröi meri. Sitä laivoilta tuttua tax-free -kilinää ei kuitenkaan kuulunut, koska kauppa oli ilmeisesti rakennettu paalujen päälle. Mahtavaa kikkailua.

Aikuisten karkkikaupassa ei ollutkaan niin helppoa shoppailla. Varsinkin viinien kanssa oli aikamoinen pähkäileminen, kun mietimme, mitä kannattaisi ostaa. Ostopäätöksen helpottamiseksi ainakin useimpia viinejä sai onneksi maistaa. Tälläistä asiakkaan huomioimista toivoisi Suomen alkoissakin olevan enemmän. Eihän sitä pidä ostaa sikaa säkissä ja saahan autoakin koeajaa ennen kaupantekoa.

Olisi takapenkille enemmänkin mahtunut, mutta kotiinviemisiä tuli nyt hankittua juuri sen verran, että Leena ei halua määriä tässä yhteydessä julkistaa sanoin eikä kuvin;) Toivotan kuitenkin teidät tervetulleeksi vappuun asti kestävään juomakökkään. Eiköhän täältä jokaiselle jotakin löydy. Henkihän tässä menee, jos kaikki pitää yksin juoda.

-Jaakko

Perjantai Kleinheubachissa

2008-10-20T13:30:00.001-07:00

Alunperin suunnittelimme, että olisimme piipahtaneet perjantaina Frankfurtissa. Maanantaina Raimo ja tämän Kaarin-kaveri kuitenkin kehottivat meitä menemään Heidelbergiin. Se on kuulemma nätimpi kaupunki. Torstain pitkäksi venähtänyt automatka kuitenkin vei voimat ja päätimme nukkua pitkään ja jäädä Kleinheubachiin koko päiväksi. Tämä mahdollisti myös saunomisen ainakin puolentoista kuukauden tauon jälkeen.

Liisa-täti lähti näyttämään meille vähän paikkoja. Aloitimme oman kylän nähtävyydestä, vanhasta linnasta. Yksityisomistuksessa oleva linna olikin varsin vaikuttava, vaikka sisällä emme käyneetkään.

Kävimme käppäilemässä myös Mainin toisella puolella, Grossheubachissa. Lähimmät viinialueet ovat siellä ja me pääsimme naukkailemaan viinirypäleitä suoraan tarhasta. Alhaalla pellolla jontikka aloitteli kyntöhommiaan. Elettiin ruskaista, mutta aurinkoista syksyä.

Näkymä Grossheubachin viinitarhoilta alas kylään. Suoraan edessä, mäen päällä, näkyy Engelbergin luostari. Mainin oikealla puolella Kleinheubach.

Perjantaina teimme uusintavisiitin myös Engelbergin luostariin, joka oli maanantaina kiinni. Nyt saimme maistaa luostarin viiniä, olutta, leipää ja juustoja.

-Jaakko

Paluu Saksaan

2008-10-20T12:39:00.000-07:00

Paluumatkan Kleinheubauchiin teimme täysin eri reittiä. Päätimme tulla vähän pienempiä teitä takaisin ja ajoimme huomattavasti pitempään Italian puolella ennen rajanylitystä Sveitsiin. Emme ihan Milanossa vielä ymmärtäneet minkälaisen reitin olimme valinneet. Reitin luonne alkoi selvitä, kun kiipesimme ja kiipesimme serpentiiniteitä kohti rajaa. Aivan uskomattomia maisemia ja teitä. Tajusimme ylittävämme alpit civikillä!

Hauska episodi sattui huoltoasemalla. Tankki alkoi olla tyhjä ja ajoimme sivuun huoltoasemalle. Näimme, että joku lappu siinä bensapistoolien vieressä on. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että ihan täysin ei teksti:"Pompa fuori servizio" avautunut. Oletimme, että keskimmäisestä pistoolista ei saa menovettä. Niinpä työnsin luottokorttini automaattiin. Aika nopeasti huomasin, että automaatti on pimeä ja kortti on nyt siellä sisällä. Samassa huoltoasemalta tuli nainen kiivaasti puhuen ja käsillä huitoen. Lähinnä käsien liikkeestä käsitin, että nyt on joku mennyt pieleen. Aloin tonkia takaluukusta pihtejä, jotta saisin kortin pois automaatista, mutta kun palasin automaatille niin nainen oli jo jotenkin onnistunut kaivamaan kortin koneesta. Onneksi. Olisikohan soitto Securitakselle riittänyt kortin takaisin saamiseksi, jos kortti olisi koneeseen kadonnut?

Ennen rajaa pistäydyimme syömään jossakin pikkukylässä. Löysimme hienon paikan navigaattorin opastuksella. Meiltä meinasi usko loppua, kun kävelimme kohti ravintolaa. Vanhan autotallin peränurkasta kiivettiin kivisiä ja pimeitä rappusia jonkun talon takapihalle ja siellä oli viihtyisän näköinen ravintola. Siinä ovella seisoessamme omistaja tuli kuitenkin sanomaan yllättävän hyvällä englannilla, että paikka on auki vain iltaisin. Harmi, sillä se ei todellakaan vaikuttanut miltään turistipaikalta eikä siellä taatusti olisi ollut muita suomalaisia. Tuskin edes ruotsalaisia.

Kysyimme omistajalta uutte ravintolaa ja hän kertoikin jonkun hyvän ravintolan olevan lähellä rautatieasemaa. Sitä emme kuitenkaan koskaan löytäneet ja tyydyimme hotellin lounasruokaan. Ihan hyvää tonnikalapastaa, mutta ei mitään erikoista. Mielenkiintoista oli taas arvailla mitä tilaa, kun ruokalista oli italiaksi tarjoilijan vihossa eikä neiti osannut sanaakaan englantia. Hotellin ravintolassa meidän kanssa lounasti paskakäsisiä työmiehiä ja siisteihin uniformuihin pukeutuneita virkamiehiä. Kaikki vetivät tietenkin pullon punaviiniä palanpainikkeeksi. Me tyydyimme veteen.

Italian ja Sveitsin raja oli aivan vuorien päällä, puuttomalla alueella. Hauska tapahtuma sattui myös rajanylityksessä. Olimme tietenkin varautuneet passintarkastukseen, koska sellainen suoritettiin edellisenkin kerran, kun Sveitsiin saavuimme. Kolmella tullihenkilöllä ei ilmeiseti paljon kiire painanut, koska he evästivät pienessä lasikopissa vielä tovin, kun me olimme kopin kohdalle ajaneet. Mikäs siinä. Työpaikka alppien päällä, ympärillä ei mitään ja päivässä muutama auto. Kopista löntysti leipä suussa meitä kohti mies, joka oli ilmeisesti hävinnyt vedon ja joutunut tulemaan ulos meidän luo. Mies katsoi rekisterikilpeä, ja kun avasin ikkunan ensimmäiset sanat olivat: "Suomi, Suomi". Eikä tässä vielä kaikki, kun mies sai leipänsä syötyä en ollut uskoa korviani, kun hän jatkoi, että on myymässä autoaan. Hän oli kuullut, että Suomessa autot ovat kalliita ja halusi myidä Mininsä minulle. 10 000 euroa oli hintapyyntö. Kieltäydyin kohteliaasti, mutta olisihan se ollut tapa vaihtaa autoa: Alppien päällä, tullivirkailijan kanssa;) Passeja mies ei kysellyt, mutta otti ne vastaan, kun niitä tyrkytin.

Saksassa katsoimme kartasta, että rajanylityspaikka oli yli 2200 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sveitsin puolella laskettelimme Splugen-nimisen laskettelukeskuksen hissilinjan alta laaksoon. Vuoren rinteillä tallusteli taas kellokaulaisia lehmiä. Sveitsin puolella oli aika kuumottavaa ajella alas, kun serpentiinien reunoilla ei ollut edes kaiteita. Vau. Näin jälkikäteen alppien ylitys oli reissun parasta antia.

Ennen Saksaa ajoimme vielä pätkän Itävallan puolella ja Lichtensteinkin oli ihan siinä rajajoen toisella puolella. Sveitsistä Itävaltaan siirryimme joen yli. Hauska oli huomata, että sillan Sveitsin puolella oli pitseria nimeltä Simone ja samalla kohtaa Itävallan puolella oli Roni-niminen pitseria (asianomaiset varmaan ymmärtävät, miksi meitä huvitti).

-Jaakko

Haloo Milano!

2008-10-17T02:53:00.000-07:00

Reissu Italiaan meni hyvin ja lämmintäkin oli sen verran, että shortseissa ja t-paidassa tarkeni. Ajoimme Milanoon Sveitsin läpi pääosin moottoriteitä pitkin. Alpit siis lävistimme 17 kilometriä pitkää tunnelia pitkin. Täytyy sanoa, jotta vaikka tunnelissa pitkä aika oltiinkin, niin nähtävää riitti silti molemmin puolin vuoristoa, varsinkin Sveitsin puolella. Rajalta ei ollut enää kuin noin 80 kilsaa Milanoon, joten aika kauan saimme ajaa Sveitsin puolella ja enemmän järkevässä liikenteessä.

Matkalle mahtui toki pari navigaattorin antamaa plussaa ja bonusta. Se nimittäin ohjasi meidät jostain syystä Zürichin keskustaan. Oli siinä taas Hondalla ihmettelemistä. Kaksi tai kolme kertaa ajoin harhaan, enkä edes huomannut missä. Eipähän tartte keskustan nähtävyyksiä enää kiertää potnapekalla.

Toinen oikku sattui pian Zürichin jälkeen. Navigaattori ohjasi meidät jonnekin ihan pikkuisille maalaisteille. Lehmät tallusteli kellot kaulassa siinä tienvarsien rinnepelloilla ja aurinko paistoi. Nätin näköistä.

Pastat lämmitimme trangialla jonkun järven rannalla. Alhaalla järvellä risteili laiva ja turkoosin sinisestä vedestä nousi yhdellä sivulla lumihuippuiset vuoret. Eipä ole ennemmin tullu sellaistakaan nähtyä.

Milanossa Luigi oli hostellin ovella vastassa, niinkuin olimme tekstiviestillä sopineet. Meillä kävi huoneiston kanssa kyllä ihan hyvä munkki, koska saimme ylennyksen isompaan huoneistoon. Meillä oli käytössä kaksi huonetta, kuusi sänkyä sekä täysiveriset keittiö ja kylpyhuone ammeineen. Turhaan siis murehdimme majoitusta.

Italiassa ollaan kehityksen kärjessä. Tapasimme pitkästä aikaa kuivauskaapin.

Mannermainen aamiainen. Puuroa ja kiisseliä kertakäyttölautasista sekä tuore baguet.

Huolta aiheutti aluksi vain Luigille antamamme luottokorttitiedot. Varauksen yhteydessä meille ilmoitettiin, että huoneistosta peritään pantti, mikä on tietenkin normaalia. Panttina piti olla 100 euroa käteistä, mutta avainten luovutuksen yhteydessä Luigi halusikin takuuksi luottokorttitiedot. No, se oli meidän molempien mielestä kätevämpi tapa, mutta epäilyt heräsi, kun Luigi oli poistunut. Mielenrauhan saamiseksi soitimme jopa luottokuntaan, jotta mitä pitäisi tehdä, onko meitä huijattu? Paikka vaikutti aluksi jotenkin epäilyttävältä, koska siellä ei ollut mitään respaa ja hostellin nimikin tuli vastaan ekan kerran huoneistossa sisällä. Rakennuksen ulkopuolella ei hostellista nimittäin ollut mainintaakaan. Luottokunnasta kuitenkin rauhoiteltiin ja annettiin ymmärtää, että menettely on täysin normaali. Näin olikin eikä me tultu huijatuksi. Sitä on vain niin epäluuloinen ulkomailla, kaikkialla on taskuvarkaita ja huijareita;) Hostelli tai oikeammin huoneistohotelli oli kyllä hintansa arvoinen (35 eur/yö/henk.) ja keskeinen sijainti mahdollisti kaupunkiin tutustumisen kävellen. Autopaikoitusta lukuunottamatta asuminen oli ehkä parasta Milanossa. Voimme kyllä suositella Luigin residence aramista. Täytyy käydä antamassa hyvä palaute hostelworldin nettisivuille.

Italialaisten englannin kielitaidosta on hyvä esimerkki huoneistossa ollut ohje. Meille ei selvinnyt, että mitä tarkoittaa ohjeissa oleva -black out-. Täytyy muistaa, että Luigi oli kuitenkin yksi parhaista englannin puhujista, keneen matkalla törmäsimme.

Keskiviikkona meillä oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin. Käppäilimme ihan keskustaan ja kävimme Duomossa sisällä ja kiipesimme parisataa porrasta Duomon katolle. Duomo on joku iso vaalea katedraali ihan keskellä Milanoa. Ei nyt mikään erikoinen paikka, mutta tulipahan oltua turisti ja otettua kuvia. Kiinnostavinta ainakin minun mielestäni oli katedraalin vuosia kestänyt kunnostus, missä kaikki katolla ja sisällä olevat patsaat ja muut ulokkeet on otettu irti, puhdistettu ja laitettu takaisin paikoilleen. Lisäksi kaikkien patsaiden viereen oli istutettu "kukkakeppi" pitämään patsaat paikoillaan. On siinä ollut hommaa. Patsaita ei nimittäin ollut ihan vaan kymmeniä, vaan satoja ellei jopa tuhansia. Rakennustelineillä oli nytkin miehiä irrottamassa jotakin patsasta.

Lisäksi kiertelimme vaatekauppoja. Valikoimaa kyllä riitti, mutta ei Italiasta varmaan mitään kannata halpojen hintojen takia lähteä hakemaan. Tulipahan nyt jotakin kuitenkin ostettua. Saapahan sitten sanoa, jotta kyllä, Milanosta ostin;) Oli siellä toki sellaisiakin boutiqueja mihin ei ihan härmäläinen perusjuntti uskaltanut astua sisään. Liekö olisi päästettykään.

Liikennekulttuuri oli aika hektistä, ohjenuorana tuntui olevan, että vain nopeat elävät. Sehän tietenkin sopi hiace-mallin civicille kuin naula päähän;) Skootterit puikkelehtivat autojen seassa ja varsinkin valottomat pyöräilijät olivat varsinaisia kamikatze-kuskeja hämärtyvässä Milanossa. Liikennevaloja onneksi siellä kuitenkin kunnioitettiin. Helvetin kallista vain on pitää autoa Milanossa. Meitä rokotettiin neljälläkymmenellä eurolla kahden vuorokauden pysäköimisestä! Vaikka ystävällinen italiaano antoi special pricen vain meille ja sanoi: "You can pay half price, no problem". Eihän se voi olla kallista, jos puoleen hintaan saa. Eipä.

Tottakai, kun kerta Italiassa olimme, täytyi maistaa paikallista pitsaa. Kävelimme Duomolta ehkä kilometrin ja näimme sopivan pitserian. Sivuhuomautuksena täytyy todeta, että Duomolta lähtee tiet ainakin kahdeksaan eri suuntaan ja kilometrin matkallakin pitserioita on useita. Niin siinä kuitenkin kävi, aivan kuten Oslossakin, että samaan ravintolaan tuli kohta kaksi suomalaista seuruetta. Toisen niistä olimme tavanneet hetkeä aiemmin Duomon katolla. Käsittämätöntä. Pitsat olivat kuitenkin huippuja.

Taitaa näin lokakuussa Italian turistisesonki kuitenkin olla jo lopussa, koska ei missään mitään älytöntä väenpaljoutta ollut. Jopa tälläisiä, lähes tyhjiä aukioita ja katuja, oli ihan keskustan tuntumassa.

-Jaakko

Hei Kleinheubachista

2008-10-13T09:51:00.000-07:00

Jollakin naapurilla oli avoin langaton verkko, joten pääsimme nettiin täältä Leenan sukulaisten vierasmökistä. Netti on vain aika hidas, joten kuvia ei ehdi lataamaan kovin montaa. Vierasmökki sinänsä on aivan huippu, ylläpidosta nyt puhumattakaan. Meillä on kokonainen mökki käytössä ja sauna löytyy tietenkin vieläpä kurikkalaasella kiukahalla varustettuna. Kiitos Liisa ja Jurgen.

Esimerkkinä loisteliaasta ylläpidosta toimii tämä baijerilainen aamiainen. Se koostuu Weisswurstista, makeasta sinapista ja kovasta suolarinkilästä eli bretzelistä. Ruokajuomaksi oli tarjolla tietenkin olutta, mutta siitä kieltäydyin. Olihan kyseessä aamupala. (No ei tämä nyt tainnut olla ihan normaali aamiainen tässä perheessä, mutta paikallinen tapa kuitenkin.)

Eilen ajoimme siis pisimmän etapin tällä reissulla, kööpenhaminasta tänne Frankfurt Am Mainin tietämille. Navigaattori näytti lähtiessä etapin pituudeksi 836 kilometriä. Matka meni yllättävän kivuttomasti.

Näin paluumatkan jälkeen voi sanoa, että sunnuntai oli ihanteellinen päivä ajella. Liikenne oli huomattavasti joustavampaa kuin muina päivinä, koska rekkoja oli huomattavasti vähemmän. Alapuolella olevan kuvanmukaisia kolmikaistaisia autobahneja oli yllättävän vähän meidän reitillämme. Suurin osa oli pelkästään kaksikaistaisia, joista toinen kaista on tietenkin aina varattu rekoille. Se ei vielä sinänsä ole ongelma, mutta kun rekka lähtee ohittamaan rekkaa, niin alkaa raskaasta liikenteestä tulla riesa. Muistan kyllä hyvin itsekin kuinka kiva oli ajaa massikalla zetorin ohi, kun huomasi, että oma traktori kulkee 3 km/h lujempaa kuin edellä ajava. Silloin oltiin kuitenkin Panttilassa eikä liikenteen tukkimisesta ollut vaaraa. Järki käteen.

Pidimme reilusti taukoja ja otimme myös päiväunet Hannoverin kohdilla. Tässä lämpiää eväspitsat Trangialla taukopaikalla.

Tänään kävimme tutustumassa lähimpään kaupunkiin eli Miltenbergiin. Nätti ja niin keski-eurooppalaisen näköinen pikkukaupunki. Tai siis Kurikan kokoinen, idyllinen maalaispitäjä. Rakennukset ja maisemat ovat vain kovin erilaisia.

Sieltä tullessa piipahdimme myös Engelbergin fransiskaanisessa luostarissa. Tarkoitus oli nauttia luostarin kuuluisaa tummaa olutta, mutta nunnat olivat levolla sunnuntain messupäivän jäljiltä. Ehkä perjantaina uudestaan. Illalla olemme vielä lähdössä Liisan ja Jurgenin Raimo-pojan kanssa Saksan vanhimpaa kestikievariin kaljalle. Kuva siitä alla.

Riesen-kestikievarilla oli myös oma panimo, jonka tuotteita pääsimme illalla maistelemaan. Leena tilasikin koko repertuaarin. Tarjolla oli ainakin vahvaa bockia ja vehnäolutta. Muita en muista nimeltä. Maulta en niitäkään. Paikasta sen verran, että vieraita oli käynyt ihan Ruotsin kuninkaasta lähtien ja laadun tuntua oli myös vessassa, kun tarpeensa sai tehdä Villeroy&Bochin posliinipisuaariin. Vau.

Myös tälläistä olutta joimme sinä iltana. Mikäli nyt saksaa yhtään osaan, niin mielestäni oluen mainoslause on huomiota herättävä: "Paneminen on meidän käsityötä".

Huomenna lähdemme siis aamuvarhain kohti Italiaa. Päätimme tänään Raimon suosituksesta matkata sinne autolla. Auto on nopeampi ja halvempi kuin juna. Jatkamme kirjoittelua, kun nettiin seuraavan kerran pääsemme. Jännä nähdä mitä Milanossa meitä odottaa..

Auf wiedersehen

-Jaakko

Ensimmäinen etappi: Kööpenhamina

2008-10-13T09:34:00.000-07:00

Jaakollahan oli ajatuksena, että lähdemme matkalle aamulla varhain, mutta edellisen illan after-work ja eväidentekotalkoot venähtivät sen verran myöhälle, että hoidimme auton pakkaamisen vasta hyvien yöunien jälkeen. Noh, reilun 300 kilometrin matkalla tuli sitten jo uudestaan väsy ja Göteborg-Malmö -väli meni allekirjoittaneella osaksi läskit silmillä. Moottoritietä päästellessä saavutimme Øresundsbron kuitenkin jo varsin pian. Tämä on siis se noin 10 kilometrin pituinen silta Ruotsin ja Tanskan välillä, jonka ylittäminen on huikean hintaista. Olihan se ihan jännää, ehkä. Ennen Tanskan mannerta sukelsimme vielä tunneliin vetten alle. Heti tunnelin jälkeen olimmekin jo Danhostel Amagerin parkkipaikalla.

Sillalta emme oikeastaan nähneet mitään korkeiden kaiteiden ja matalan Hondan takia. Pari kuvaa siitä kuitenkin.

Hostellin varaus ja maksu oli suoritettu netissä jo etukäteen. Rahastuksen makua on täkäläisessä hostellikulttuurissa: yöpymishinnat ovat kohtuulliset hinnastossa, MUTTA saadakseen yöpyä ilmoitetulla hinnalla, täytyy vieraalla olla hostellikortti omistuksessaan. Hankimme sitten yhden yön guest cardin, kumpikin siis. Hostellista ei muuten kyllä ole pahaa sanottavaa. Paikka on siisti ja toimii. Yhteiskeittiö oli hyvin viihtyisä, sieltä tulimme juuri pikamakaroni-soijarouhe-tomaattikastikeillalliseltamme (huh, mikä sanahirviö). Oikein meinaa harmittaa, kun emme aamulla ole keittämässä puuroa näin hyvissä olosuhteissa, vaan menemme nauttimaan tanskalaisen etukäteen maksetun hostelliaamiaisen.

Totta kai katsastimme myös Kööpenhaminan keskustan. Suuntasimme ääntä kohti ”toriaukealle”, missä Oulustakin tutut intiaanimuusikot esiintyivät – äänekkäästi! Torilla oli parkissa Potnapekka-tyyppinen kiertoajelujuna, johon halusimme ehdottomasti päästä kyytiin.

Käteistä ei ollut, mutta piankos Nordean automaatti jo löytyi. Juna oli jo lähtenyt kierrokselleen ja jäimme odottamaan sen paluuta torille olut- ja viinituopin äärelle. Torilla oli siis kioski ja sen ympärillä aitaamaton terassi. Istuskellessamme saimme ihailla, kun paikalliset ja turistit kokosivat usean pöydän ympärillä lego-palikoista mitä korkeampia rakennelmia. Tapahtumaa oli tullut taltioimaan myös Tanskan tv. Ei, me emme päässeet televisioon :(

Kiertoajelulta emme oikein saaneet mitään. Tai no, ehkä ostoskatu olisi jäänyt ilman sitä näkemättä. Ajelulla emme siis nähneet mitään nähtävyyksiä sinänsä. Taloudellista tappiota emme kauheasti kiertoajelulla kuitenkaan kärsineet, sillä ystävällinen naiskuski rahasti meiltä vain lastenlipun hinnan. Hyvää hyvyyttään siis. Palasimme ostoskadulle vielä uudelleen ja pistäydyimme pariin vaateliikkeeseenkin, mutta aika pian kauppojen ovet sulkeutuivatkin. Valikoimaa riitti, mutta hintataso oli vähintäänkin Suomen tasoa.

Vielä kaupunkikierroksen päätteeksi piipahdimme katsastamaan maailman kuvatuinta naista eli pienen merenneidon patsasta. Patsas oli pikkuruinen, mutta väkeä iltahämärällä oli melkein ruuhkaksi asti! Palasimme hostellille parin otoksen jälkeen.

Tai no, matkalla piti vielä käväistä hakemassa lähikioskista pahvipönikkäpunaviiniä, kun sitä nyt kerrankin sai ihan vaan matkan varrelta :) Tykkään Kööpenhaminasta <3

-Leena

Huomenna Eurooppa-tourille

2008-10-10T01:46:00.000-07:00

Huomenna aamusta aloitamme varmaan tämän vaihtoreissun pisimmän ulkomaanmatkan. Aamusella ajamme Malmöön, josta siltaa pitkin Tanskan puolelle. Tanskassa meillä on iltapäivä ja ilta aikaa kikkailla kööpenhaminassa, missä myös yövymme. Majoitus on varattu hieman keskustan ulkopuolella olevasta hostellista. Huomasimme, että paitsi Norja, niin myös Tanska vaikuttaa aika kalliilta maalta.

Kööpenhaminasta lähdemme aamupalan jälkeen tiputtelemaan kohti Rödbytä, josta siirrymme lautalla Saksan puolelle Puttgardeniin. Autolautta kestää vajaan tunnin. Saksassa päästellähän mielin määrin leveetä paanoja Frankfurtin alapuolelle, Miltenbergiin. Leenan täti asuu miehensä kanssa siellä ja näin köyhinä opiskelijoina tekee hyvää yöpyä pari yötä mennen tullen sukulaisten nurkissa.

Tiistaiaamuna jatkamme matkaa ennen sianpieremää etelää kohti. Tarkoituksena on lävistää alpit Sveitsissä ja ajaa Italian puolelle, Milanoon. Varsinkin Leena odottaa risottoa ja pitsaa tässä kaupungissa. Milanosta olemme varanneet hostellin pariksi yöksi. Saa nähdä minkälainen murju siellä odottaa, jos odottaa. Italiaan menoa olemme suunnitelleet myös junalla. Olisi ilmeisesti järkevintä ostaa 5 päivän interrail-kortit ja niillä sitten päästellä Miltenbergistä Milanoon ja takaisin. Näin voimme tehdä, josta siltä tuntuu, mutta näillä näkymin ajelemme civikillä saapasmaahan asti. Siinä säästää aikaa ja rahaa, mutta vaivaahan siitä tietenkin on. Onhan siinä toki oma hohtonsa ajaa alppien läpi vanhalla Hondalla, mutta kyllä ne tunnelit on jo Norjassa nähty: pakokaasun haju tulee sisälle ja navigaattori sekoaa.

Milanossa kikkailemme siis pari päivää syöden ja kierrellen keskustassa. Sen jälkeen ylämäkeen Miltenbergiin. Perjantaina ajattelimme tehdä päiväreissun autolla tai siis civicillä Frankfurtiin, joka on noin 60 kilometrin päässä Miltenbergistä.

Lauantaiaamusta lähdemme sitten kotia kohti, kuitenkin niin, että Lyypekissä yövymme ennen Tanskan lauttoja ja matkaa Helsingborgista koti-Göteborgiin. Lyypekistä täytämme viimeistään civikin täyteen halpaa olutta ja viiniä. Ei ne ole koskaan vielä päiväysvanhoiksi päässyt. Niin paitsi se yksi hanapakkauksen loppu. Maijun ja Antin kanssa se juotiin kuitenkin ja hyvää oli silti. Viinihän paranee ja niin edelleen.

Taas on tarkoitus pitää kukkaron nyörejä tiukalla ja mukaan lähtee reilusti evästä ja tykötarpeita omatoimista ruoanlaittoa varten. Silti kustannuksilta ei voi välttyä, tuleehan tuossa kuitenkin 4 hostelliyötä ja lähes 4000 kilometriä. Kohtuullista kuitenkin 8 päivän reissuun nähden.

Leena ja ilmeisesti joku muukin on epäillyt täysin syyttä Hondan kestävyyttä. Ei tämä nyt normaalia kauppareissua kummempi reissu ole Civicillekään. Vanhus on nähnyt kaikkea jo, sehän on nähnyt myös reissun Japanista Suomeen. Lisäksi eilen suoritimme ennakoivaa turvallisuutta, kun täytimme tankin ja pesimme tuulilasin. Kaikki on valmista. Here we come Europa!

-Jaakko

Ps. Reissulla käytämme suomalaisia kännykkäliittymiä, jotta jos on asiaa, niin tiedät kyllä mitä, tiedät kyllä mihin.

Viinasta vodkaksi ja viskiksi

2008-10-05T12:56:00.000-07:00

Tänään koin ruokakaupassa oudon näyn. Limsapullojen vierestä minua katsoi pienet 4 cl:n pullot, joista toisessa luki Vodka ja toisessa Whisky. En aluksi uskonut silmiäni, mutta kun otin pullot käteen uskoin asian todeksi. Vielä kuitenkin mietin, että miten on mahdollista myydä väkijuomia ruokakaupassa, kun normaalia kaljaakaan ei saa myydä. Sinänsä tämä epälogisuus ei olisi tässä maassa ollut ensimmäinen, mutta asia ei kuitenkaan ollut ihan niin.

Kyseessä oli nimittäin vodka- ja whisky-esanssit eli makuaineet. Puolet kun kaataa noista pikkupulloista 0,7 l viinapulloon, niin perus kossu muuttuu kuin itsestään viskiksi tai vodkaksi. Kyllä nämä naapurimaan sankarit kaikkea keksii, ei helevetti!

Toimiihan tuo esanssimaustaminen toki hiilihapotettuun veteenkin, niin miksei nyt sitten viinallakin. Nähtäväksi jää. Pullot on nyt kotona ja jahka systemin ovet seuraavan kerran minulle aukenevat, niin pakkohan tätä on kokeilla.

-Jaakko

PS. Minkälaisen mahdollisuuden tämä antaakaan lasinpesunesteen maustamiseen. Toisaalta täällä rantojen miehetkin on niin hyvinvoivan näköisiä, että lienee niillä rahaa ostaa oikeaa skottilaistakin.

Kalaset efter spexet

2008-10-05T12:34:00.000-07:00

Speksin jälkeen oli mahdollista osallistua illanviettoon speksiporukan ja muiden innokkaiden juhlijoiden kanssa. Juhlapaikkana toimi lääketieteellisen killan eli MFG:n (Medicinska Föreningen i Göteborg) kiltatalo (kårhuset), viralliselta nimeltään Villa Medici. Kyseessä oli siis monikerroksinen vanha kivitalo ihan Göteborgin keskustassa. Tämä kyseinen talo on jo toinen MFG:n kiltatalo. Edellisen talon lahjoitti joku rikas rouva vuonna 1954. Ymmärsin, että tämäkin talo on lahjoitusten kautta päätynyt MGF:n käyttöön.

Talon sisustuksessa oli kunnioitettu vanhaa perinnettä: huoneet oli varustettu vanhoilla huonekaluilla. Alakerran saunatiloihin emme valitettavasti tällä kertaa päässeet tutustumaan, sillä speksinäyttelijät olivat siellä peseytymässä. Mukana olleiden muiden suomalaisten mukaan sauna on mahtava. Talosta löytyi myös kaksi baaritiskiä sekä iso sali sitsien tms. juhlien pitoa varten.

Kohtuullista lisäkorvausta vastaan (speksilipun lisäksi siis) saimme liittyä iloiseen ja äänekkääseen sitsiseurueeseen. Alkumaljaksi tarjottiin itsetehtyä lonkeroa. Ruokasaliin pääsyä saimme odottaa jonkin tovin, kunnes seremoniamestari eli spexmästare juhlavasti toivotti meidät kaikki tervetulleiksi sanoin, ”Kära spexare! Kära vänner! Och alla andra.” Sen jälkeen alkoi mieletön ryntäys ruokasaliin. Siinä meinasi mistäänmitääntietämättömät suomalaiset jäädä jalkoihin. Istumajärjestys syntyi siis mielivaltaisesti.

Sali ja kattaus oli laitettu hienoksi, eikä kai sellaista illallista, mitä saimme syödä, olisi voinutkaan kertakäyttöastioilta nauttia. Kokki oli loihtinut alkuruuaksi kermaista metsäsienikeittoa, pääruuaksi rosmariini-valkosipulilampaankylkeä ja jälkiruuaksi kahvin tai teen kanssa valkosuklaajuustokakkua – nam!!! Viinin sijasta ruokajuomana oli olutta ja kyytipoikina neljä kappaletta vapaavalintaisia snapseja. Vettä tarjoiltiin vasta noiden neljän snapsin jälkeen :D Ruokailussa oli erona suomalaiseen perinteeseen ainakin se, että syödä sai vaikka mestari puhui. Teekkarisitseiltä tuttuja rangaistuksia ei siis jaettu.

Snapsikulttuurista täytyy kyllä erikseen mainita. Ensinnäkin, aluksi meille oli kerrottu, että snapseja saa illallisella kaksi lasia. No, snapsien määrä tuplaantui, kun joukossa olleet vanhat konkarit päättivät lahjoittaa pari uutta kierrosta. Snapsien tarjoilu oli uusi kokemus sekin: Keittiön suunnalta alkoi kuulua töminää ja saliin rymisteli muutamapäinen tarjoilija-avustajien lauma. Jokaisella oli 1-2 aukinaista pulloa käsissään, joissa oli erilaisia maustettuja viinaksia. Korostan, maustettuja, ei tavallista vodkaa lainkaan. Tarjoilijat huutelivat ja kaupittelivat omia pullojaan ja yleisö huuteli sitä mitä halusi lasiinsa kaadettavan. Aivan järkyttävä metelihän siitä syntyi ja itse sai kuppiinsa ihanmitävaan-merkkistä juomaa, kun ei yhtään tiennyt merkkien päälle. Tietenkin snapsille aina laulettiin ja skåålattiin (oikealle, vasemmalle, eteen – ryyppy – eteen, vasemmalle, oikealle. Tämä oli tarkempaa kuin Suomessa.). Snapsia ei vedetty huiviin pohjanmaan kautta, vaan kolmessa erässä ja siis kolmen laulun säestämänä.

Laulantaa ja puheenpitoa (siis speksimestari lähinnä) harjoitettiin omasta mielestäni paaaaljon enemmän kuin niillä suomalaisilla sitseillä, joilla olen itse ollut. Koko sali oli täynnä laulunlahjoilla siunattuja ruotsalaisia, joista varmaankin suurin osa oli ollut spekseissä mukana. MFG:n punakantisen laulukirjan antia käytiin läpi moniäänisesti. Suurin osa biiseistä oli outoja, osa sävelistä oli tuttuja. Joukossa oli myös vanhoja speksilauluja, joista jotkut vain esitettiin meille, muut saivat olla hiljaa. Wau, sanon mä. Ehkä kuitenkin illan kohokohta laulujen osalta oli osittain suomeksi laulettu Minnet.

Illallinen loppui siihen, kun letka ihmisiä lähti kiertämään Villaa laulaen mukaansatempaavaa Nelson Mandela –renkutusta. Yhtäkkiä sali oli tyhjennetty tuoleista ja pöydistä ja juhlijat siirtyivät baaritiskin puolelle vaatimaan lisää kielenkostuketta ahvenanamaalaiselta baarimikolta. Siinä vaiheessa juomista alettiin veloittaa. Kyllä siinä oli väsymykselläkin osaa, kun lähdimme kahden aikaan kotiin.

-Leena

Medicinarspexet

2008-10-05T10:52:00.000-07:00

Eilen olimme lääkiksen speksin nypremiärissä. Speksi on saanut ensi-iltansa eli premiärinsä maaliskuussa ja sen tiimoilta on esitetty muutama esitys silloin keväällä. Näin lokakuussa on sitten täysin saman esityksen nypremiär ja sen tiimoilta muutama esitys. Erittäin omituista.

Medicinarspexetillä ei ollut helppoa astua lavalle, meidän odotukset olivat nimittäin kovat. Olemmehan nyt kuitenkin speksien kotimaassa ja perinteitä speksin tekemisessä löytyy. Tälläkin lääkiksen versiolla perinteet ulottuvat vuoteen 1954, jolloin heidän ensimmäinen speksi on esitetty.

Luulin meidän tulleen myöhässä konserthusetille, kun muita ihmisiä ei juurikaan näkynyt. Kello oli 17.45 ja speksin piti alkaa tasalta. Speksi alkoi ajallaan, mutta ihmisiä oli uskomattoman vähän. En tiedä onko kevään ensi-ilta ollut suositumpi, mutta olisiko nyt paikalla ollut 30-50 ihmistä. Se on todella vähän, verrattuna esim. Ouluun, jossa teekkareiden speksejä on aina ollut seuraamassa noin 500 ihmistä. Vaikka konserthusetin sali oli teatterimainen ja näyttävä toisen kerroksen lehtereiden ansiosta, ei sinne olisi edes sitä Oulusta tuttua väen paljoutta mahtunut.

Meidän istumapaikat olivat rivillä 3. Rivillä yksi ei mahtunut istumaan, koska bändi, tai paremminkin oskesteri, oli levittäytynyt lavan eteen. Olimme kauhuissamme, että voiko meidänkään paikoilla istua, kun muusikot on niin lähellä möykkäämässä. Suomessa se ei olisi onnistunut.

Orkesterista sen verran, jotta siellä ei juurikaan ollut sellaista "latinki löysässä" -meininkiä. Oli huilisteja, viulisteja, torvisoittajia, rumpalisti ja tietenkin basisti, mutta esimerkiksi sähkökitaraa ei soittanut kukaan. Ja koska kyseessä oli orkesteri, oli orkesterilla tietenkin myös johtaja eli kapellimestari.

Varmasti suuri heikentävä vaikutus speksielämykseen oli silläkin, jotta vuorosanoja ei monestakaan kohtaa ymmärtänyt ja kokonaiskuva jäi sumeaksi. Pääpiirteet kuitenkin ymmärsin, eikä kielitaidottomuus tehnyt speksin seuraamisesta mahdotonta. Vaikka olisin kaiken ymmärtänyt, niin uskallan väittää, että speksi ei olisi vastannut odotuksia. Ensinnäkin yleisön vuorovaikutus oli lähes olematonta. Tasan kerran näyttelijä taputettiin tekemään jokin kohtaus uudelleen. Silloinkaan yleisöstä ei kuulunut taputuksien yli kuuluvaa naurua, saatika omstart-huutoja. Näyttelijöiden ei siis tarvinnut improvisoida, muuta kuin siinä tapauksessa, jotta oli kirjoitetut vuorosanat päässeet unohtumaan. Yleisön vuorovaikutus on kuitenkin speksin parasta antia ja kun se nyt puuttui, niin voidaanko edes puhua speksistä?

Outoa oli myös se, että varsinaisia tanssijoita ei ollut ollenkaan. Speksin kuusi näyttelijää tanssivat mitä tanssivat aina kun tuli laulukohtaus, mutta teekareiden spekseistä tuttuja hienoa koreografioita, puvustuksia ja ylipäänsä tanssiryhmää ei lavalla nähty. Kolmas iso asia liittyy sekin lauluihin. Laulun päätyttyä yleisö taputti kapellimestarin uudelleen ohjaamaan orkesteria. Encore tuli aika usein, mutta se oli aina katkelma samasta biisistä, samoilla sanoilla. Aiemmissa spekseissä olen tottunut siihen, että myös encoreen ja encoren encoreen on panostettu ja ne vedetään uusilla sanoilla ja uusiin sävelmiin. Laulujen sanat olivat varmasti nokkelia ja hauskoja, mutta niistä pitää kysyä tarkemmin joltakin, joka niistä jotakin ymmärsi.

Pohjankartanon spekseissä on tyypillisesti aina aivan mielettömät jonot, tietysti naisten vessaan, mutta myös miesten vessaan ja kaljan myyntipisteeseen. Täällä asia oli hoidettu niin, että konserthusetin kanttiini oli pantu kiinni ja meille tarjottiin termarikahvit näyttämön takana, jossakin katakombissa. Kahvi oli hyvää, mutta olutkin olisi maistunut. Naisten vessaan ei ollut jonoa ja minä kävin väliajalla tyhjässä miesten vessassa. Edes matkalla vessaan lavan takaa en nähnyt ketään.

Tulipahan käytyä medicinarspexissä, mutta odotuksiin se ei vastannut. Tämä speksi vierailee joka vuosi myös Suomessa. Ihmettelin, jotta miksi, mutta syy selvisi illan edetessä. Lääkisopiskelijoiden hulppeassa villa Medicinissä, jossa speksin jälkeen pidettiin Spexkalaset. Siellä on kuulemma huone, jonka seiniä koristaa Pargasvägen - Paraistentie -kylttejä noin kolmekymmentä kappaletta, vanhimmat jostain seitsemänkymmentäluvulta asti.

Marraskuussa uudestaan. Silloin lavalle nousee Göteborgin massiivisin speksi eli Chalmersspexet. Saa nähdä pääseekö jo silloin jonottamaan miesten vessaan.

Lääkiksen speksistä lisää: http://www.medicinarspexet.com/

-Jaakko

Min första tenta på svenska

2008-10-05T10:00:00.000-07:00

Kun anatomian kurssia oli käyty kolme viikkoa yhden taukoviikon kera, oli aika kerrata oppimansa (?!) ja valmistautua tenttiin. Olin siis taktisesti valinnut ensimmäiseksi kurssikseni ihmisen anatomian, joka oli jo suurelta osin tuttua juttua ammattikorkeasta ja yliopistostakin. Ruotsinkielinen opetus oli tällä kurssilla siis se suurin haaste. No, ei tuota opeteltavaa asiaa sitten kuitenkaan liian vähän ollut, ja kiirehän siinä lukemisessa tuli, vaikka meille oli annettu kokonainen viikko pelkkää lukemisaikaa. Tenttikirja oli ruotsiksi, mutta minä turvauduin suomalaiseen versioon IFA:sta. Päätin taktisesti opetella vain tärkeimmät termit ja verbit ruotsiksi. Loput voisin tarkistaa sanakirjasta, jonka sain luvalla ottaa mukaan tenttitilaisuuteen.

Tenttitilaisuus oli totuttuun tapaan kolmetuntinen. Suurin yllätys tuona perjantai-aamuna oli kuitenkin itse tentti, joka muistutti enemmänkin lukion tai jopa yläasteen biologian koetta. Ehei, ei se helppo ollut, mutta koostui lähemmäs kolmestakymmenestä pikkukysymyksestä ja piirrostehtävästä. Esseistä ei siis ollut tietoakaan. Sivuja lärpäkkeessä oli reilu parikymmentä. Minulla meni reilu kaksi tuntia tenttilomakkeen täyttämiseen, jonne jäi kyllä niitä tyhjiäkin kohtia.

Tentin läpäisemiseksi tarvittiin 60 % oikeita vastauksia. Saas nähdä kuinka flikan käy…

-Leena

Digiboksin asennus: helppoa ja näppärää

2008-10-02T03:42:00.000-07:00

Meillä on mukana USB-digiboksi, joka ei ainakaan minun osaamisellani ole ihan plug-and-play -typpinen. Ehdin jo moneen kertaan luovuttaa, mutta jokin takaraivossani käski aina palata asian äärelle. En ole varma kannattiko se.

En tiedä mikä asentamisessa mätti, mutta jotenkin digiboksiohjelmassa kummitteli aina Suomen kanavat. Ohjelma ei päästänyt setuppiin hakemaan uusia kanavia. Nytkin ohjelma on siinä tilassa, että setuppiin ei pääse kuin ohjelma ensiasennuksen yhteydessä. Hyödyllistä.

Eilen huomasin, että kun digiboksiohjelman sammuttaa, sammuu koko tietokone. Tämän voi korjata vain setupista eli taas pitää poistaa nykyinen asennus ja asentaa ohjelma uudelleen. Helppoa ja hauskaa.

Nyt kuitenkin näkyy vähän digiboksin mielialasta riippuen 2-9 kanavaa. Se on ihan hyvin, mutta ilmeisesti 15 kanavaa pitäisi antenniboksilla näkyä. Onneksi on vielä 7 kuukautta aikaa säätää.

-Jaakko

Svarven och svetsmaskinen

2008-09-30T12:40:00.000-07:00

Näihin aparaatteihin pääsin tutustumaan eilen. Minun ja nollorien ensimmäiseen konetekniikan kurssiin Chalmersissa kuuluu nimittäin tuotekehitysprojekti, joka on tarkoitus viedä prototyypin tekemiseen asti. Tämä tulee ilmeisesti tapahtumaan muidenkin kurssien kohdalla, koska koululla on oma prototyplabbet ja siellä kaksi konepajamiestä töis.

Meidän kurssiin kuuluu muistaakseni 12 pajatuntia + eilinen neljän tunnin opastus. Prototyplabbetissa ei saa omalla ajalla tehdä hommia, eikä täällä ole oulunkaltaista pajakerhotoimintaa. Muuten paja on kyllä pätevän oloinen prototyyppitarkoitukseen.

Labbetissa on puupuoli oiko- ja tasohöylineen, sirkkeleineen, vannesahoineen ja niin edelleen. Metallipuolella oli taas joku pieni koneistuskeskus ja nc-sorvikin. Me tutustuimme lähemmin kuitenkin Miggiin, pylväsporakoneeseen ja manuaalisorviin.

Migillä kaikkien piti hitsata latan palaan muutama palko ja sorvilla piti ottaa milli pois akselista. Pylväsporakoneella kaikkien tehtävänä oli vaihtaa istukka ja terä. Puupuolella kaikkien piti vannesahata, höylätä ja hioa oma pikku puukappale.

Oulussa pajaan tutustuminen hoidettiin muistaakseni muutamalla alle tunnin työstödemolla, joissa oli varmaan noin parikymmentä ihmistä kerralla. Lisäksi hitsaustekniikan kurssilla oli hitsausosio, jossa hitsattiin kaasulla ja leikattiin plasmalla. Joka tapauksessa henkilökunnan resursseja ja opiskelijoiden aikaa käytettiin suurinpiirtein yhtä paljon, mutta Oulussa pääsimme vain näkemään, kuinka lastu lentää. Täällä ensimmäisen kurssin aikana parikymmentä nolloria kiersi labbetin koneet siis neljässä tunnissa ja taatusti mieleen jäi enemmän, kun kaikkien piti oikeasti ottaa miggi-kolvi ja sorvin kampi käteen.

Hitsaamossa oli yllättävää huomata kuinka harva oli hitsannut ennemmin. Konepajamies kysyi sitä kaikilta ja noin 20 % meistä oli aiemmin kokeillut raudan sulattamista valokaarella. Minut hän tietenkin tunnisti heti suomalaiseksi ja kysyi kaikilta, miksi suomalaiset ovat niin hyviä hitsareita? Hänen mielestään me olemme niin rauhallisia, että homma sujuu. Kerroin olevani eri mieltä. Tämä kaikki siis nimenomaan ennen minun varsinaista räkimistäni. Minun palkojeni jälkeen suomalaisia ei enää kehuttu. Sori.

Mielenkiintoinen kierros jokatapauksessa. Innolla odotan, jotta saamme taulunripustimemme ideoitua ja suunniteltua, jotta pääsemme tekemään prototyyppiä mullistavasta keksinnöstä;)

-Jaakko

Italian dinner

2008-09-30T11:57:00.001-07:00

Suununtaipäivä nukuttiin viiteen asti, sitten oli "pakko" lähteä Leenan buddy-grouppien Italialaiselle illalliselle. Ihan tarkkaa tietoa tulevasta ei ollut, mutta jonnekin opiskelija-asuntolaan oltiin menossa. Ratikkapysäkillä homman juoni selvisi, kun tapasimme illan isännät, Darion ja Giuseppen. Giusepen nimen oikeellisuudesta en ole aivan varma.

Herrat olivat ostaneet kuusi muovipussillista aineksia kahteen pastaillalliseen ja yhteen kakkuun. Kello oli siis kuusi ja meillä kauhea nälkä, emmehän olleet syöneet mitään koko päivänä. Salaa kuvittelin, että saan mennä valmiiseen pöytään ja vetää massun täyteen maailman parasta pitsaa. Vituiks män.

Paikalla meitä oli varmaan parisenkymmentä tyyppiä. Pienehkössä keittiössä hääri ainakin liettualaisia, ruotsalaisia, italiaanoja, saksalaisia ja yksi koiranleuka Venäjältä.

Italialaiset eivät juuri ruuanlaitossa apua kaivanneet ja oli hatun noston arvoinen suoritus heiltä kokata kolmella normaalikokoisella kattilalla kaksi ateriaa parillekymmenelle hengelle. Ei hätää, he olivat ammattilaisia.

Dariolla ja kavereilla oli työnjako selvä, italialaiset naiset vahvistettuna Giusepellä hoitivat kaakun ja muut isännät häärivät hellan ympärillä. Kasvisruoan ystävänä katselin kauhulla oikeaa siankylkeä, jota herrat paloittelivat ensimmäiseen kattaukseen. Oikean nahkan alla oli kolme senttiä ihraa ja pikku siivu punaista pekonia. Normaaliolosuhteissa ei tulisi mieleenikään syödä sellaista. Helpottuneena kuulin, että sisilialainen kasvispasta on vuorossa toisessa kattauksessa.

Kaakun koostumus oli vähintäänkin erikoinen. Siihen tuli perusaineiden kuten jauhojen, munan, sokerin ja hiivan lisäksi desilitratolkulla oliiviöljyä ja litratolkulla jogurttia. Nämä kaikki aineet vain sekaisiin ja uunipellille. Italialainen kropsu oli valmis parin tunnin kuluttua, juuri ennen toista kattausta.

Ensimmäinen kattaus ei ollut minun mieleeni lähinnä sen siankyljen takia. Moni sitä veti kuitenkin posket lommolla, Leenan mielestä se oli yllättävän hyvää. Dario puolusteli, että pastan määrän takia keittäminen epäonnistui hieman. Se täytyy sanoa, jotta joko kattila oli liian pieni tai sitten pastaa oli sen verran liikaa, mitä sitä oli hellalla, tiskipöydällä ja lattialla. Aika sotkuista näytti olevan.

Toista ateriaa isännät alkoivat valmistelemaan reilun miettimistauon jälkeen ensimmäisestä ateriasta. Pasta-ateria koostui tällä kertaa fusilli-pastasta munakoisokastikkeessa. Munakoisot oli lohkotto ja niitä oli täytetty juuston paloilla ja valkosipulilla, sisilialaiseen tyyliin. Se oli tosi hyvää ja sitä saattoi syödä sen verran, jotta nälkä lähti.

Kakku uunipellillä oli noin 5 senttiä paksu ja kuten olettaa saattaa, se jäi parin tunnin paistamisen jälkeenkin sisältä raa`aksi. Siinä oli kuitenkin ainekset onnistumiseen, joten ehkä sitä on syytä joskus kokeilla, pienemmässä mittakaavassa.

On hienoa, jotta tälläisiä tapahtumia järjestetään ja jotta vaihtarit järjestävät ohjelmaa toisilleen. Ateriapaketti maksoi 30 kruunua ja oli taatusti sen arvoinen. Olisi kiva järjestää vastavetoisesti suomalainen illallinen, mutta mitä tarjota? Sitä emme keksineet illan aikana.

-Jaakko

Sallan synttärit

2008-09-30T07:49:00.000-07:00

Lauantai-illalla vietimme alunperin oululaisen, mutta nykyään Vaasassa opiskelevan Sallan synttäreitä. Naisten ikäähän ei saa kysyä, joten en ainakaan muista paljonko Salla täytti. Synttäreitä varten tytöt olivat varanneet pöydän Hard Rock Cafesta. Sallalle oli annettu vain kellonaika ja ratikkapysäkki, loppu oli yllätystä.

Hard Rock Cafeessa emme ainakaan Leenan kanssa olleet ennemmin syöneet ja odotimme innolla isot kaupungit ympärimaapallon valloittaneen jenkkiläisen paikan aterioita. Ainakin puitteet olivat kunnossa, kun seinät olivat täynnä rokkareiden soittopelejä ja esiintymiskostyymejä. Vakuuttavuutta ravintolan tasosta loi myös erikseen rahastettava narikka ja ruokalistan hintataso. Uusi kokemus oli myös isoille ryhmille erillinen, hyvin paljon normaalista typistetty, ruokalista. Meillä oli siis mahdollista valita ruoat vain muutamasta vaihtoehdosta.

Ilta oli hauska ja juttelimme pääosin ruotsiksi, koska muut olivat siinä kielessä ammattilaisia joko perhetaustansa tai opiskelujen ansiosta. Me tai siis ainakin minä yritin rimpuilla mukana. Hyväähän se vain tekee, mutta kyllä tunnelma on välillä kuin paritanssikurssilla, tietää mitä pitäisi tehdä, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Varsinkin ranskalais-ruotsalaisen Antonin kanssa oli erittäin haastava jutella, mutta pari olutta auttoi asiaa kummasti.

Ruoka itsessään oli pettymys ainakin minulle. Otin hamppariaterian, jossa oli "legendary" 10 oz piffi. Tämä tarkoittaa SI-yksiköissä noin 0,28 kilogrammaa. Täytyy sanoa, jotta hamppari ei ollut mitenkään erikoinen eikä piffi mitenkään legendaarinen. Väitän, jotta aularavintolan hamppariateria on aivan yhtä hyvä. Ja mikä tärkeintä, aularavintolan ateria maksaa yli viisitoistaeuroa vähemmän ja siihen hintaan kuuluu sitäpaitsi vielä juoma.

Juhlajatkoille siirryimme Cafe Olofiin, jossa tunnelma oli tietenkin taattu. Minä ja Jirka saimme jopa ilmaiset drinkit baarimikolta. Rentoa meininkiä. Toki ennen ilmaista kupillista oli pitänyt kumota 5 maksullista. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa.

Juhlajatkojen jatkot pidimme vielä sitten Sannan kämpillä ja kotona olimme joskus puoli seitsemän aikoihin aamulla. Silloin oli jo meidänkin talon vaihtaribileet loppuneet.

-Jaakko

Paddan-ajelu

2008-09-29T13:16:00.000-07:00

Lauantaipäivällä oli vuorossa Göteborgin esittelyä kanavissa ja joessa keinuen. Vihreässä kansiossa oli alennuslippu Paddanille ja maksettavaa jäi vain 20 kruunua. Tämäkin piti vain minun maksaa, koska Salhgrenskan opiskelijayhdistys maksoi Leenan osuuden.

Paddan on jokusen kymmentä ihmistä vetävä matala laiva, jossa ei ole kattoa ollenkaan. Tähän olomuotoon tuli hyvä selitys kiertoajelun puolivälin paikkeella. Paddanilla seilasimme aluksi kaupungin kanavissa, sen jälkeen ajoimme mutkan Göta älvillä ja sitten takaisin kanavaan. Opas höpötti koko ajan laivan etuosassa englanniksi ja ruotsiksi vuorotellen. Opas oli yllättävän pirteä ja kiinnostunut työstään, vaikka puherytmistä huomasi, että rutiinia oli kertynyt. Ei niinsanotusti asia yllättänyt esittäjäänsä, kuten eräälläkin tripologian luennolla Oulussa.

Sinänsä syvältä kanavasta on vähän huono nähdä rakennuksia ja varsinkaan räpsiä kuvia. Siltojen alustat tulivat kyllä tutuiksi ja aivan kuten Timo Silakka sanoo: "Vesi on hieno elementti". Ajatellaan nyt vaikka niin, että kaupunkiesittelyn sijaan maksoimme veneajelusta. Autollahan kyllä pääsee ajelulle useammin.

Joku synagoga.

Kanavan päättyessä jokeen selvisi Paddanin mataluuden syy. Viimeinen silta oli nimittäin niin matala, jotta meidän piti laskeutua penkeiltä lattialle istumaan sillan alituksen ajaksi. Olisi sinne Paddanin keulan ja sillan väliin nyt sunnuntaihesari mahtunut, mutta ei jauhesammutin.

Itse Göteborgin halkaisevalla Göta älvillä tuli kylmä. Vaikka päivä ei nyt mikään älyttömän kylmä ollutkaan, niin joesta lentävä vesi ja tuuli teki matkustamisesta epämiellyttävää.

Göteborg on ollut ennen vahva telakkapitäjä ja vieläkin laivoja ainakin korjataan täällä. Ohitimme joella ison telakan ja sen toimintaperiaattetta opas meille selitti. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka iso laiva ajaa vesitankit täynnä olevaan telakkaan ja kuinka vesitankkeja tyhjennettäessä telakka nousee ja laiva nousee pukeille. Pelkkä ajatus siitä lämmitti koneteekkaria kylmällä joella.

Kiertoajelu kesti noin tunnin. Parhaiten sen muistaa siitä, että se alkoi yhdeltä ja kun olimme kiertoajelun jälkeen pyöräilleet muutaman kilometrin Systembolagetiin, se oli kiinni. On tämä alkoholin ostaminen täällä tehty hankalaksi. Viinakauppa menee kiinni lauantaina kello kaksi iltapäivällä ja sen jälkeen voi ostaa vain ruokakaupasta saatavaa juomaa, jossa on kaljamainen maku.

-Jaakko

Disco Ensemble ja Lapko

2008-09-29T12:34:00.000-07:00

Perjantaina oli paikallisessa nelivitosessa eli Sticky Fingerissä kaksi suomalaista orkesteria. Asiasta kuulimme ekan kerran suomalaiselta Sonjalta, joka puhuikin meidät etkoilemaan Olofshöidiin tsekkiläisen Jirkan, Renatan sekä Hannan ja muutaman saksalaisen vieraaksi. Saksalaisista en muista nimeltä kuin Hendrikin, muut olivat kyläilemässä hänen luonaan.

Etkoilimme Hendrikin ja joidenkin muiden asuntojen yhteiskeittiössä. Rakennukset siellä ovat rakennettu seitsemänkymmentäluvulla ja uskoisin, että opiskelija-asuntoina rakennukset eivät pääse helpoimmalla. Paikka oli kuitenkin ihan siisti, vaikka tietty seitkytälukulaisuus kaikuikin kolkossa rappukäytävässä. Suurin ihmetys oli kuitenkin kuinka opiskelija-asuntojen muuten hyvin pelkistettyyn rakennustyyliin on istutettu marmoriset ikkunalaudat?

Tulimme hyvin juttuun Sonjan ja hänen kavereidensa kanssa. Sain jopa Hendrikiltä kutsun Göteborgin homoravintolaan, jossa he olivat edellisviikonloppuna olleet hänen oikean homoseksuaalikaverinsa kanssa. Henrik epäili, jotta mulla voisi olla kysyntää! Pitänee käydä tarkistamassa asia jo pelkästään sen takia, että kurikkalainen konehuoltoyrittäjä oli ollut huolissaan minun suuntautumisen muuttumisesta täällä. Hän pahoin pelkäsi, että olen värjännyt hiukseni vaaleiksi ja saatan tulla jopa jo joululomalla jonkun nätin pojan kanssa kotiin käymään. Isälle annoin neuvoksi vakuutella konehuoltajalle kaiken olevan ainakin toistaiseksi ennallaan.

Yhteiskeittiöstä lähdimme ratikalla keskustaan katsomaan bändejä. Itse en lukeudu bändin faneihin ja olin mukana lähinnä sen takia, että bändit tulevat Suomesta. Olisin ollut siellä, vaikka lavalle olisi noussut kissa ja jänis, Gommi ja Pommi.

Lapko.

Se täytyy kuitenkin sanoa, että keikan jälkeen on varsinkin Lapkon biisejä kuunneltu ahkeraan Youtubesta. Kaunista musiikkia. Ja kyllähän Disco Ensemblen We might fall apart iski kuin tuhat volttia. Muuten ehkä turhan raivokasta musiikkia mulle.

Disco Ensemble.

Sticky fingersissä tapasimme lisää minulle uusia suomalaisia ja heidän kanssaan olimme uudelleen tekemisissä jo seuraavana päivänä Paddan-ajelulla. Sticky Fingersistä täytyy vielä mainita miesten vessan siisti pisuaari. Siellä virtsattiin suoraan seinään, jota pitkin kirkas neste valui jalkaterien takapuolella olevaan kaivoon. Juju oli kuitenkin siinä, että nesteen virtaamista oli hieno seurata jalkojen alla olevan ritilätason läpi.

Kotiin lähdimme keikkojen jälkeen, vaikka osa jäikin vielä jatkamaan iltaa tahmaisiin sormiin.

-Jaakko

Cafe Olof

2008-09-29T12:06:00.000-07:00

Torstai-illalla menimme ratikalla Olofshöijdiin. Ratikkaakin olemme nyt jonkun verran käyttäneet, kun Leena on jostakin muka kuullut, jotta tankojuoppo menettää myös ajokorttinsa. Ja koska Leena on kieltänyt myös mun kännipolkupyöräilyt, niin ratikka on ainut vaihtoehto ilta-ajoihin. Ratikka keskustan alueella maksaa Maxirabatt-kortilla 14,8 kruunua eli reilun puolitoista euroa. Ei ilmaista, mutta halvempaa kuin Koskilinjoilla. Yöhinta on Koskilinjoilta tuttu tuplamaksu, mutta ratikalla on helpompi matkustaa pummilla, kun ei tarvitse mennä aina etuovesta, kuskin ohi. Näin olemme kuulleet..

Olofshöidissä on suurinosa SGS:n opiskelija-asunnoista, siksi myös paljon vaihtareita ja suomalaisia, kuten ainakin Sanna, Niina ja Sini. Olimme heiltä ja muilta suomalaisilta kuulleet viihtyisästä olohuoneesta Olofshöijdin alueella ja päätimme nyt vihdoin käydä katsastamassa paikan. Olofshöidiin on meiltä matkaa varmaan joku 6 kilsaa eli suurinpiirtein sama matka kuin keskustaan, mutta Olohshöidiin on huomattavasti inhottavampi mennä ainakin pyörällä ylä- ja alamäkien takia.

Paikkana Cafe Olof oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin: ilmeisesti muutaman nuoren herran pyörittämä rento kuppila, jonka hinnastossa lukee myös kahvi ja tee, mutta pääartikkelit taitavat kuitenkin olla sikahalpa olut ja etenkin drinkit. Kalja maksaa 20 kruunua ja drinkit 25 kruunua eikä drinkkejä tehdä mittakupin kanssa. Ainakin Wiskikolassa oli kolan takia vain hieman wiskiä tummempi väri. Asiallista meininkiä. Kalja taas myydään tölkeissä ja on hyvin tödennäköisesti haettu pakettiautolla Saksasta. Mitä sitä turhia veroja maksamaan, kun näin saavutetaan kaikki tyydyttävä win-win -asetelma.

Se on kuitenkin varmaa, että tällaista paikkaa ei Suomessa kauaa pyöritettäisi, en usko että näillä herroilla on alkoholinmyyntiluvista tietoakaan. Tämä kaikki on kuitenkin omaa spekulaatiota ja uskomme vakaasti kaiken olevan luvallista ja tarkasti valvottua. Emme tietenkään kävisi tälläisessä paikassa ja tukisi tällaistä lainvastaista toimintaa, jos niin olisi.

Se on kuitenkin varma, että paikka on viihtyisä ja musiikki on tunnelmaan sopivaa. Vaikka lattiat, pöydät ja tuolit ovat tahmaisia, se jotenkin kuuluu nimenomaan Cafe Olofiin.

Torstaina, kun istuimme Sannan kanssa Olofissa paikka oli varsin tyhjä, mutta lauantaina "kahvila" oli jo ihan mukavasti täynnä. Kuva on lauantailta.

-Jaakko

PS. Muistin väärin. Torstaina pyöräilimme Cafe Olofiin ja vasta lauantaina liikuimme ratikalla. Niinkuin sillä nyt olisi jotain väliä.

Arvaa mikä kuvassa?

2008-09-29T12:01:00.000-07:00

Vastaukset voi lähettää kommenttina. Nopeimmalle tietäjällä luvassa ilmainen majoitus Göteborgissa. Palkinto voimassa 30.4 2009 asti.

Kuin kaksi marjaa?

2008-09-29T11:52:00.000-07:00

Naturhistoriska museet

2008-09-29T10:36:00.000-07:00

Keskiviikkona ilmaiseksi pääsi siis tutkimaan luonnonhistoriaa. Vapaalipulla ei meidän tapauksessa ollut rahallista arvoa, koska museoon pääsee ilmaiseksi kaikki alle 25-vuotiaat joka tapauksessa. Todellista hyötyä oli opastetusta kierroksesta, joka oli suunnattu juuri meille ja pääsimme paikkoihin joihin muut eivät pääse, tai niin meille ainakin väitettiin. "Salaisia paikkoja" olivat luukellari ja lasipurkkivarasto, jossa oli etanoli-formaldehyliin säilöttynä kaikkea mahdollista kissoihin ja jäniksiin asti.

Luukellarissa haisi pahalle ja taas Leenalle tuli huono olo. Meidän opas oli vanha ruotsalainen nainen, jonka englanti oli minun tasollani, joten ihan kaikkea oli mahdoton ymmärtää. Sen ainakin ymmärsin, että luiden haju johtuu niiden rasvasta ja rasvaa erittyy luista vielä, yli neljänkymmenen vuoden jälkeenkin. Varmasti mielenkiintoinen työpaikka, mutta ei totisesti herkkänenäisille.

Lasipurkkivarastossa opas oli jo huomattavasti kielitaitoisempi ja esittely oli selkeä. Lasipurkkeja oli aivan tuhottomasti ja kaikki täynnä erittäin paloherkkää alkoholia. Varaston nainen aloitti esittelynsä heitä jo pitkään vaivanneella ongelmalla: etanoli ei nimittäin oikein tahdo pysyä purkissa. Haihtumista tapahtuu kannen kautta niin paljon, että koko ajan pitää olla täyttämässä purkkeja. Oikeanlaiset tiivisteet ovat kuulemma kalliita ja halpaa sekä toimivaa tiivistystä ei ole onnistuttu keksimään. Heti mieleeni tuli, etteikö Tupperware ole vielä valannut Ruotsia? Ainakin Norjassa näimme tupperware-myyjän kaupan edustalla. Tässä Karin Hannalle hyvä markkinarako, ei muutakun yhteyttä Naturhistoriska museetin naisiin.

Saimme esittelyn täytetyistä nisäkkäistä muistaakseni jonkun Thorkildin toimesta. Muuta ei oikein jäänyt mieleen, kuin että afrikannorsu on aika iso eläin. Koska siinä täytetyn norsun vieressä oli kyltti, että ei saa koskea, koskin salaa. Täytettyinä oli myös ainakin sarvikuono, hirvi, karhu, leijona, kirahvi ja joku sonni.

Thorkild esitteli meille myös museon historiaa aina 1800-luvulle asti. Yhdessä vitriinissä oli tavaraa museon alkutaipaleelta ja aikamoinen yllätys oli, kun lasipurkissa, vitriinin hyllyllä, oli siiamilaiset kaksoset! He olivat syntyneet kuolleena joskus 1820-luvulla, mutta äiti oli kuulemma säilynyt hengissä ja saanut sen jälkeen useita lapsia. Sisaruksille ja muille sukulaisille oli kuulemma alusta asti ollut ihan ok, jotta velipojat ihastuttavat lasipurkista ihmisiä museon hyllyllä.

Kaksipäinen vasikka kaksosten vieressä tuntui aika laimealta tämän jälkeen.

Viimeisenä oli erittäin mielenkiintoinen esitys ruotsalaisesta sinivalaasta. Esityksen piti joku täydellisellä brittienglannilla puhuva nainen, sitä oli ilo kuunnella.

Sinivalasvauva oli jostakin syystä tullut Göteborgin edustalle joskus 1800-luvulla. Kalastajat olivat tietenkin ihmetelleet möllykkää ja päättäneet tappaa valaan. Tappaminen oli vähän haasteellista, kun vastassa oli seitsemäntoista metriä pitkä ja 40-tonnia painava sinivalas. Kalastajat ilmeisesti tiesivät tappamisen olevan pitkä projekti, eivätkä haluneet valaan joutuvan katsella sellaista kidutusta. Näin ollen he aloittivat käsittelyn kaivamalla valaalta silmät päästä! Sen jälkeen varsinainen teurastus alkoi ja kesti kuulemma kaksi päivää! On siinä ollut keihäällä ja kirveellä töitä.

Tämä sinivalasvauva oli nyt museossa täytettynä oman luurankonsa vieressä. Valas ei ollut kylläkään ihan yhtä taidokkaasti täytetty kuin muut isot nisäkkäät. Kaikki ruuvinkannat oli näkyvissä ja taisi suurempi osa valaan "nahkasta" olla vaneria kuin itse nahkaa. Oliko tähän sitten syynä kalastajien teurastustapa vai ihmisten matkamuistojenottamishalu. Valaan keskustaan hinauksen jälkeen, siitä oli kuulemma ruvennut häviämään sen verran paloja ihmisten matkamuistoiksi, jotta sen ympärille oli pitänyt rakentaa halli. Halli toki piti mädäntyvän läskikasan hajutkin poissa kaupunkilaisten nenistä. Jonkunhan ne sisäelimet ja luut oli kuitenkin otettava pois nahkan sisältä ja siihen löytyi kuulemma helposti työmiehiä, kun palkka maksettiin vodkana. Voisi toimia tänäpäivänäkin.

Naturhistoriska museetin sinivalas on kuulemma ainut täytetty sinivalas koko maailmassa ja vaikka kyseessä oli siis vain sinivalasvauva, oli nisäkäs vaikuttavan kokoinen. Jotakin käsitystä aikuisen koosta antoi, valaan luurangon vieressä oleva aikuisen valaan alaleukaluu. Pelkästään se oli lähes puolet koko vauvavalaan mitasta. Sellainen otus täytettynä vaatisi jäähallin.

-Jaakko

Universeum

2008-09-29T09:56:00.000-07:00

Meille jaettiin jossain vaiheessa vihreä Student08-kansio, jossa oli vapaa/alennuslippuja erilaisiin museoihin ja paikkoihin, joita tänne tuleville halutaan näyttää. Kansioon liittyvät tapahtumat alkoivat oikeastaan toissaviikon torstaina, jolloin kaupunki, yliopistot ja ylioppilaskunnat järjestivät ison ilmaiskonsertin keskustassa. Lavalle nousi muutama orkesteri ja tarjolla oli kuulemma ollut ilmaista nuudelimössöäkin. Me emme konserttiin päässeet, koska olimme silloin lähdössä sinne Norjan reissulle, mutta kaikesta huomaa, että kaupunki on panostanut meidän uusien vastaanottamiseen.

Konsertin jälkeen alkoi tervetuliaisviikko, jolloin pääosa kansiossa olevista vapaalipuista olivat voimassa. Se oli siis viime viikko.

Maanantaina ilmaisena oli vuorossa Universeum. Paikallinen Tietomaa tai Heureka maustettuna luontoon liittyvillä jutuilla, kuten kala-altailla ja sademetsällä. Normaalihintainen lippu olisi maksanut 145 kruunua eli yli viisitoista euroa, jotta siinä mielessä vapaalippu oli hyödyllinen.

Aluksi tutustuimme erilaisiin kala-altaisiin. Kaloja oli ihan silakasta ja lohesta haihin asti. Sinänsä ihan kiva kävellä "lasiputkessa" jonka ympärillä on vettä ja hait uiskentelee ihan vieressä, mutta ei se nyt käytännössä mitenkään erikoista ollut. Leenallekin tuli vain huono olo, kun lasi peilasi jotenkin erikoisesti altaasta tulevaa valoa.

Kala-altaiden jälkeen menimme sademetsään. Oven avattuamme, tuli mieleen heti viime keväinen Etelä-Amerikan matka: paita oli heti nihkeän märkä, siellä olevan kuuman ja kostean ilmaston takia. Taas sama juttu, periaatteessa ihan kiva nähdä apina, krokotiilin poikanen ja anakonda, mutta käytännössä ei mitenkään erikoista.

Luonto-kierroksen jälkeen oli edessä paras osio eli varsinainen tietomaa erilaisine vempaimineen. Tarjolla oli perinteiset avaruus- ja DNA-jutut ja koska Ruotsissa ollaan, esillä oli myös ruotsalainen poliisiauto, katkaistu ruotsalainen henkilöauto ja ruotsalainen kuorma-auto. Voitte vain arvata minkä merkkisiä turvallisuudestaan tutut ajoneuvot olivat.

Parasta oli kuitenkin pieni hydraulinen puutavarakuormain, jolla pääsi kokeilemaan pienten puupalikoiden siirtelyä. Siinä ihmisen taito ja sorminäppäryys sekä raaka hydraulinen voima yhdistyy kauneimmillan. Valitettavasti aika loppui kesken, ja minä olin vasta jonossa, kun Universeumin t-paita päällä oleva täti tuli ilmoittamaan, jotta pois, paikka menee kiinni.

Vapaalipulla ilman muuta kannattava visiitti, mutta mielestäni 15 euroa on aivan liikaa.

-Jaakko

Blogia pitkästä aikaa

2008-09-29T09:51:00.000-07:00

Alkuinnostus on tainnut vähän hiipua, kun viimeisestä blogi-kirjoituksesta on kulunut lähes viikko. Toisaalta sen voi tulkita niinkin, että täällä on ruvennut olemaan muutakin tekemistä kuin vain netissä istuminen ja blogin kirjoittaminen. Viime viikko oli kyllä poikkeuksellisen touhukas, lähes kaikille illoille oli jotakin ohjelmaa. Siitä nyt muutama kirjoitus kuvien kera...

-Jaakko

Mitä tähän nyt sanoisi?

2008-09-23T09:53:00.000-07:00

Tänään on ollut mietteliäs päivä. Leena lähetti mulle tekstiviestin kouluun. Kotona meillä on ollut koko päivän nettiradio-Suomi päällä. Tietoa on tullut, mutta miksi? Siihen ei varmaan saada koskaan vastausta.

Radiossa haastateltiin joku aika sitten jotakin terapeuttia tai psykologia. Suorasanainen nainen piti syyllisenä nuorten julkisuuden hakuisuutta. Omista asioista kirjoitellaan netissä, henkilökohtaisia kuvia laitetaan kaikkien näkyville ja jopa omaa elämää halutaan näyttää koko Suomen kansalle, big brotherissa. Kun mikään ei riitä, täytyy julkisuutta hakea Auvisen mallin mukaan, prujaamalla.

Sama nainen kertoi henkisesti sairaan ihmisen kykenevän olemaan 10 minuuttia normaalin oloinen. Sen jälkeen ainakin ammattilainen pystyy huomaamaan ihmisella olevan jonkin ongelman. Poliisi ei eilen ilmeisesti ollut ammattilainen tai sitten haastattelu kesti alle 10 minuuttia. Poliisia on kuitenkin turha syyttää ainakaan tämän hetken tietojen perusteella. Enemmän ihmetystä on siinä, että poliisi on ylipäänsä saanut tiedon videoista. Hyvä niin.

Mitä tähän nyt sanoisi? Koittakaa jaksaa.

-Jaakko

Ps. Toivottavasti tätäkin blogia "valvoo" joku.

Norjaa kolmessa päivässä

2008-09-22T10:34:00.000-07:00

Perjantai

Taas oli Civic luvattoman täynnä tavaraa ja navigaattori kovalla koetuksella kun lähdimme suuntaamaan Göteborgin keskustan kautta rajanylityspaikalle – suuntana oli siis Norja. Aikalailla jo alkumatkasta saimme ihailla jylheneviä maisemia ja toinen toistaan suurempia siltoja. Keli oli toki harmaan pilvinen… Ensimmäinen pysähdys 450 kilometrin matkalla tapahtui ennen rajaa, missä sijaitsi oikea ostosparatiisi. Norjassahan kun kaikki on tunnetusti arvokkaampaa.

Ensimmäiset tietullimaksut täytyi pulittaa heti rajanylityksen jälkeen. Yhteensä tulleja Oslon tuntumassa oli kolme, joihin rahaa meni kaiken kaikkiaan 70 paikallista kruunua eli noin 8,5 euroa. Niin, ja nähtiin me matkalla poliisikin: moottoritiellä oli tapahtunut kolari ja liikennettä ohjasi hyvin miellyttävän näköinen nuorimies ;) (Tämän kommentin sanoin ihan ääneen autossakin. Naispoliisi eli ollut kuulemma niin hottis.)

Moottoritietä oli kätevä päästellä ja liikenne sujui hyvin. Tai siis mähän en ajanut, mutta oli helppoa olla kyydissä! Tunneleihin alkoi pidemmän päälle kyllästyä kun radio joka kerta alkoi rätistä ja navigaattori höpöttää ”satelliittivastaanotto poikki”. Niin ja Norjassa isommissa autoissa näytti olevan vihreät rekisterikilvet.

Väsymys ja nälkä alkoivat ottaa otetta allekirjoittaneesta siinä vaiheessa, kun ajoimme hieman harhaan ja vettä tihuutti. Maatilamajapaikasta ei oltu vastattu sähköpostiin, joten yöpymispaikkakin oli epävarma. Pian oikea tienhaara kuitenkin löytyi ja ajoimme monirakennuksisen talon pihaan. Ovikellon soittamisen jälkeen meille tuli avaamaan ovea kouluikäinen pikkupoika. Mutta pikkumieshän puhui ja ymmärsi englantia oikein hyvin ja pian pääsimme sopimaan majoitusasioista tilan isännän kanssa – jolla oli Massikka pihassa (tietenkin Jaakko noteerasi sen heti ensimmäisenä..). Englanti valittiin käytettäväksi kieleksi ihan vaan sen takia, että vaikka norjalaiset varmaankin ruotsia taitavat, me tuskin olisimme ymmärtäneet siitä puheesta sitäkään vähää, mitä ymmärrämme göteborskasta.

Sitten kaikki vaan alkoi kääntyä parhain päin: vuokraamamme kesämökki oli juuri niin edullisen hintainen kuin olimme netistä tarkistaneetkin, mutta viihtyisämpi kuin osasimme odottaakaan! Mökissä oli tehokas lämpöpatteri, vesipiste, astiat ja leveä sänky. Ja TV! Voi sitä iloa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä yhtäkkiä alkoi paistaa aurinko. TV sai jäädä odottamaan iltaa ja suuntasimme kävelylle kohti rantaa.

Brunvall gård osoittautui monipuoliseksi leirintävaihtoehdoksi, sillä rannan tuntumassa oli suuri asuntovaunu-/liikuteltavien kesäasuntojen alue.

Ranta oli jylhää kalliota. Kaikki hyvät mökkitontit oli todellakin käytetty jo hyödyksi, nimittäin lähelle rantaa oli vaikeahkoa päästä. Toisessa suunnassa lenkkipolkuamme saikin sitten olla niin lähellä vettä, että lenkkarit oli kastua. Merituulesta sai melkein yliannostuksen.

Loppuilta olikin sitten mukava viettää mökin lämmössä eväspitsasta, majoneesiruisleivistä ja kaakaosta nauttien. Ja avattiin me sitten viinipullokin, jonka kanssa syvennyimme seuraamaan paikallista Bumtsibum-ohjelmaa töllöttimestä. Ah, ihanaa 

-Leena-

Lauantai

Heräsimme mummonmökistä hyvinvoipina ja lämpiminä. Teimme puuron, maksoimme asumuksen ja totesimme, että myös Brunvall gårdin emäntä oli ystävällinen. Paikasta jäi hyvä jälkimaku. Lähdimme Larvikista pohjoista kohti. Tarkoitus oli ajella pikkuteitä pitkin sisämaahan, luvassa piti olla reissun maisemallisin ajomatka. Ensimmäinen etappi oli kaupunki nimeltä Skien. Ajoimme Civikin parkkiin keskustaan ja lähdimme käppäilemään kävelykadulle. Meillä ei ollut tarkoitus pysähtyä kaupunkiin, mutta keli oli kaunis ja kaupunki näytti kiinnostavalta, joten miksipäs ei.

Skienin keskustassa oli joku lasten tapahtuma ja ihmisiä paljon liikkeellä. Me kävimme kahvittelemassa rantakahvilassa ja tunnin kaupunkikierroksen jälkeen istuimme taas Hondassa. Skien oli ilmeisesti jonkun Henrik Ibsenin kotikaupunki, koska siellä oli kaikkea mahdollista Ibsen juttua, oli monumenttia, taloa ja katua. Ibsen on kai joku paikallinen Samuli Paulaharju. Leena kyllä väitti hänen olleen, joku näytelmäkirjailija, mutta tiedä häntä. Tuskin jääpalloilija ainakaan.

Skienin jälkeen alkoikin varsinaiset pikkutiet. Varsinkin sillat ja alikulut olivat todella kapeita. Normaali tieosuudetkin olivat sellaisia, että sai reippaasti hidastaa jonkun vastaantullessa. Skienistä eteenpäin avautuivat myös reissun parhaat maisemat. Maisemia on vähän vaikea kuvailla ja kameraankaan emme saaneet mitään huippuotoksia, mutta kyllä paikat olivat välillä tosi nättejä. Sellaisia mitä minä ainakin olin Norjasta odottanut. Toki nyt minulle vasta valkeni, jotta sellaiset jyrkkäseinäiset ja paljasrinteiset vuonon reunat sijaitsevat ilmeisesti enemmän länsirannikolla. Näitä Norja esitteistä tuttuja, aivan mielettömiä paikkoja emme reissullamme päässeet näkemään. Tuolla etelässä puuttomia alueita ei juurikaan ollut. Korkeuseroja kylläkin. Mutta myös siellä etelässä pääsimme ajamaan sellaisia teitä, jotka ainakin liikennemerkkien perusteella ovat talvella runsaan lumen takia suljettuja.

Eväät lämmitimme Trangialla jonkun nätin järven rannalla. Ruokarauhaa häiritsi jonkin verran lähellä olleet venekilpailut. Keli pelasti kuitenkin paljon. Aurinko paistoi ja paikalliset jopa uivat siinä meidän vieressämme.

Osloon saavuimme joskus viiden maissa. Silloin vasta Norjan hintataso lävähti silmille. Eristämätön lautamökki siis maksoi siivousmaksun kanssa noin kuusikymppiä. Suihkuun piti ostaa erillinen magneettikortti ja aika oli rajattu: vettä tuli vain kuusi minuuttia. Viereisellä huoltoasemalla ja kaupassa yritimme illalla turhaan käydä ostamassa paria kaljaa: huoltoasemalla niitä ei myyty ja kaupassa myynti oli loppunut jo kuudelta lauantai-illalla. En ole varma olisiko meillä ollut varaakaan ostaa olutta, koska näimme lakanan alta Newcastle merkkisen oluen maksavan 36 paikallista kruunua tölkki. Sikspäkki maksaisi siis hulppeat 25 euroa.

Bensalitra n. 1,5 euroa. Ei paha.

-Jaakko-

Sunnuntai

Aamulla heräsimme hieman kylmissämme lautamokistä. 400 watin pikku patteri ei paljon lämmittänyt, mutta sen kanssa kyllä pärjättiin. Puuron jälkeen lähdimme katsomaan Holmenkolenin urheilualuetta. Holmenkollen oli aivan leirintäalueen lähellä ja päätimme käydä katsomassa miltä Oslo näyttää hyppyrimäen huipulta. Samalla näimme myös hiihtomuseon ja siellä olevan kattavan lumilautanäyttelyn.

Mäkihyppytorni oli pettymys. En nyt sieltä hyppäämään olisi suostunut, mutta odotimme paljon huikeampaa kokemusta. Minä en ole mikään korkeiden paikkojen ystävä, mutta korkeista mäistä Holmenkollenin ympärillä johtuen, en edes potenut korkeanpaikan kammoa.

Hyppyrimäen jälkeen sorruin mainoksen uhriksi ja kävin testaamassa hiihtosimulaattorin. Hyppäsin siis "täysin aidon tuntuisesti" Holmenkollenin hyppyrimäestä ja laskin Lasse Kjusin tavoin jonkun super G radan Keski-Euroopasta. Ja paskat, siellä pimeässä ja heiluvassa kapselissa ei tullut kuin huono olo. Edes vatsanpohjasta ei ottanut kertaakaan.

Holmenkollenilta lähdimme keskustaan. Keli suosi vieläkin ja kiertelimme keskustaa ristiin rastiin. Ihmisiä oli aika paljon liikkeellä ja me seurasimme ihmismassoja. Päädyimme Royal Palacen pihalle.

Istuessamme palatsin piharappusilla alkoi kuninkaallisen kaartin vahdinvaihto. Siirryimme seuraamaan sitä muiden ihmisten tavoin. Käsittämätöntä kuinka nuon vanhanaikaisia asioita vielä on käytössä. Vahdin vaihto kesti varmaan puoli tuntia ja välillä jopa sotilailta itseltään meni pokka siinä ähries. Turhaa ja kallista.

Reissu oli tarkoitus tehdä pienellä budjetilla ja ruoka oli tarkoitus tehdä Ruotsista ostetuista eväistä, mutta sovimme jo lähtiessä, että Oslossa käymme syömässä ravintolassa. Päädyimme johonkin sataman idyllisistä ravintoloista. Paikka oli tosi siisti ja sisustettu vanhojen laivojen osilla ja pienoismalleilla.

Pöytää valitessamme otimme vahingossa pöydän, jonka toisessa päässä istui kaksi suomalaista. Emme tietenkään puhuneet heille sanaakaan. Molemmat tilasimme merellisen ruoan. Minä otin perinteisesti lohta ja Leena otti jonkun sekamelskan, jossa oli ainakin simpukoita, kissakalaa, rapuja ja lohta. Varsinkin Leenan ruoka oli tosi hyvää ja ennenkokematonta. Ennenkokematonta oli myös hinta, joka valkesi vasta laskun tilattuamme. Lasillinen talon viiniä maksoi 10 euroa. Ruoat olivat inhimillisempiä, mutta kyllä ne silti maksoivat 25 euroa per annos. Kannatti kuitenkin kokeilla. Mövenpickin jäätelö jäi kuitenkin rantakioskista ostamatta, kun yksi pallo maksoi 4 euroa. Kelan pitäisi tarkistaa opintotukea, jotta voisi jäätelöllä herkutella.

Oslosta jäi hyvä maku, kaupunki oli nätti, merellinen ja kelikin suosi. Hintataso vain rajoittaa ainakin opiskelijareissuja, joten kyllä se nyt Oslosta vähäksi aikaa. Kuten Larvikin maatilamatkailusta huomasimme, majoitus ja eläminen on huomattavasti kohtuullisemman hintaista etäämpänä pääkaupungista.

Maha täynnä ajelimme Göteborgiin. Civic jaksoi vielä vanhoilla päivillään uurastaa 1000,7 skandinaavista kilometriä.

-Jaakko

Huomenna Norjaan

2008-09-18T07:32:00.000-07:00

Varhain huomenaamulla, puuron jälkeen, on tarkoitus startata civikki ja suunnata nokka kohti Norjaa. Täältä on alle 300 kilsaa Osloon ja maiden rajalle pari sataa kilsaa. Tarkoitus on olla reissussa kolme päivää.

Huomenna ajamme tosiaan Osloon ja sieltä rannikkoa pitkin Larvik nimiseen kaupunkiin, noin 150 kilsan päähän Oslosta. Siellä olemme yötä jossakin maatilamajoituspaikassa. Siitä majoituksesta ei ole vielä täyttä varmuutta, koska turskan syöjät eivät ole vieläkään vastanneet sähköpostiin. No, eiköhän sieltä joku yöpuu löydy.

Lauantaina ajelemme jokivartta sisämaahan ja sieltä kautta Osloon ja jäämme sinne yöksi. Sieltä on majoitus jo varattu: yövymme 8 kilsaa keskustasta olevalla camping-alueella. Varasimme sieltä Sommerhytterin, eli eristämättömän lautamökin. Norjalaiseen tyyliin senkin yövuokra oli noin 60 euroa. Rovaniemella saimme vajaa vuosi sitten siihen hintaan hotellimajoituksen mannermaisin aamiaisin. Josko Oslossa olisi vähemmän turistifirmojen karvahaalareihin pukeutuneita brittejä.

Sunnuntaina pääsemme sitten paremmin tutustumaan Osloon ja illalla ajelemme takaisin kotiin. Kilometrejä pitäisi tulla kaikenkaikkiaan noin tuhat. Mahtaa reissulle mahtua jokunen lauttamatkakin.

Sikäläisiä rämpylöitä on vaihdettu ja eilen kävimme hakemassa säkillisen eväitä reissulle. Tarkoitus on tehdä ruuat itse trangialla. Toivottavasti sattuu hyvät kelit ja suurinpiirtein kaikki menee hyvin. Kuvia reissulta varmasti ensi viikolla.

-Jaakko

Volvo - minä pyörin

2008-09-16T09:14:00.000-07:00

Täällä huomaa, että yksi on ylitse muiden ja se on Volvo. Koulukaverit puhuu volvosta työpaikkana ja volvosta autona. Tämän lisäksi, kun meillä Oulussa koneosaston luentojen esimerkit käsittelevät hyvin usein paperikonetta, niin täällä esimerkkinä on aina eräs suuri autovalmistaja ja heidän tapansa toimia.

Se on tietysti selväkin, onhan täällä isot Volvon tehtaat ja esimerkiksi volvon autotuotantoa käsittelevä museo. Monen ihmisen leivänpäällinen riippuu ainakin välillisesti volvosta, aivan kuten Suomessa paperikoneista. Ainakin tähän päivään asti.

-Jaakko

Kallis puhelu Suomesta

2008-09-16T08:57:00.000-07:00

Vähintään yhden blogikirjoituksen arvoinen on äsken tullut puhelu Suomesta. Entinen työkaverini Teuvalta soitti äsken ja puhuimme puhelimessa 58 minuuttia. Se on kohtuullinen aika, ottaen huomioon puhelun hinnan, joka on noin 40 senttiä per minuutti. Puhelu maksoi siis yhteensä soittajalle n. 23 euroa. En muista kenenkään puhuneen ennen kanssani näin kallista puhelua. Soittaja haluaa pysytellä nimimerkkinsä, hirsilinna on kotini, suojissa, jottei pomonsa tunnistaisi häntä. Kyseessä oli tietenkin työpuhelu.

-Jaakko

Langatoon tuli taloon...

2008-09-15T13:21:00.000-07:00

Tänään ahersin ja pakersin wlanin kanssa 5 tuntia, eikä meistä tullut tietokoneen kanssa yhtään parempia kavereita vieläkään. Nyt on kuitenkin langattomasti molemmat koneet netis ja se IP-osoitekin pitäisi olla oikein tuolla wlan-boksilla. Nyt vain odotellaan palveluntarjoajan "your internet connection is suspended by SGS datanätgrupp" -ruutua jälleen ilmestyväksi.

-Jaakko

JESUS är ansvar, men vad är frågan?

2008-09-15T12:58:00.000-07:00

Näin kevensi professori Göran Sukunimeäenmuista tänään luennolla. Aika hieno letkautus koneensuunnittelumetodien väliin, täysin asiayhteydestä poiketen. Koulujutuista vain sen verran, että tänään olin fuksien eli nollorin kanssa niiden ekalla konetekniikan kurssilla ja siellä käytiin läpi päätösmatriisia. Sen saman Pughin matriisin käyttöä opetettiin meille konetekniikan viimeisellä kurssilla, eli Kosu kakkosella. Käyhän se niinkin.

Lauantai-illan bileistä unohtui kirjoittaa ja laittaa kuvia. Oltiin tosiaan Chalmerssissa FestU-bileissä. Ne on ylioppilaskunnan muutaman kerran vuodessa järjestämät isot bileet. Bileiden koosta kertoo jotakin se, että juhlapaikkana toimi koko ylioppilaskuntatalo kolmessa tai neljässä kerroksessa. Tanssilattioita oli joku 6-7 ja saman verran baaritiskejä. Kalja maksoi sen 20-25 kruunua ja taas oli tarjolla hamppareita ostoskärrystä.

Eri teemaisten tanssilattioiden lisäksi oli tarjolla ainakin Kalle Anka -filmvisning rum ja tv-sarjasta gladiaattorit tuttu kaksintaisteluareena, jossa korokkeilla seisten mätkittiin vastustajaa "isoilla pumpulitikuilla". Tämän lisäksi yhdessä korkeassa huoneessa oli markkinoilta tuttu täysmittainen pomppulinna. Siihen huoneeseen oli koko ajan pisin jono. Jotakin jäi ilmeisesti näkemättäkin, koska kuulimme sunnuntaina, että Chalmerssissa on sauna ja uima-allas vapaassa käytössä kaikkina päivinä aamusta iltaan. Ihan hyvä idea käydä luentojen välis pikku pulikoinnilla. Näiden bileiden aikaan allas oli kuulemma ollut täynnä vaahtoa.

-Jaakko

Kansainvälinen piknik Slottskogenissa

2008-09-14T13:11:00.000-07:00

Vaikka aamulla käynnistyminen eilisillan Festu-bileiden jälkeen oli hitaammanpuoloista, päätimme kuitenkin lähteä GU:n (Göteborgs universitet) buddygrouppien yhteispiknikille. Patonki kainalossa suuntasimme siis Göteborgin suurimmalle puistoalueelle evästelemään ja pelailemaan jotain paikallista mölkyn tapaista peliä. Törmäsimme lukuisiin suomalaisiin siellä, joten tämä tapaamiskerta ei kielen rikastuttamisen kannalta ollut se antoisin, mutta mukavaa meillä oli silti! Oli espoolaisturkulaista, jalasjärvisjyväskyläläistä ja oululaisvaasalaista tyttöä.

Koko buddygroup-systeemi ei ollut vielä tähän päivään mennessä oikein auennut minulle. Sähköpostiin kun saapuu jos minkälaista mailia, eikä aina tiedä onko kyseessä nyt oman ryhmän tapaaminen, jonkun muun vai kaikkien yhteinen. Kun viimein tapasin oman ryhmänohjaajani Hannan, hän valaisi minua kertomalla, että käytännössä ryhmäjako on hyvin vapaa ja tapaamisissa voi olla ketä vaan :) Ja että Cafe Olof on sellainen paikka, josta takuuvarmasti löytyy vaihtarituttuja. Suorastaan häpeä myöntää, ettei sitä paikkaa ole vielä tullut testattua...

Vaikka ilma oli viileähkö viihdyimme retkialustallamme (=Ikean vahakankainen pöytäliina) kolme tuntia, jonka jälkeen päätimme nelihekisellä suomalaisporukalla lähteä tutustumaan Slottsskogenin eläimiin.

Ilman minkäänlaista pääsylippua puistossa voi siis tarkkailla hylkeiden, pingviinien, hirvien ym. elämää. Hylkeet vetivät hyvää showta ja hirvikin antoi näytteen omasta ääntelystään.

Iltaa myöten alkoi jo olla hanskoja ikävä. Juu, syksy on saapunut tännekin :S

-Leena-